Helsingin yliopiston sijoitustoiminnan tuotto yli kuusi prosenttia vuoden alkupuoliskolla

Sijoitukset fossiilisia polttoaineita tuottaviin yhtiöihin vähenivät edelleen.

Helsingin yliopiston sijoitusomaisuus tuotti +6,43 % tammikuusta kesäkuuhun 2020. Vastaava vertailuindeksi tuotti -3,18 % (70 % MSCI ACWI + 30 % BBGA EH). Yliopiston sijoitussalkun koko on noin 500 miljoonaa euroa.

Tuottoon vaikuttivat sekä startup-sijoitusten poikkeukselliset ja kertaluonteiset tuotot että listattujen sijoitusten vakaa menestys. Sijoitukset fossiilisia polttoaineita tuottaviin yhtiöihin vähenivät edelleen.

– Pidemmän ajan tavoitteemme on hiilineutraali sijoitussalkku. Yksi osa tavoitteeseen pääsemistä on lopettaa sijoittaminen fossiilisten polttoaineiden tuottajiin. Tämä tavoite toteutunee jo kuluvana vuonna, sijoitusjohtaja Anders Ekholm kertoo.

Ekholm uskoo, että yhdistelmä vastuullisia indeksirahastoja ja tieteeseen perustuvia startup-yrityksiä johtaa pitkän aikavälin menestykseen.

– Sijoitustoimintamme visiona on allokoida kymmenys startup-yrityksiimme ja hajauttaa loput tehokkaasti.

Helsingin yliopiston kvestori Marjo Berglund linjaa, että yliopiston tavoitteena on olla johtava akateeminen sijoittaja.

–  Tavoitteeseen pääseminen edellyttää, että kannamme sekä taloudellisen että yhteiskunnallisen vastuumme hyvin. Kustannustehokkuuden ja vaikuttavuussijoittamisen yhdistelmä tukee tavoitettamme, Berglund sanoo.

Lisätietoja antavat

Anders Ekholm, p. 050 526 4253, anders.g.ekholm@helsinki.fi                                                
Marjo Berglund, p. 0400 812538, marjo.berglund@helsinki.fi

Lue lisää

Arvopaperisijoittaminen Helsingin yliopistossa
Hel­sin­gin yliopisto si­joit­taa en­tis­tä vas­tuul­li­sem­min – ta­voit­tee­na hii­li­neut­raa­li salk­ku