Sopulit ja populit – miksi poliittisesta keskustelusta puuttuu järki?

Toimittajat ja poliitikot eivät ymmärrä toisiaan, sanoo tiedon sosiaalisuuden tutkija. Tämä juopa sysää yhteiskunnallista keskustelua todellisuudesta etääntyville radoille. Tieteelliselle tiedolle jää väittelyissä kovin ahtaasti tilaa.

Pitäisikö päiväkotien lapsiryhmiä kasvattaa?

– Jos asiaa kysyy tutkijoilta, keskustelu on oikeastaan jo päättynyt, sanoo tiedon sosiaalisuudesta viime viikolla väitellyt Miika Vähämaa.

– Kukaan asiantuntija ei kannata ryhmäkoon kasvattamista, vaan pikemminkin niitä tulisi pienentää.

Hallituksessa taas asiaa katsotaan säästölista kädessä ja ehdotetaan kasvattamista. Hallituspuolueiden poliitikot omaksuvat nopeasti yhteisen kannan.

– Jos toimittajia pilkataan sopuleiksi, voisi politiikkoja kutsua populeiksi. Heillä on paitsi paine mukautua yhteen rintamaan myös vahva ammattiylpeys ja halu sitoutua ammattikuntaan. Irtiottoja kuulee harvoin.

Kyseenalainen kompromissi

Media sotkee tilannetta omalla tahollaan. Kun toimittaja kirjoittaa juttua päivähoidosta, hän kuuntelee ensin hallituksen kannan. Sen jälkeen hän tyypillisesti kysyy asiaa oppositiolta, jossa ollaan toista mieltä. Tutkijat pääsevät ääneen vasta näiden jälkeen — jos ollenkaan.

– Toimittajilla on erittäin voimakkaana ajatus tasapuolisuudesta. Ei uskalleta haastaa poliitikkoja suoraan, vaan kuunnellaan kaksi näkemystä ja yritetään löytää niiden välistä tasapaino.

Näin päivähoitokeskustelun julkinen lopputulemakin on jonkinlainen hallituksen ja opposition näkökulmien kompromissi, jota ei tosiasiassa tue kumpikaan poliittinen leiri sen paremmin kuin tutkijatkaan.

Ministereitä kyynel silmässä

Vähämaa löysi sosiaalispsykologian väitöstutkimuksessaan ilmiön takaa päättäjien ja median erilaisen suhtautumisen tietoon. Politikoille oikea tieto on usein sama kuin ryhmän kanta. Toimittajat taas etsivät sitä kyseenalaistamalla kaikki kommentaattorit.

Ilmiö ei rajoitu Suomeen. Vähämaan tutkimusaineistoon kuuluu yhdeksässä EU-maassa tehty kyselytutkimus, jossa kartoitettiin johtavien politiikkojen ja toimittajien käsityksiä tiedon muodostumisesta.

Tulokset olivat kaikkialla samanlaisia. Poliitikot kokivat, ettei media ollut kiinnostunut asioista, vaan suhtautui asia-avauksiin nihkeästi. Julkisuutta saa paljon helpommin puhumalla yksityisasioistaan.

– Ministeritason poliitikot olivat haastatteluissa melkein tippa linssissä, kun kertoivat miten yrittävät saada viestiään esiin, mutta sitä ei vaan kuunnella.

Ensin faktat, sitten johtopäätökset

Tutkimuslöydöt ovat saaneet Vähämaan toivomaan, että toimittajat antaisivat poliitikoille enemmän tilaa. Jutuissa voitaisiin käsitellä yhtä asiaa kerrallaan.

– Kansanedustajat ovat erittäin informoituja ja heidän näkemyksillään on usein perusteet. Median tulisi kuunnella niitä ajattelematta, että takana on aina kätketty agenda. Ja opposition sijasta voisi soittaa vaikka tutkijalle ja kysyä, onko poliitikon näkemys pätevä.

Poliitikkoja tutkija ohjeistaisi ottamaan huomioon toimittajien tavan ajatella jokaista haastateltavaa vain yhden näkökulman edustajana.

– Jos antaisin haastattelua, sanoisin suoraan, että tässä ovat käsiini saamat faktat ja tämä on niistä johtamani poliittinen näkemys, Vähämaa sanoo.

Toimittajille kannattaa teroittaa, että poliitikon esittämä tieto ei muutu järkevämmäksi, kun sitä tylsyttää hakemalla vastaäänen opposition äärilaidalta.

– Tasapuolisuus voi johtaa näennäiseen kultaiseen keskitiehen, jonka takaa ei sitten todellisuudessa löydy ainoaakaan poliittista päättäjää.

Lue lisää aiheesta: Talous & yhteiskunta