Luova työ tekee orjan

Vielä ei tiedetä, vähentääkö vai lisääkö automaatio työpaikkoja. Jollain tapaa työ kuitenkin mullistuu.

Työ automatisoituu, kun rutiineja saadaan siirrettyä koneille ja järjestelmille. Seurauksena voi olla massatyöttömyyttä, mutta toisaalta myös uusia ammatteja, joita emme vielä osaa kuvitella.

– Autolla ajaminen on seuraava asia, joka poistuu, sanoo sosiologi Veikko Eranti.

– Tutkijana voin pian jättää koneelle vaikkapa aiemman tutkimuksen referoinnin ja keskittyä vaativampiin työvaiheisiin.

Aikaa ydintyöhön ja kohtaamisiin

Esimerkiksi New Yorkissa on jo kokeiltu koneen tekemiä hoitopäätöksiä tietyissä syöpätyypeissä. Ihminen vain vahvistaa ne.

– Se voi parhaimmillaan vapauttaa lääkärit perustyöhönsä, potilaan kanssa puhumiseen, sanoo johtaja Kiti Müller Työterveyslaitoksen Aivot ja työ -tutkimuskeskuksesta.

– Tulkkien työ voi muuttua tekstien kääntämisestä vaikka suomen käytön ohjaamiseen monikulttuurisilla työpaikoilla. Se on vain erityyppinen palvelutehtävä.

Mitä työelämässä tarvitaan?

Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT:n varajohtaja Patrik Floréen luettelee työtaitoja, joita tulevaisuudessa tarvitaan: projektiosaaminen, yrittäjämäisyys, kyky käsitellä tietoa ja löytää olennaiset asiat, viestintätaidot, kansainvälisyys.

– Kyky johtaa itseään ja huolehtia itsestään ovat tärkeitä, Müller täydentää.

Ihmiset tuovat työhön omat työvälineensä ja henkilökohtaisen brändinsä.

– Se voi olla hyväkin asia, että saa olla persoonallinen ja tehdä hommia omista lähtökohdista, Eranti arvioi.

Työ ja vauraus jakautuvat

Jos palkallista työtä on nykyistä harvemmalla, varallisuus voi keskittyä heille. Ovatko he myöskään halukkaita nykyistä rajumpaan verotukseen, jolla hyvinvointivaltion palvelut kustannettaisiin?

– Minua mietityttävät vallankumoukset ja tulonjakokysymykset, Veikko Eranti sanoo.

Toisaalta voi ajatella, että työhön jäävät ”luovat luokat” ovat huomisen orjia, ja muut saavat puuhastella itselleen mieluisten asioiden parissa.

Eranti, Müller ja Floréen osallistuivat Tiedon vallankumous, robotisaatio ja työelämä -keskusteluun Tiedekulmassa tiistaina.

Tulevaisuuden hyvän yhteiskunnan pohdinta jatkuu yliopistossa marraskuun alkuun. Huomenna torstaina on vuorossa Tiedekulma-keskustelu palkkatyön kriisistä.

Hyvä yhteiskunta 2100

Hyvä yhteiskunta 2100: Lue keskustelijoiden esittelyt

Tiedekulma