Karmela Liebkind on koko uransa ajan keskittynyt ryhmien välisiin suhteisiin. Hän oli yksi ensimmäisistä koko maailmassa, joka vuonna 1999 alkoi tehdä kenttätutkimusta tarkoituksenaan selvittää, kuinka sosiaalipsykologian teoriaa epäsuorista kontakteista ryhmärajojen yli voi käytännössä soveltaa sosiaalisten ryhmien keskinäisten ennakkoluulojen vähentämiseen. Sittemmin hän keskittyi muuhun tutkimukseen, sillä kenttätutkimus oli sekä aikaa vievää että riskialtista. Mutta hän ei kyennyt täysin hylkäämään ajatusta tutkimuksesta, josta voisi mahdollisesti olla todellista hyötyä yhteiskunnalle.
– Näkemykseni mukaan yhteiskuntatieteilijän velvollisuus on tarjota sosiaalisia innovaatioita yhteiskunnan käyttöön, Liebkind sanoo.– Minussa asuu pieni maailmanparantaja.
Ennakkoluulot ovat opittuja, ja tutkimus on osoittanut, että epäsuorat, myönteiset ryhmien väliset kontaktit voivat vähentää niitä. Vuonna 2004 Liebkind ryhtyi uudestaan tutkimaan tätä käytännössä. Mutta vasta aivan viime aikoina hän on aloittanut kenttätutkimuksen päämääränään löytää metodi, jota koulut voisivat käytännössä soveltaa eri ryhmien keskinäisten ennakkoluulojen vähentämiseen.
– Aivan kuin kehiteltäisiin uutta lääkettä. Lääke tulee testata kerta toisen jälkeen, ennen kuin se on valmis tuote, jota yhteiskunnassa voidaan käyttää. Minun pyrkimyksenäni on kehittää sellainen ”lääke” tai ”tuote”, joka voitaisiin tarjota kouluille ennakkoluulojen estämiseksi tai niiden vähentämiseksi.
Sosiaalipsykologit ovat tehneet runsaasti tutkimusta ryhmien välisten ennakkoluulojen vähentämisestä, mutta suurin osa tutkimuksesta on tehty tutkijoiden laboratorioissa, toisin sanoen metodeja on useimmiten testattu opiskelijoilla. Myös kenttätutkimusten toteuttajina ovat useimmiten olleet tutkijat ja tutkimusassistentit. Liebkind haluaa kehittää metodin, jota opettajat voivat itse käyttää kouluissa.
– Tätä koskevaa tutkimusta tarvitaan enemmän kuin koskaan aiemmin nyky-yhteiskunnan kiristyneessä ilmapiirissä. Muita ryhmiä kohtaan tunnettuja ennakkoluuloja ilmaistaan aina vain avoimemmin. Jos me emme tee työtä ennakkoluulojen vähentämiseksi, seuraukset ovat yhteiskunnalle katastrofaaliset. Sanat ovat tekoja, ja kun niitä toistetaan, niistä tulee hyväksyttyjä normeja, jotka voivat johtaa väkivaltaan.
Aikaa kokeiluille
Liebkind suhtautuu kriittisesti tutkimusten palkitsemiskriteereihin. Julkaisujen määrää painotetaan aivan liikaa, mikä ei kannusta tekemään pitkäaikaista ja riskialtista tutkimusta kuten kenttätutkimuksia.
– Kuinka nuoret tutkijat motivoitaisiin tekemään yhteiskunnalle hyödyllistä tutkimusta, josta ei saman tien saa julkaistavia tuloksia? Kenttätutkimuksiin sisältyy riskejä, sillä tulokseen vaikuttavia, kontrollin ulkopuolella olevia tekijöitä on paljon. Minulla on ”varaa” tehdä tällaista tutkimusta, koska olen tutkijana jo tunnustettu, mutta toivon tietenkin tutkimusten rahoittajien näkevän, että myös nuoret tutkijat tarvitsevat kannustusta yhteiskunnallisesti tärkeiden mutta potentiaalisesti pitkäaikaisten tutkimusprojektien tekoon, Liebkind toteaa.
Yhteiskunta on muuttunut huomattavasti niistä ajoista, jolloin Liebkind aloitti tutkimuksen 1990-luvun lopulla. Tuohon aikaan Suomi oli yhteiskuntana homogeenisempi, ja tutkimuksessa käsiteltiin enemmistön asenteita maahanmuuttajia kohtaan. Nyt koululuokat ovat sen sijaan heterogeenisia, ja tutkimuksessa on pyrittävä vaikuttamaan eri ryhmien välisiin ennakkoluuloihin. Internet ja sosiaaliset mediat ovat muuttaneet uutistapahtumille altistumista valtavasti. Tämä kävi selvästi ilmi, kun Liebkind teki kenttätutkimusta vuonna 2011, jolloin perussuomalaisten ”iso jytky” toi heille runsaasti lisäpaikkoja eduskuntaan, ja toisaalta myös vuonna 2015, kun pakolaisten määrä Lähi-idästä kasvoi huomattavasti. Molemmat tapahtumat vaikuttivat koehenkilöiden asenteisiin ja täten myös tutkimustuloksiin. Yhteiskunta on myös aiempaa jakaantuneempi, ja siksi Liebkindin mukaan koulujen tulisi pyrkiä vaikuttamaan ennakkoluuloihin.
– Meidän on toimittava koulujen kautta, jotta yhteiskunnalle olisi tästä jotakin hyötyä.
Liebkindin päätelmänä on, että sosiaalipsykologiasta voi olla käytännön hyötyä ryhmien välisten suhteiden parantamiseksi ja ennakkoluulojen vähentämiseksi. Tutkimustulokset ovat olleet toivoa herättäviä. Työ ei kuitenkaan ole vielä valmis, ja lisätutkimusta tarvitaan. Siihen Liebkind suuntautuukin tarkoituksenaan saada aikaan jotakin, joka muuttaisi maailmaa. Ainakin pienen askelen kerrallaan.
Karmela Liebkind piti jäähyväisesitelmänsä ”Voiko sosiaalipsykologiasta olla käytännön hyötyä ryhmien välisten suhteiden parantamisessa” 24.10.2017. Liebkind on toiminut ruotsinkielisenä sosiaalipsykologian professorina Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa vuodesta 1993.