Pohjoismaat korostavat yhteisiä piirteitään ja onnistumisiaan, mutta tutkija varoittaa omahyväisyydestä: "kuulostaa välillä jopa rasistiselta"

Suomi on monissa talousvertailuissa pohjoismaisen perheen perässähiihtäjä.

Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja, Islanti — siinä viisikko, joka maailmalla tunnetaan hyvinvointiyhteiskunnistaan, demokratiastaan ja tasa-arvostaan. Näin ainakin haluamme ajatella.

— Pohjoismaat ovat keskenään erilaisempia kuin usein ajatellaan. Samoin pohjoismaisuuteen liitettyjen ihanteiden paikkansapitävyyden voi kyseenalaistaa, sosiologian professori Elina Oinas Svenska social- och kommunalhögskolanista (@sockom1943) väittää.

Norja porskuttaa öljykruunuilla. Ruotsin vauraus ja osa maailmantaloudessa on omaa luokkaansa. Islanti on kartalla syrjässä, mutta viime vuosina sen turismi on kasvanut aivan uusiin mittasuhteisiin. Pienestä maasta on tullut kosmopoliitti. Tiheään asuttu Tanska pärjää työllisyysvertailuissa ja on muita Pohjoismaita kiinteämmässä yhteydessä Keski-Eurooppaan.

Suomi sen sijaan on monessa talousvertailussa viisikon vaisuin menestyjä. Pohjoismaiden ministerineuvoston alkuvuodesta tekemän tilastovertailun mukaan Suomen työllisyysaste on heikompi kuin muissa Pohjoismaissa ja kestävyysvaje vaivaa pahemmin kuin muita.

Pohjoismaat ovat tehneet myös hyvin erilaisia poliittisia ratkaisuja. Viisikosta Islanti, Norja ja Tanska ovat Nato-maita, Ruotsi ja Suomi ovat sotilasliiton ulkopuolella. Euroopan unioniin ovat liittyneet Suomi, Ruotsi ja Tanska, mutta eurot ovat käytössä vain Suomessa.

POHJOINEN LAKI

Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Anu Lahtinen huomauttaa, että erot korostuvat, kun Pohjoismaita tarkastelee keskenään. Kun Pohjolan maita vertaa muuhun maailmaan, viisikko alkaa kuin alkaakin näyttää samankaltaiselta.

— Taustalla on vuosisatojen ajan yhteistä historiaa. Yksi esimerkki yhteisyydestä on lainsäädäntö. Jo keskiajalla Pohjolassa on ollut hyvin samankaltaista ja osin samaa lainsäädäntöä. Tämä näkyy nykyisinkin siinä, että pohjoisten yhteiskuntien toimintalogiikat ovat samanlaiset.

Samankaltaisuus näkyy Lahtisen mukaan myös kielessä. Monia käsitteitä on helpompi kääntää pohjoismaiselta kieleltä toiselle kuin vaikkapa englanniksi, koska käsitteiden sisältö Pohjolassa on suurin piirtein sama. Kunta, maakunta, talonpoika, sairaanhoito ovat kaikki yhteispohjoismaisia termejä.

Toisaalta Suomen historian rankat katkokset — sisällissota ja toinen maailmansota — ovat hidastaneet yhteiskunnan kehittämistä verrattuna muihin Pohjoismaihin.

— Ruotsissa monet sosiaaliturvaratkaisut tehtiin ensimmäisen ja toisen maailmansodan välissä, kun Suomessa päästiin vauhtiin vasta 1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla. Samaan suuntaan kuitenkin mentiin, Lahtinen toteaa.

EI KANNATA KOPIOIDA

Suomalaisilla poliitikoilla on usein tapana verrata Suomea ja Ruotsia. Kun pohditaan vaikkapa työelämään liittyvää uudistusta, katsotaan miten Ruotsissa on tehty ja verrataan tilannetta Suomeen.

— Tällainen vertailu on ihan järkevää. Yhteiskuntamme ovat siihen riittävän samanlaisia, Oinas tuumii.

Toisaalta vertailuja tehdessä olisi syytä pitää mielessä myös maiden erot. Ruotsin tekemisiä ei voi suoraan kopioida, vaan meidän pitää keksiä omat ratkaisumme, jotka sopivat meille, professori tähdentää.

Ruotsalaisten poliitikoiden puheissa vastaavaa vertailua ei kuule yhtä usein kuin Suomessa.

— Suomessa olisi kuitenkin myös vahvuuksia, joista ruotsalaisetkin voisivat oppia.

OMAHYVÄISYYDEN HENKI

Oinaan mukaan Pohjoismaita sitoo yhteen erittäin voimakas halu yhtenäiseen minäkuvaan, halu kuulua samaan porukkaan. Ja mikäpä viisikkoon kuuluessa, kun pohjoismaisuuteen liitetään pitkä lista hienoja määreitä: demokratia, tasa-arvo, yhdenvertaisuus, aitous, luonnon ja perinteiden kunnioittaminen ja toisaalta modernius.

— On hienoa, jos tuo litania on se, mitä Pohjoismaat tavoittelevat.

Toisaalta professori varoittaa omahyväisyyden vaaroista. Ei kannata tuudittautua ajatukseen, jonka mukaan pohjoismaalaiset ovat lähtökohtaisesti muita parempia.

— Ajattelu voi saada jopa rasistisia piirteitä. Tällaista omahyväistä pohjoismaista asennetta on jo varsin paljon. Välillä puhe pohjoismaisuudesta kuulostaa suorastaan nationalistiselta.

Pohjoismaista ideologiaa ei arvostella samalla tavoin kuin kansallista itsekorostusta. On ehkä viileämpää olla pohjoismainen nationalisti kuin Suomen lipun heiluttaja, Oinas tuumii.

OIKOREITTI LÄNTEEN

Pohjoismaiden käsitteen synty on joka tapauksessa yhteydessä nationalistiseen ajatteluun. Idea Pohjoismaista ja pohjoismaisuudesta syntyi 1800-luvulla kansallisajattelun kylkiäisenä. Samaan aikaan, kun pohjoiset valtiot ahkeroivat omien kansallisten identiteettiensä kanssa, heräsi myös ajattelu, joka ihannoi Ruotsin, Norjan ja Tanskan yhteistä menneisyyttä.

— Tuolloin mietittiin jopa, että kolmikko voisi perustaa yhteisen valtion joskus tulevaisuudessa. Myös Venäjän suuriruhtinaskunnassa Suomessa osa ruotsinkielisistä samaistui voimakkaasti Skandinavian maihin, Lahtinen sanoo.

Varsinaisesti Suomi alettiin mieltää yhdeksi Pohjoismaaksi vasta sotien jälkeen 1950-luvulla. Suomi liittyi vuonna 1955 muutamaa vuotta aiemmin perustettuun Pohjoismaiden neuvostoon, joka keskittyi taloudelliseen ja poliittiseen yhteistyöhön.

— Tuo projekti oli erityisesti Suomelle tärkeä. Neuvoston kautta Suomi linkittyi Pohjoismaihin ja sitä kautta länteen, Lahtinen huomauttaa.

Euroopan talousyhteisö, EU:n edeltäjä, olisi ollut aivan liian läntinen yhteistyökumppani Neuvostoliiton naapurille, mutta pohjoismaista yhteistyötä ei samalla tavalla vahdittu.

TAKAPAJULAN TALLAAJAT?

Kirjailija Miika Nousiainen kuvasi romaanissaan ruotsalaisuudesta haikailevia suomalaisia vadelmavenepakolaisina. Nöyrät maalaisserkut tavoittelevat lahden takaista ihannetta.

Oinaan mukaan suomalaiset ovat viime vuosina vihdoin päässeet turhasta nöyristelystä. Terve omanarvontunto on noussut. Joissakin asioissa Suomi voisi kuitenkin vielä oppia pohjoisista naapureistamme, Oinas huomauttaa.

— Maahanmuutto ja tapa, jolla siihen suhtaudutaan erottaa meitä muista. Suomessa on sellaista ajattelua, että suomalaisuus olisi uhattuna ja tarvitsisi huolenpitoa. Ei hoksata, että avoimuus olisi kulttuurillemme ja taloudellemme hyväksi.

Toinen asia on saamelaisten kohtelu. Suomi ei ole ratifioinut ILOn alkuperäiskansasopimusta kuten Norja. Toisaalta myöskään Ruotsi ei ole allekirjoittanut sopimusta.

Kolmanneksi Oinas nostaa esille käsityksen maskuliinisuudesta. Sotahistoriamme on tehnyt miehisyyden rajoista ahtaammat kuin muissa Pohjoismaissa.

— Pohjoismaisuuteen liitetään yleensä naisten ja miesten tasa-arvo. Siinä on toki yhä tekemistä kaikissa Pohjoismaissa.

ISOVELJEN ELKEITÄ

Suomi oli vuosisatojen ajan Ruotsin hieman syrjäinen itäinen osa ennen Venäjän vallan alle joutumista. Joskus Ruotsin ja Suomen tuolloista suhdetta on kuvailtu kolonialistiseksi. Lahtinen ei kuitenkaan tätä sanaa käyttäisi.

— Se on aivan liian voimakas sana tähän yhteyteen. Ennemminkin voisi ajatella niin, että joidenkin alueiden vuosisatainen periferisyys näkyy yhä.

Esimerkiksi Grönlantia ja Lappia on pidetty seutuina, joiden kehittämistä ei ole satoihin vuosiin millään tavalla edes ajateltu.

— Toisaalta niiden resurssit on kyllä otettu vallan keskusalueiden käyttöön. Tällainen kulttuuri voi yhä vaikuttaa, Lahtinen pohtii.

Oinas puolestaan uskoo, että Suomen historiallinen asema Ruotsin vähäisenä takamaana vaikuttaa osin yhä. Hänen mukaansa ruotsalaiset suhtautuvat välillä selvän alentuvasti suomalaisiin.

— Suomalaisvähemmistön kohtelu Ruotsissa on yhä epäkohta, josta ei oikein voi siellä puhuakaan. Akateemisessa yhteistyössäkin olen itse välillä huomannut, että ennakkoluulot elävät.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/06/18.

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.

Lue lisää aiheesta: Talous & yhteiskunta