Kuka vastaa vanhusten hoidosta?

  Vuonna 2013 voimaan astunut vanhuspalvelulaki ei ole ratkaissut vanhushoivan järjestämiseen liittyviä ongelmia, esittää Hanna-Kaisa Hoppania tuoreessa väitöskirjassaan Care as a Site of Political Struggle. Hoppanian mukaan Suomessa ei ole tehty poliittisia ratkaisuja vanhushoivan yhteiskunnallisen vastuun tasosta.  

Lakia säädettäessä ohitettiin hoivan politiikan keskeiset kysymykset, eikä selkeitä linjanvetoja vanhusten hoitoon liittyviin oikeuksiin ja vastuisiin tehty. Symbolinen tunnustus, menettelytapojen selkeyttäminen ja ennaltaehkäisevät toimet korostuivat resurssien turvaamisen kustannuksella.  Siten kunnianhimoisista tavoitteista huolimatta vanhuspalvelulakina tunnettu Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) vesittyi ja päätyi pitkälti vain tukemaan olemassa olevaa palvelutasoa, jota sitäkin nyt uhkaavat jo uudet leikkaukset.

Vanhuspalvelulakia ryhdyttiin säätämään vuonna 2009, kun puutteet vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa nousivat esiin mediassa ja silloisten lääninhallitusten raporteissa oikeusasiamiehelle. Julkisessa keskustelussa vanhustenhoidon turvaamista lailla vaadittiin laajasti.

– Samaan aikaan väestön huoltosuhteen heikentyminen ja talouden taantuma kiristivät kuitenkin resursseja, toteaa Hoppania.

Vanhustenhoitoa koskevassa keskustelussa ei avoimesti käsitelty erilaisten hoitomuotojen, kuten omaishoivan, kotipalveluiden, perhehoidon tai palveluasumisen asemaa hoivan järjestämisessä: Eri hoitomuotojen vaikutuksia sukupuolten tasa-arvolle tai yhdenvertaisuudelle ei nostettu keskustelussa esille, ja vanhuspalvelulain valmistelussa ne ohitettiin.

Kuten sosiaali- ja terveyspalveluissa laajemminkin, vanhustenhoidossa keskeiset poliittiset linjaukset liittyvät myös rahoitusvastuuseen ja palvelujen tuotantomuotoon, eli julkisten palvelujen, markkinoiden ja kolmannen sektorin rooleihin. Näistä tulisi päättää demokraattisesti.

– Vaikka hyvinvointivaltion periaatteita kannatetaan laajasti, käytännössä vanhustenhoidossa on pantu toimeen uusliberaaleja uudistuksia, jotka hivuttavat vastuuta vanhusten hoivasta yksilön, perheiden ja omaisten hartioille, vahvistavat markkinoiden roolia ja nojaavat epätasa-arvoisten, sukupuolitettujen hoivasuhteiden uusintamiseen, Hoppania sanoo.

Hoppanian tutkimus selittää vanhuspalvelulain säätämisen taustalla vaikuttaneita historiallisia kehityskulkuja. Hoivan luonteeseen ja yhteiskunnalliseen rooliin, hoivan markkinaistumiseen sekä sosiaalipolitiikan hallintaan ja kuntien ja valtion välisiin suhteisiin liittyvät kysymykset ovat tutkimuksen keskiössä.

Valtiotieteiden maisteri Hanna-Kaisa Hoppanian hoivan politiikkaa ja vanhuspalvelulain säätämistä käsittelevä yleisen valtio-opin väitöskirja Care as a Site of Political Struggle tarkastetaan Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa 20.11.2015 klo 12:00. Väitöstilaisuus järjestetään yliopiston päärakennuksen auditoriossa XV (Unioninkatu 34, 4. krs). Elektroninen julkaisu on luettavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-1020-6

Väitöskirjaa myy: Unigrafia Bookstore http://kirjakauppa.unigrafia.fi/ books@unigrafia.fi

 

Väittelijän yhteystiedot:

Hanna-Kaisa Hoppania, sähköposti hanna-kaisa.hoppania@helsinki.fi

 

Lue lisää aiheesta: Talous & yhteiskunta