ARTIKKELI Y/06/15 / Tutkijat yrittävät pysäyttää Euroopan jakautuisen meihin ja niihin.

Me suomenkieliset muodostamme Suomessa 90-prosenttisen enemmistön. Jos mukaan lasketaan kaikki Pohjoismaat, olemme 20 prosentin vähemmistö. EU:n väestöstä suomalaisten osuus on yksi prosentti. Koko maapallon ihmisistä emme muodosta edes yhtä tuhannesosaa.

Tätä asetelmaa vanhempi tutkija Aino Saarinen Aleksanteri-instituutista mielellään toistaa. Suomalaisten pitäisi tajuta, mitä merkitsee olla vähemmistössä. Saarinen johtaa Suomen osuutta kahdeksan EU-maata kattavassa RAGE — vihapuhe ja populistinen toiseuttaminen -tutkimushankkeessa.

MARGINAALISTA VAALITEEMAKSI / Suomessa maahanmuuttokritiikin nousu tiivistyy perussuomalaisiin. He ovat nostaneet sen marginaalista politiikan kärkiteemaksi.

— Nyt populistinen ja maahanmuuttokriittinen puolue on maan toiseksi suurin ja hallituksessa.

Siirtymä tapahtui vaalikausien 2007—2011 ja 2011—2015 välillä. Matti Vanhasen toinen hallitus aloitti työnsä korkeasuhdanteen aikaan. Silloin maahanmuutto katsottiin niin tärkeäksi teemaksi, että sille nimitettiin oma ministeri, Astrid Thors.

Kun Jyrki Kataisen hallitus nousi valtaan, Euroopan talous konttasi. Maahanmuuttoministeriä ei nimitetty, ja perussuomalaiset olivat nousseet ulkoasiainvaliokunnan ja hallintovaliokunnan johtoon. Maahanmuuttokriittisyydestä tuli osa edustuksellista päätöksentekoa.

Keskeinen kritiikkiin liittyvä teema on halu jakaa ihmiset meihin ja niihin. Pidetään huolta omistamme, ne hoitakoot omat ongelmansa. Sosiologit kutsuvat tätä toiseuttamiseksi.

VASTAVOIMA / Vanhatkin puolueet ovat alkaneet flirttailla maahanmuuttokriitikoiden kanssa. Vastavoimaksi on noussut ihmisoikeuksia korostava yhdenvertaisuusliike.

— Toimijoita on niin paljon, että voi puhua uudesta sosiaalis-kulttuurisesta liikkeestä.

Liikkeessä on järjestöjä 1800-luvulla perustetuista Helsingin Diakonissalaitoksesta ja Suomen Punaisesta rististä Amnestyn, Pakolaisavun ja Setan kautta Yhteisiin lapsiimme ja Monika-naisten liittoon.

— Myös kirkko on mielenkiintoinen toimija. Se tarjoaa tilaa ja institutionaalista tukea esimerkiksi sukupuolisten ja seksuaalisten vähemmistöjen vastaisille toimille, mutta sen piiriin on toisaalta syntynyt ryhmiä, jotka noita samoja oikeuksia vaativat.

Ei jää epäselväksi, kumman trendin Saarinen toivoisi pääsevän niskan päälle. Mutta eikö tieteen pitäisi olla objektiivista, irti politiikasta? EU:ssa on syrjinnän kieltävä yhdenvertaisuusdirektiivi, joka on toimeenpantu Suomessakin, Saarinen muistuttaa.

— Taistelevalla tutkimuksella ja kohteiden valinnalla halutaan muuttaa hierarkioita ja ottaa kaikki marginalisoidut ryhmät mukaan tutkimustyöhön, Saarinen muotoilee.

Tutkijat ovat koonneet eri kantoja edustavia vaikuttajia keskustelemaan keskenään kunnioittavassa ilmapiirissä. Mukana oli muun muassa nuoria puolueaktiiveja vasemmistoliitosta, vihreistä ja perussuomalaisista. Suomessa keskustelut ovat onnistuneet, mutta joissakin projektin maissa niitä ei ole edes harkittu.

— ”Nehän tappavat toisensa”, kreikkalaiset tutkijat kommentoivat. Kreikassa tilanne onkin todella kärjekäs ja yhdenvertaisuustoimijoita on surmattu kaduilla, Saarinen kertoo.

Euroopan rajat eivät kuitenkaan ole maailman rajat.

— Matkailumainoksissa pyydetään risteilemään Välimerelle. Ajatus huviristeilystä tuntuu miltei irvokkaalta, kun samoilla vesillä hukkuu päivittäin Eurooppaan pyrkiviä afrikkalaisia, Aino Saarinen huomauttaa.

Sananvapauden varjopuoli

Vihapuhetta voi kuvailla rikkaruohoksi, joka kukoistaa sananvapauden varjossa. Mitä vähemmän sananvapautta rajoitetaan, sitä enemmän myös vihapuhe rönsyilee.

Näin voi päätellä Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian apulais­professorin Atte Oksasen tutkimusryhmän tuloksista. Professori Pekka Räsäsen ja Oksasen ryhmä on vertaillut 15–30-vuotiaiden vihapuheelle altistumista ja sanan­vapautta säätelevää lainsäädäntöä Isossa-Britanniassa, Saksassa, Suomessa ja Yhdysvalloissa.

— Suomalaiset nuoret näkevät netissä vihapuhetta useammin kuin britit. Suomi on lähempänä Yhdysvaltoja, missä sananvapauden varjolla voidaan esittää hyvinkin rankkoja mielipiteitä, Oksanen kertoo.

Suomen nuorista ja nuorista aikuisista 48 prosenttia oli nähnyt verkossa viha­materiaalia kolmen kuukauden aikana. Yhdysvalloissa vastaava luku oli 53, Isossa-Britanniassa 39 ja Saksassa 31 prosenttia.

Yhdysvalloissa sananvapaus taataan perustuslain ensimmäisessä lisäyksessä, eivätkä tuomioistuimet hevillä sitä ohita. Toisen maailmansodan jälkeisessä Saksassa on puolestaan suhtauduttu jyrkästi ihmis­ryhmiä koskevaan vihaan. Myös Isossa-Britanniassa vihapuheesta ja sen seurauksista on käyty paljon keskustelua. Näissä maissa vihapuheesta annetaan ankariakin tuomioita.

— Suomalaiset ovat erityisen nopeasti oppineet ilmaisemaan itseään sosiaalisessa mediassa ilman huolta toiminnan seurauksista. Ehkä joskus jopa liiankin kanssa.

Oksasen ja Räsäsen tutkimusryhmä käytti taustamateriaalina muun muassa European Social Survey -kyselyä. Sen mukaan 83 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että ”poliittisten mielipiteiden ilmaisu on hyväksi demokratialle, vaikka ne olisivat äärimmäisiä”. Saksassa ja Isossa-Britanniassa näin ajattelee 72 prosenttia kansasta.

— En ole tiukan nettikontrollin puolestapuhuja. Sananvapaudesta ei kuitenkaan saisi muodostua temmellyskenttää kaikille ääriajatuksille kuten Yhdysvalloissa, Oksanen toteaa.

Lue lisää aiheesta: Talous & yhteiskunta