Yhteisen verkkokurssin opetus alkaa lokakuun lopussa. Viime vuonna kurssia seurasi yli 50 000 henkeä niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassa. Kirjautuminen kurssille avautuu 31.10.2017 kello 10.

Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos ja F-Secure käynnistävät toistamiseen yhteistyössä tietoturvaan liittyvän ilmaisen ja kaikille avoimen MOOC-kurssin verkossa. Cyber Security Base with F-Secure -kurssin tavoitteena on tukea työllistymistä tietoturva-alalle.

Verkkokurssi alkaa tiistaina 31.10.2017. Se kuuluu tietojenkäsittelytieteen valinnaisiin opintoihin, ja sille voivat osallistua myös muut kuin yliopiston perustutkinto-opiskelijat.

Edellinen kurssi oli menestys

– Tietoturvaan keskittyvä MOOC-kurssi viime vuonna oli hieno uusi avaus, jossa F-Secure ja Helsingin yliopisto yhdistivät voimansa. Kurssi lähtee menetelmistä ja antaa teollisuusyhteistyön kautta hyvän pohjan työelämää varten, sanoo tietojenkäsittelytieteen laitoksen johtaja Sasu Tarkoma Helsingin yliopistosta.

– Viime kerralla tarjontaamme seurasi noin 50 000 henkeä, lähes 5000 ihmistä teki tehtäviä ja noin tuhat suoritti kurssin osia tai sen kokonaan. Tämä kertoo kyllä siitä, että tietoturva kiinnostaa monilla aloilla, hän sanoo.

Englanninkielisen kurssin laajuus on alustavasti 1-10 opintopistettä niin, että laajuuden voi itse valita. Kurssin toteutuksessa on mukana myös Avoin yliopisto.

Cyber Security Base with F-Secure -kurssin avajaistilaisuus pidetään tiistaina 31.10.2017 kello 10. Siitä alkaen kurssille voi kirjautua sisään. Tilaisuutta voi seurata suorana verkossa tai katsoa tallenteena

Kurssiin liittyvät tiedotteet voi jo nyt tilata tältä sivulta: http://mooc.fi/courses/2017/cybersecurity/.

Tietoturvan MOOC edellyttää perustietoja koodauksesta

Termi MOOC tulee sanoista "Massive Open Online Course" ja tarkoittaa kaikille avointa ilmais­ta verkko­kurssia. Sille on tyypillistä iso osanottajamäärä, vapaa osallistuminen ja opiskelun ja harjoi­tusten suorit­taminen verkossa. Kurssimaista MOOC:eissa on se, että ne noudattavat aikataulua, jolloin kurssin suorittajat voivat keskustella ja opiskella yhdessä.

Tietoturvan MOOC-kurssimateriaalin seuraaminen edellyttää perustietoja koodauksesta, tietoverkoista ja internet-turvallisuudesta.

Lue lisää:

Yliopistoon tietojenkäsittelyn MOOC:in kautta: http://mooc.fi/

Yliopiston MOOC-kursseja: https://mooc.helsinki.fi/

Lisätietoja antaa tutkijatohtori Samu Varjonen, 050 416 0523, samu.varjonen@helsinki.fi

Minna Meriläinen-Tenhu, tiedeviestinnän asiantuntija, 050 415 0316, @MinnaMeriTenhu, #HelsinkiData, minna.merilainen@helsinki.fi