Kieltolaki tuli valtiolle kalliiksi ja rapautti moraalia

Alkoholin salakuljetus ei ollut vain ammattirikollisten käsissä vaan tarjosi lisätuloja tavallisille ihmisille, usein saaristossa ja rannikolla.

Suomen kieltolaki tuli voimaan sata vuotta sitten, vuonna 1919. Se epäonnistui tavoitteissaan: miljoonia litroja alkoholia kulki viranomaisten ohi, väkivallan koettiin lisääntyneen ja raaistuneen ja humalahakuiset juomatavat korostuivat. Lain valvominen, rikollisten tuomitseminen ja rankaiseminen sekä verotulojen menetys tulivat yhteiskunnalle kalliiksi.

Yhteiskuntahistorian yliopistonlehtori Hanna Kuusen mukaan kieltolaki on ääriesimerkki tavoista, joilla yhteiskunta pyrkii vaikuttamaan ihmisten käyttäytymiseen.

– Kieltäminen on yksi keino. Alkoholiliikkeen monopolin alkuaikoina käytettiin etäännyttämistä, sitä että myymälät olivat mahdollisimman ankeita, valikoima huono eikä pulloja saanut olla esillä. 1950-luvuilla ostajantarkkailun aikaan alkoholinkulutusta pyrittiin suitsimaan häpeällä: ostokset kirjattiin viinakorttiin ja asiakkaiden käytöstä tarkkailtiin. Sittemmin kuluttajaa on suostuteltu vetoamalla sivistyneeseen eurooppalaiseen identiteettiin ja kansanterveyteen.

Naisten uskottiin kannattavan kieltolakia, mutta vuoden 1931 kansanäänestyksessä peräti kaksi kolmasosaa naisäänestäjistä kannatti alkoholijuomien vapauttamista. Kieltolain ajateltiin heikentävän moraalia ja lakien kunnioitusta. Alkoholia valtaosa naisista ei kaivannut, kuten käy ilmi Aija Kaartisen väitöskirjasta Kansan raittiudeksi ja kotien onneksi (2011).

Saaristomuseo Pentalassa kuvatulla videolla Hanna Kuusi kertoo kieltolain ajasta ja salakuljetusvälineistä.