Mikä pitää Putinin vallassa?

Venäläisessä yhteiskunnassa järjestyksen kaipuu on suuri. Johtajan vallankäyttöä ei arvostele monikaan, ei ainakaan ilman seuraamuksia.

Presidentti Vladimir Putin istuu iltaisin tv-uutisissa ja kertoo Venäjän kansalle, miten yhteiskunnalliset ongelmat pitäisi ratkaista. Valtiaan asema on ylevä.

— Kun sitä katsoo päivästä toiseen, siihen alkaa lopulta uskoa. Se on vallan performanssi, Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kivinen arvioi Venäjän mysteeri -keskustelutilaisuudessa Helsingin yliopiston Tiedekulmassa.

Putin pysyy vuodesta toiseen vallassa — kuin Venäjän Kekkonen. Lähes kahden vuosikymmenen aikana hänen valtansa on tuntunut lähinnä vahvistuvan. Hänen suosionsa gallupeissakin on suuri. Korkeimmillaan suosio on ollut lähes 90 prosentissa, vaikka tänä syksynä se on pudonnut 66 prosenttiin.

Länsimaisen sivustakatsojan on vaikea hahmottaa, millainen on Venäjän presidentin maailmankuva, Putinin oppi.

Vahinkojohtaja

Kun Vladimir Putin nousi presidentiksi vuonna 2000, juuri kukaan ei olettanut, että hän pysyisi maan johdossa pitkään. Hän ei vaikuttanut mitenkään erikoiselta: harmaa byrokraatti, joka oli tehnyt uraa tiedustelupalvelu KGB:ssä ja johtanut tiedustelupalvelu
FSB:tä.

Presidentti Boris Jeltsin ja hänen lähipiirinsä olivat valinneet Putinin pääministeriksi, mutta moni ajatteli, että Putin pitäisi ainoastaan paikkaa seuraavalle valitulle.

— Putin oli hahmo, joka sopi Jeltsinin ja hänen taustajoukkojensa odotuksiin, Venäjän politiikan professori Vladimir Gel’man Helsingin yliopistosta toteaa.

Putinin ensimmäiset vuodet sattuivat kuitenkin samaan aikaan merkittävän taloudellisen nousun kanssa. Talouskasvu Venäjällä oli 2000-luvun alussa noin seitsemän prosenttia vuodessa. Putin on luonut maahan kaivattua järjestystä ja pelisääntöjä. Arvostus liittyy ennen kaikkea kansalaisten aineellisen hyvinvoinnin kasvuun.

— Kaikkialla maailmassa tapahtuu niin, että jos menee taloudellisesti hyvin, kansalaiset hyväksyvät johtajansa. Putin ei ole tässä mikään poikkeus, Gel’man sanoo.

Kuinka valta otetaan

Valtaan päästyään Putin ja hänen tukijansa onnistuivat vähitellen kasaamaan valtaa itselleen. Putin lakkautti kuvernööri- ja pormestarivaalit. Hän vaikutti Venäjän puolueiden uudelleenjärjestelyyn sekä hallitsevan puolueen, Yhtenäisen Venäjän, rakentamiseen.

Putin otti ohjaukseensa enemmistön kansallisista ja alueellisista parlamentaarikoista. Ennen kaikkea hän sai haltuunsa Venäjän suurimmat mediat.

— Ei ole ihme, että Putin on vallassa, koska ei ole ketään, joka voisi kilpailla hänen kanssaan, sanoo Gel’man.

Vastavoimat hiljennetään

Opposition edustajia on joutunut Venäjällä vankilaan, heitä on myrkytetty ja murhattu. Yksi Putinin kriitikoista, oppositiopoliitikko Boris Nemtsov ammuttiin vuonna 2015 aivan Kremlin lähistöllä. Murhasta tuomittiin viisi ihmistä, mutta oikeudenkäyntimenettelyjä on kritisoitu. Nemtsovin perheen mielestä murhalla oli poliittisia motiiveja.

Opposition ohella kansalaisjärjestöt ovat Putinin kaudella joutuneet ahtaalle. Niiden toimintaa on rajoitettu muun muassa listaamalla ulkomaista rahoitusta saavia järjestöjä ulkomaisten agenttien listalle. Valtion kontrolloima media suhtautuu kansalaisjärjestöihin yhä hyökkäävämmin.

Myös akateeminen vapaus on vaarantunut. Pietarin eurooppalainen yliopisto menetti oikeuden opettaa vuonna 2016. Taisteltuaan viranomaisten kanssa kaksi vuotta yliopisto sai opetusoikeuden takaisin tänä syksynä. Julkisuudessa on epäilty, että toimilupa hyllytettiin yliopiston liberaalin ja kriittisen maineen takia.

Karmea 90-luku

Mistä tarve autoritaariseen politiikkaan kumpuaa? Yksi selitys on lähihistoriassa. 1990-luku oli Venäjälle taloudellinen katastrofi. Venäläisten elinajanodote laski. Yhtä dramaattista muutosta ei ole tapahtunut muissa teollisuusmaissa.

— Venäjällä miesten elinajanodote on Intian luokkaa, vaikka Venäjällä on kymmenen kertaa korkeampi elintaso, Markku Kivinen sanoo.

Venäjän nykyisen valtaeliitin mukaan 90-luvulla ei tapahtunut mitään hyvää. ”Epäonnistuneesta vuosikymmenestä” muistuttaminen on ollut nykyideologian merkittäviä rakennuskiviä, venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin professori Tomi Huttunen arvioi.

Kontrolli ja mediavalta

Venäläisessä televisiossa on vuosikymmenien ajan rakennettu ideologiaa, joka nojaa paitsi antiamerikkalaisuuteen myös sekasorron aikakauden käsitteeseen. Venäjän historiassa on nähty sekasorron kausia niin 1600-luvulla kuin Venäjän vallankumouksen jälkeen 1920-luvulla.

— Sekasorron aikakaudesta puhuminen on hyvin tehokasta. Jos 1990-luku oli karmivaa sekasortoa alusta loppuun, mikä tahansa vaihtoehto kelpaa — myös totalitaarisempaan valtaan pyrkivä järjestelmä, joka tuo mukanaan tiukan kontrollin, Huttunen sanoo.

2000-luvun kuluessa television ohjelmapolitiikka on kiristynyt. Arvossaan ovat kansallismieliset neuvosto- ja sotaelokuvat ja keskusteluohjelmat, joissa puidaan ulkopolitiikkaa valtaeliitin näkökulmasta.

— Nykyisten tv-kanavien ohjelmapolitiikkaan ei ole menty hetkessä, vaan sen on annettu muuttua asteittain.

Vaihtuvat arvot

Vielä 1990-luvulla puhuttiin uudesta Venäjästä, joka kiinnittyisi osaksi demokratian perinnettä. Ajattelutapa  jatkui 2000-luvun alussa. Sittemmin arvopuhe on vaihtunut konservatiivisempaan suuntaan.

— Putin on joustava. Joku voisi sanoa, että hän on kyyninen. Jos idea ei sovi hänen tarkoitusperiinsä, idean voi vaihtaa tai sitä voi muokata, Gel’man sanoo.

— Jos liberalismi sopii hänelle, hän on liberaali. Jos nationalismi sopii hänelle, hän on nationalisti.

Tärkeimmissä puheissaan Putin on alkanut siteerata Ivan Iljiniä, venäläistä 1900-luvun alun konservatiivista ajattelijaa. Iljin pohtii, mitä Venäjälle tapahtuu vallankumouksen jälkeen. Hän haluaa rakentaa uuden Venäjän idean, jolla on uskonnolliset juuret ja kansallishenkinen ydin.

Iljin kirjoittaa, että tärkein tehtävä venäläisen nationalismin rakentamisessa on se, että huipulle pääsevät parhaat — sellaiset miehet, jotka ovat omistautuneet Venäjälle.

Jos näiden miesten valinta onnistuu nopeasti, Venäjä syntyy uudestaan muutamassa vuodessa. Jos tämä ei onnistu, Venäjä vaipuu kaaokseen.

Iljinin Venäjän tulevaisuutta hahmotteleva opus löytyy todennäköisesti kaikkien Putinin alaisten yöpöydältä, kerrotaan Michel Eltchaninoffin kirjassa Dans la tête de Vladimir Poutine (Vladimir Putinin pään sisällä).

Filosofit tukevat

Putin luetuttaa virkamiehillään myös Nikolai Berdjajevia, ukrainalaissyntyistä uskonnollista ja poliittista ajattelijaa. Berdjajevia käsittelevä kurssi pykättiin Kremliä lähellä olevassa instituutissa nopeasti pystyyn vuonna 2014 sen jälkeen, kun Putin oli siteerannut häntä puheessaan.

Kurssin tarkoituksena oli näyttää, että konservatismi sopii ohjaamaan venäläistä politiikkaa ja että suuret filosofitkin tukevat tätä ajattelua.

— Jos pitää osoittaa oma erityisyys, miten sen paremmin teet, kuin venäläisillä filosofeilla? Mutta kuten Michel Eltchaninoff osoittaa, filosofien teksteistä on otettu ne lauseet, jotka parhaiten sopivat poliitikoiden tarkoituksiin, Venäjän turvallisuuspolitiikan apulaisprofessori Katri Pynnöniemi toteaa.

Se ei ole reilua!

Venäläinen toimittaja Mihail Zygar kuvaa kirjassaan Putinin sisäpiiri, kuinka Putin pettyy presidenttikautensa alussa monien länsimaisten johtajien kaksinaamaisuuteen. Amerikkalaiset puhuvat demokratiasta,  mutta neuvottelevat samaan aikaan öljy-yhteistyöstä Kazakstanin itsevaltaisen johtajan kanssa.

Nykypolitiikan taustalla vaikuttaa kokemus epäreiluudesta, Pynnöniemi tulkitsee. Siksi Venäjän virallinen ulkopolitiikka on pyrkimystä vahvistaa maan suurvalta-asemaa.

— Putinin ajattelussa se, että olet vahva tarkoittaa, että sinut otetaan vakavasti, Pynnöniemi sanoo.

Jos maa tahtoo olla vahva, se satsaa usein sotilaalliseen voimaan.

— Venäjällä on hyvin syvällä ajattelu, jonka mukaan suurvalloilla on enemmän oikeuksia kuin naapurissa olevilla pienillä valtioilla, joilla on alisteinen suhde suurvallan intresseihin, Pynnöniemi sanoo.

Suuret maat kärjessä

Syntyy paradoksi: kun Venäjä hakee tasavertaisuutta, se murentaa luottamusta tasavertaisuuteen kansainvälisissä suhteissa.

Venäjä ei vahvista sääntöjä, jotka tekisivät suurten ja pienten valtioiden tasavertaisuuden mahdolliseksi. Tasavertaisuudella Venäjä viittaa muihin suurvaltoihin, kuten Kiinaan ja Yhdysvaltoihin, ei kaikkiin maailman maihin.

— Tärkeintä Putinille on valta. Hän haluaisi olla maailmanpolitiikan keskeinen hahmo, jota ilman mitään merkittävää päätöstä ei synny, Gel’man sanoo.

Pitkä muisti

Pynnöniemi tutkii parhaillaan viholliskuvia Venäjällä. Vuoden 2014 ja Krimin valtauksen jälkeen Venäjällä on voimistunut ajatus, että läntiset vallat uhkaavat maan yhtenäisyyttä. Konflikti lännen kanssa on kärjistänyt tulkintoja Venäjän asemasta maailmassa.

Konfliktin kiristymiseen lännen ja Venäjän välillä on kaksi pääsyytä. Ensiksi on historialliset juuret. Venäjällä on pitkä muisti: eurooppalaiset maat ovat yrittäneet kukistaa Venäjän moneen kertaan. Siksi Venäjä kokee olevansa altavastaaja, joka kamppailee Euroopan teknologista ylivaltaa vastaan.

Huolta lisää se, että Venäjän ja Euroopan maiden välillä ei ole maantieteellistä estettä, vaikkapa vuoristoa, joka suojaisi lännen hyökkäystä vastaan.

Venäjä tahtoo samalla peittää oman aloitteellisuutensa Ukrainan ja Syyrian sodissa.

— Ukrainan sota esitetään niin, että Venäjä on pelastamassa maanmiehiä eikä niin kuin asia on: että he miehittävät sotilasoperaatiolla osaa maasta ja avustavat taistelevia joukkoja Itä-Ukrainassa, Pynnöniemi sanoo.

Venäjällä ylläpidetään järjestelmällisesti tarinaa siitä, että EU ja Yhdysvallat ovat syyllisiä konfliktiin.

Mitä Putinin jälkeen?

Putinin viimeinen perustuslain mukainen presidenttikausi päättyy vuonna 2024.

— En oleta Putinin jättävän työtään vapaaehtoisesti. Ymmärrykseni on, että Putin haluaa olla vallassa niin pitkään kuin hän voi olla. Perustuslakia voi muuttaa, Gel’man huomauttaa.

Viime aikoina Putinin suosio on kuitenkin hieman laskenut. Sota Ukrainassa jatkuu, ja talouspakotteet heikentävät kansalaisten hyvinvointia. Vuosittainen talouskasvu on jo vuosikymmenen ajan madellut prosentissa. Vastikään nostettiin eläkeikää viidellä vuodella, mikä ei ollut Putinin äänestäjille mieleen.

Venäjän johtaja, oli hän sitten Putin tai joku muu, joutuu ottamaan kantaa moniin venäläistä yhteiskuntaa jakaviin ristiriitoihin. Venäjän talous on riippuvainen öljystä, kun muu maailma pyrkii siitä eroon.

Hyvinvointijärjestelmä on kriisissä, mutta kansalaiset odottavat palveluja, tuomioistuinten toiminta kehittyy, mutta eliitin erioikeudet ja korruptio rehottavat.

Maa ei ole umpio

Konservatismille on Venäjällä myös vastavoimia. Vuosina 2011–2012 alkaneet Putinin vastaiset mielenosoitukset jatkuivat viime vuonna, ja liberaalin opposition edustajat menestyivät edellisissä paikallisvaaleissa hyvin.

Venäjä ei ole yhtä kuin maan hallinto.

— Konservatismi vaatisi sitä, että sulkeuduttaisiin omaan kummalliseen maailmaan, mutta nykymaailmassa se ei oikein ole mahdollista. Toisin kuin Neuvostoliitto, Venäjä ei ole suljettu yhteiskunta, Markku Kivinen muistuttaa.

— Ihmiset, informaatio ja yhteiskunnalliset liikkeet kulkevat nykyisin rajan yli, Kivinen sanoo.

Valtava Vladimir

Yksi Putinin opin kulmakiviä on, että presidentti ei toimi yksin. Hänellä on lähipiirinsä ja lähipiirillä on Putin.

Pynnöniemi muistuttaa, että sitä mukaa, kun valta on keskittynyt ja demokraattisten instituutioiden merkitys on vähentynyt, sisäpiirin aseman turvaaminen on noussut tärkeämmäksi kuin mikään muu. Turvallisuusviranomaiset ja ministeriöt kilpailevat keskenään parhaista asetelmista auringossa.

Zygarin Putinin sisäpiiri -teoksessa on kuvaus eliitistä, joka tukee johtajaansa:

”Kymmenet, jopa sadat ihmiset aprikoivat päivittäin, mitä päätöksiä Vladimir Putinin pitää tehdä. Vladimir Putin itse miettii päivittäin, mitä päätöksiä hänen pitää tehdä ollakseen suosittu, ollakseen valtavan kollektiivisen Vladimir Putinin ymmärtämä ja hyväksymä.”

Kreml ja kirkko

Kun Venäjän yhteiskunta vakiintui ja alkoi toimia 2000-luvun alussa, venäläisten arvot kääntyivät konservatiivisempaan suuntaan.

— Perinteiset uskonnolliset arvot ja kirkon rooli muuttuvat yhä voimakkaammaksi. Ortodoksien määrä on kasvanut 20 prosentista 80 prosenttiin, tutkimusjohtaja Markku Kivinen sanoo.

Yksi merkittävä käänne oli vuosi 2012, jolloin venäläiset osoittivat laajasti mieltään, kun Dmitri Medvedevistä tuli taas pääministeri ja Putinista presidentti. Kremlissä junailtu vaihtokauppa ei ollut kansalaisille mieleen.

— Mielenosoitusten voimistuminen oli kriisi, jonka vuoksi Putinin lähipiiri alkoi miettiä uutta ideologista viestiä. Kirkko oli tuolloin luonteva kumppani, uskontotieteen dosentti Kaarina Aitamurto arvioi.

Suhteiden lähentyminen on ollut molempien etu. Kirkko on arvostettu instituutio ja siksi mieluinen kumppani vallalle. Toisaalta kirkko pyrki uuden patriarkka Kirillin johdolla saamaan enemmän poliittista vaikutusvaltaa.

Mukana on myös ulkopolitiikka. Venäjä on 2000-luvun alusta pyrkinyt luomaan moninapaista ulkopoliittista mallia. Kumppaneita on haettu muista BRICS-maista — Brasiliasta, Intiasta, Kiinasta ja Etelä-Afrikasta — sekä islamilaisesta maailmasta.

— Venäjä korostaa olevansa konservatiivisen maailman esitaistelija. Sen mukaan läntinen liberaali ajattelu on mennyt liian pitkälle ja länsi yrittää tuputtaa omia arvojaan muille, myös Venäjälle, Aitamurto kertoo.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/10/2018.

Lue lisää aiheesta: Talous & yhteiskunta