Koko maailman muonittaminen on mahdollista. Ensin pitää tasata tuloeroja, rakentaa rauhaa ja tutustuttaa viljelijät uusiin hyviin lajikkeisiin.

1990-luvun alussa kasvitautien tutkija Jari Valkonen matkusti Ugandaan. Hänen opettajansa Richard Gibson oli Itä-Afrikassa alueen kassavapulmien takia. Maaseudun väki alkoi nähdä nälkää kassavan virusten vuoksi.

Onneksi läntisessä Afrikassa suosittu kassavalajike osoittautui vastustuskykyiseksi virus-
epidemialle. Ugandassa parlamenttiedustajat kiikuttivat kotiseuduilleen lahjaksi uutta, tervettä kassavaa. Ratkaisussa oli yksi iso ongelma.

— Kassavasta poistetaan keittämällä myrkyllisiä haitta-aineita, joita länsiafrikkalaisessa kassavassa on enemmän kuin itäafrikkalaisessa. Ugandassa ei huomattu neuvoa ihmisiä keittämään uutta kassavaa totuttua kauemmin, kasvipatologian professori Valkonen kertoo.

Ihmisiä sairastui ja jopa kuoli myrkytyksiin. Kriisin vuoksi kassavan tutkiminen kävi mahdottomaksi joksikin aikaa. Niinpä bataatin viljely yleistyi.

Tarina ei ole aivan ainutlaatuinen. Ruoka limittyy kaikkeen: politiikkaan, viljelyolosuhteisiin, alueen kulttuuriin ja tietotaitoon. Puolet maailman nälkää näkevistä on ruoantuottajia. He ovat köyhiä pienviljelijöitä kehittyvien maiden syrjäseudulla.

Terveitä taimia ja hyviä bataatteja

1600-luvun lopun suuressa nälänhädässä menehtyi kolmannes Suomen väestöstä. 1860-luvun nälkävuosina kuolema niitti jopa 200 000 ihmistä, noin kymmenesosan silloisesta väestöstä.

Kuivuus, kylmyys ja taudit iskevät lujaa maatalousvaltaisiin köyhiin maihin — kuten 1800-luvun Suomeen. Irlannin nälänhädän aiheutti 1840–50-luvuilla perunarutto.

Bataatti, kassava ja peruna ovat maailman viiden tärkeimmän ruokakasvin joukossa. Tällaiset kloonaamalla lisättävät juurikasvit ovat Jari Valkosen mukaan alttiimpia kasvitaudeille kuin siemeninä kylvettävät.

Valkonen ryhmineen työskentelee erityisesti perunan ja Itä-Afrikassa kassavan rinnalle nousseen bataatin parissa.

— Bataatti on kestävä, mutta silläkin on riesansa. Olemme tunnistaneet viruksen, joka puree kaikkiin lajikkeisiin ja lamauttaa kasvin puolustuksen.

Tutkimus etenee Bill ja Melinda Gatesin säätiön rahoittamassa kansainvälisessä suurhankkeessa, jonka tavoitteena on tuottaa terveitä taimia erityisesti kehitysmaiden maaseuduille. Helsingin yliopiston ryhmä keskittyy kasvien vastustuskykyyn.

— Pyrimme etsimään yhdisteitä, joilla bataattia riivaavan viruksen toiminta voitaisiin estää. Muutamia ehdokkaita on tutkinnassa.

Parhaassa tapauksessa bataattiin voitaisiin täsmäruiskuttaa muutoin harmitonta yhdistettä, joka estäisi lamauttavan viruksen toiminnan.

— Kasvitautien suhteen ollaan jo nyt paljon paremmassa tilanteessa kuin aiemmin, Valkonen sanoo.

Uutta teknologiaa

Tutkija Qiaochun Wangin kehittämä taimien kylmäkäsittely on varma keino saada terveitä taimia esimerkiksi bataatista. Kasvin latvan solukkoja jäädytetään nestemäisen typen kylmyyteen, jolloin vain erilaistumattomat solut jäävät eloon. Kasvisolut lämmitetään varoen ja kasvatetaan laboratorio-olosuhteissa.

Menetelmällä saadaan käytännössä aina terveitä, viljelykelpoisia taimia.

— Suomessa erään uuden satoisan vadelmalajikkeen puhdistaminen taudista ja saaminen myyntiin onnistui vain tällä menetelmällä, kasvipatologian professori Jari Valkonen sanoo.

Papuateria on kallis köyhälle

”Ei saa jättää, kaikilla ei ole ruokaa.” Opetus on ja pysyy: lapsikin tietää, ettei kaikilla ole syötävää.

Vuonna 2017 jopa 815 miljoonaa ihmistä kärsi jatkuvasta kalorien puutteesta, 38 miljoonaa ihmistä enemmän kuin vuonna 2016. Nälkäisten määrä kasvoi ensimmäistä kertaa tällä vuosikymmenellä.

Nälkää ei tieteen edistysaskelista huolimatta ole vielä selätetty. Silti maailmassa on ruokaa: jos kaikki pelloilla, puutarhoissa, laitumilla ja eläinsuojissa kasvanut ruoka jaettaisiin tasaisesti, kalorivajetta ei tulisi.

— Nälkää ei voi voittaa, jos ei voiteta köyhyyttä, sanoo e2-ajatuspajan tutkija Kaisa Karttunen.

Kaloreiden lisäksi kyse on rahasta. Ruokaa ei voi ostaa, jos se maksaa enemmän kuin on rahaa. Maailman ruokaohjelma WFP:n tuoreessa tutkimuksessa vertaillaan, kuinka pavuista ja riisistä koostuva ateria maksaa keskimääräiselle newyorkilaiselle alle prosentin päivätuloista, mutta eteläsudanilainen joutuisi pulittamaan samasta annoksesta puolitoista kertaa päivittäisten tulojensa verran.

ruoka_piirakat

Rauha suo ravintoa

Kolme neljästä nälkää näkevästä lapsesta asuu konfliktimaissa. Sotiminen keskeyttää usein ruoantuotannon alueella, jolla voisi muuten pyyhkiä hyvin. Pakolaisuus, kulkutaudit ja ympäristön tuhoutuminen heikentävät ruokaketjua.

— Toisin kuin tulva tai kuiva kausi, ihmisten välinen konflikti ei lopu omia aikojaan, sanoo maailman ruokaohjelma WFP:n pääekonomisti Arif Husain.

Jatkuva nälkä merkitsee näköalattomuutta ja epätoivoa. Nälällä, konflikteilla ja epävakaudella on kohtalonyhteys. Esimerkiksi arabikevättä edeltänyt ja kiihdyttänyt pitkittynyt kuivuus vei Syyriassa sadot, eikä yhteiskunnalla ollut keinoja turvata menetyksiä. Yhä enemmän ihmisiä muutti kaupunkeihin, mikä kiihdytti levottomuuksien syntyä. Kuivuuden ja yhteiskunnallisten rakenteiden aiheuttama nälkä laukaisi osaltaan Syyrian kriisin.

— Syyriassa on menossa nyt seitsemäs sotavuosi. Lasten ja nuorten kannalta tilanne on hyvin huolestuttava, Husain sanoo.

Lääkkeet nälkään ja köyhyyteen ovat myös rauhan välineitä. Arif Husainin uskoo, että maakuntien kaupunkien elinvoimaisuutta tukemalla voi tukea sekä ruokaturvaa että rauhaa. Tulevaisuutta on voitava rakentaa myös muualla kuin suurkaupungeissa.

— Täytyy keskittyä maaseudun infrastruktuuriin, koulutukseen ja satovarmuuteen.

Kun ruoka täyttää eikä ravitse

Ravitsemustieteilijä Liisa Korkalo on tutkinut teinityttöjen ravitsemusta Mosambikissa sekä maaseudulla että kaupungissa. — Kaupungistumiseen liittyy positiivisiakin asioita, mutta asukkaiden ruokavalio voi kaupungeissa kehittyä myös huonompaan suuntaan. Mosambikissa kaupunkilaisnuorilla on maaseudun tyttöjä pienempi folaattipitoisuus veressään, Korkalo sanoo.

Folaatin lähteitä Mosambikissa ovat tummanvihreät lehtivihannekset ja hedelmät.

— Tässä voi olla kyse saatavuudesta tai kulttuurista. Maaseudulla suosittuja vihanneksia voidaan pitää ”köyhien ruokana” ja suosia vaaleaa leipää länsimaisena valintana.

Kaksi miljardia ihmistä maailmassa kärsii aliravitsemuksesta. Heistä moni saa kaloreita kylliksi, mutta tarpeellisten vitamiinien ja kivennäisaineiden saannissa on vakavia puutteita.

Ongelmaa ei auta, että kolme neljäsosaa kaikesta maailman ruoasta tulee kahdestatoista kasvista ja viidestä eläimestä. Markkinoita hallitsevat ruoka-aineet muodostavat ison osan ruokavaliosta, jos ei ole varaa valita muuta.

Samaan aikaan ylipaino lisääntyy kaikkialla, muun muassa kehittyvien maiden kasvavissa suurkaupungeissa.

Pannaan hävikki kuriin!

Pilalle tai haaskuuseen menee vuosittain 1,3 miljardia tonnia ruokaa. Kehittyvissä maissa ruokahävikki liittyy enimmäkseen satotappioihin, rikkaissa maissa pois heitettäviin elintarvikkeisiin. Joka vuosi kuluttajat haaskaavat rikkaissa maissa koko Sahelin alueen ruoantuotannon verran ravintoa: 222 miljoonaa tonnia.

Tilanne ei ole toivoton

YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden pyrkimys lopettaa nälkä maailmasta vuoteen 2030 mennessä ei nykyvauhdilla toteudu. Kymmenen vuotta sitten ruoan hinta nousi rajusti ja yllättäen.

— Ruokaturva nousi kansainvälisen yhteisön puheenaiheeksi 1990-luvun puolivälissä, mutta vasta 2000-luvun huonot vuodet herättivät huomaamaan globaalin ruokajärjestelmän heikkouksia, YK:n ruoka- ja maatalousjärjestössä työskennellyt Kaisa Karttunen sanoo.

Kriisiin oli monia syitä: kokonaissato jäi pieneksi, bioenergiabuumi vei peltoalaa ruoantuotannolta ja hyvin pärjäävä Kiina osti paljon viljaa ja soijaa rehuksi. Osansa oli myös sijoittajien spekulaatiolla.

Tilanne ei silti ole toivoton. Joitain askelia ruoan maailmankauppaa vääristävän kauppasäätelyn poistamiseksi on otettu.

Kasvikset, hyönteiset ja maapallo

Ilmastonmuutos merkitsee lämpimämmillä leveysasteilla yltyvää kuumuutta ja kuivuusjaksoja, jotka saattavat pienentää satoa. Se tuo epävarmuutta ja -vakautta. Ilmastonmuutoksessa lisääntyvä hiilidioksidipitoisuus saattaa vaikuttaa ravintoon köyhdyttävästi esimerkiksi sinkin ja raudan laskevina pitoisuuksina. 

Maatalous on merkittävä ilmastonmuutoksen aiheuttaja. Metsien kaataminen ja karjatalouden päästöt ovat merkittäviä kasvihuonekaasujen lähteitä. 

Kasvisvoittoinen ruokavalio vähentäisi ilmastorasituksen lisäksi nälkää, jos peltoja hyödynnetään entistä tehokkaammin.

Kolmannes maailman viljelyalasta on köyhtynyttä. Maaperää voi parantaa vuoroviljelyllä ja suunnitelulla: miettimällä entistä tarkemmin, mitä missäkin kasvatetaan ja miten. Ekosysteemien turvaaminen auttaa niin ikään: toimivat ekosysteemit tuottavat muun muassa puhdasta vettä. 

Hyönteiset hoitavat monen tärkeän ravintokasvin pölytyksen. Tuoreessa saksalaistutkimuksessa havaittiin, että lentävien hyönteisten määrä Saksan luonnonsuojelualueilla on vähentynyt neljännesvuosisadan aikana neljännekseen. Romahduksen takana ovat ilmeisesti luontoalueiden katoaminen ja pirstaloituminen sekä torjunta-aineet.

Oikeat lajit ja menetelmät käyttöön

Siellä, missä väestö kasvaa nopeimmin, tarvitaan lisää viljelyä ja apua lajikkeiden valinnassa. Lajiston monipuolistaminen auttaa pienviljelijöitä.

Meille tuttu peruna kasvattaa nyt suosiotaan myös Afrikassa ja Aasiassa.

— Saatan perunatutkijana olla puolueellinen, mutta ottaisin autiolle saarelle mukaan perunaa. Se pärjää esimerkiksi ylängöillä ja siinä on muita juurikasveja paremmin tarvittavat ravinteet tasapainossa, Jari Valkonen kiittää.

Kansalaisjärjestöt, esimerkiksi pienviljelijöiden Via Campesina, käyttävät ruokaturvan sijaan käsitettä ruokasuvereniteetti. Ihmisten itsemääräämisoikeus maahan ja ruoantuotantoon korostuu. Itsemääräämisoikeus liittyy niin yksittäisen ihmisen kuin yhteisön mahdollisuuksiin: jos rahaa ei ole, ei ole varaa kunnon kuokkiin.

— Parhaimmillaan ihmisten nousu pois nälästä on hyvin yksinkertaista. Jos kullakin paikalla viljellään sinne sopivaa kasvia sopivin menetelmin, päästään jo hyviin tuloksiin, Kaisa Karttunen toteaa.

Maaseudun tulevaisuus

Maailman eteläisissä kolkissa maaseuduilla nähdään nälkää, nyky-Suomessa ei. Katovuodet ja konfliktit eivät ole aikoihin näkyneet markettiemme hyllyillä.

Suomalainen ruoka on ylpeydenaihe, liittyyhän benecoleihin ja nyhtökauroihin jopa innovaatiohuumaa. Maatiloja ja maanviljelijöitä sen sijaan on yhä vähemmän.

Silloin tällöin kuulee epäilyjä suomalaisen viljelyn mielekkyydestä, ainahan ruokaa voi ostaa muualta.

— Tämä on aika optimistinen näkökulma. Entä jos kato on maailmanlaajuinen tai katovuosia on useita? Varautuminen on tärkeää, Jari Valkonen painottaa.

Suomen suurin ruokaturvariski saattaa olla maatilojen autioituminen.

— Maatilojen määrä on vähentynyt 20 vuoden aikana yli sadastatuhannesta viiteenkymmeneen tuhanteen. Määrän ennustetaan vähenevän jopa kolmannekseen nykyisestä seuraavien 15 vuoden aikana. Tämä kehitys on surullinen, Valkonen arvioi.

"Odotamme, emmekä syö"

Khwe San -kansa asuu luonnon keskellä Koillis-Namibiassa. Maat ovat kuuluneet vuodesta 2007 Bwabwatan kansallispuistoon.

— Khwe-sanit olivat metsästäjiä ja keräilijöitä, ja kun puisto perustettiin, he eivät enää saaneet metsästää, väitöskirjatutkija Anita Heim kertoo.

Heim on tutkinut Namibiassa Khwe-sanien ruokavalion muutosta ja sitä, kuinka kansa voisi vahvistaa omaa ruokaturvaansa.

Ruokavalio on muuttunut. Riistaa saa vain silloin, kun ammattimetsästäjien maksullisten lupien turvin ampumia saaliita jaetaan saneille. Alkuperäiskansa ei ole saanut poikkeuslupaa metsästykseen, kuten monella muulla luonnonsuojelualueella Afrikassa.

— Khwe-kansalle maissin viljely on uutta. Vaikka luonnonpuiston perustamisesta on vain kymmenen vuotta, nuori polvi pitää maissipuuroa jo perinteisenä ruokana, koska se on jokapäiväistä.

Muuttunut on myös Khwe Sanien valta omaan ruokavalioonsa. Nykyisin he elävät eri ministeriöiden säädösten ja ruoka-avun varassa. Namibian sadot ovat pieniä kuivuuden vuoksi, joten keräily on aiemmin tuonut Khwe Saneille pieniä tuloja sekä monipuolisuutta ruokavalioon — viime kevääseen asti.

— Maaliskuussa salametsästyssäädökset muuttuivat ja armeija alkoi valvoa elefantinmetsästystä alueella. Sanit eivät voi enää liikkua alueella vapaasti, koska armeijalla on lupa ampua kyselemättä, Heim kertoo.

Sanien tulot koostuvat eläkkeistä, lapsilisistä ja pienimuotoisesta turismista. Kohtuullisen tuottoisa harpagojuuren myynti eurooppalaisille luontaistuotemarkkinoille meni puihin, kun armeija alkoi partioinnin. Yhden ihmisen keskimääräiset tulot ovat noin yksi dollari päivässä, puolet kansainvälisestä köyhyysrajasta.

— Namibia on kuitenkin keskituloinen ja suhteellisen kallis maa.

Ruoka-apu tulee alueelle hitaasti, eikä uusia elinkeinoja ole.

— Välillä tuntuu, että sanien halutaan muuttavan. He eivät kuitenkaan jätä omia maitaan. ”Odotamme, emmekä syö”, he sanovat.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä Y/01/18.

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.