Millaiset ovat yhdessä elämisen edellytykset, kun menneisyys on väkivaltaisten konfliktien ja traumaattisten muistojen sävyttämä? Helsingin yliopisto koordinoi kansainvälistä hanketta, jossa tutkitaan muistojen sallimista ja sovinnon mahdollisuuksia.

– Miten voitaisiin elää yhdessä rauhanomaisesti ja olla painostamatta unohtamiseen tai vaikenemiseen. Ja sen sijaan voitaisiin käsitellä muistoja yhdessä – nimenomaan muistojen moninaisuutta. Ei ajeta siihen suuntaan, että on yksi muistamisen tapa ja muut muistot vaietaan, poliittisen historian tutkija Riikka Taavetti pohtii.

Taavetti on mukana monitieteisessä Vaikeat muistot ja moninaiset identiteetit yhteiskunnan arjessa -tutkimuksessa, johon osallistuu tutkimusryhmät Suomen lisäksi Venäjältä, Latviasta, Virosta, Saksasta ja Turkista. Moninaisuus ja monitieteisyys näkyvät myös suomalaisessa tutkimusryhmässä, jossa on mukana folkloristeja, poliittisen historian tutkija, sosiologi ja kirkkohistorioitsija. Vaikka yhteistyömaat ovat valikoituneet osin olemassaolevien kontaktien ja ERA.Net RUS Plus -tutkimusohjelman kautta, myös menneisyys yhdistää.

– Temaattisesti ajatellen nämä ovat maita, joissa on paljon muistoja sodista, kansannousuista, vallankumouksista ja erilaisista demokratiaprosesseista, joissa on kertynyt sellaisia muistoja, joiden käsitteleminen on ollut yhteiskunnissa aika hankalaa ja pitkällistä, Taavetti kertoo.

– Meillä on monta maata ja tieteenalaa mukana, mikä mahdollistaa vertailevat näkökulmat ja metodologiset avaukset, jatkaa folkloristiikan tutkija Ulla Savolainen.

Koko hanketta koordinoi Helsingin yliopiston folkloristiikan dosentti, akatemiatutkija Kirsti Salmi-Niklander.


Muistamista ja vaikenemista Suomessa ja Virossa

Helsingin yliopiston tapaustutkimukset liittyvät toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan Suomessa ja Virossa sekä vaikenemisen, stigman ja trauman kysymyksiin.

Karjalan lapsievakkojen muistelukirjoituksista väitelleen Ulla Savolaisen tutkimus kytkeytyy Saksan ja Unkarin kansalaisten internointiin eli eristämiseen jatkosodan jälkeen. Henkilöt joutuivat internoiduiksi, koska Suomi sitoutui vuoden 1944 välirauhansopimuksessa eristämään alueellaan olevat Saksan ja Unkarin kansalaiset. Tutkimuksessaan Savolainen haastattelee lähinnä saksalaisten isien ja suomalaissyntyisten äitien lapsia, jotka eristettiin perheidensä mukana.

– Tutkin omassa tutkimuksessani lapsena internoitujen ihmisten muistoja internointileireistä, mutta myös ajalta sen jälkeen. Ja olen myös kiinnostunut korvauslaista ja sen vastaanotosta.

"Voiko menneisyyttä hyvittää rahalla?"

Internoitujen korvauksia koskeva laki hyväksyttiin vuonna 2014. Voiko menneisyyttä hyvittää rahalla?

– Nyt tekemieni haastattelujen pohjalta voisin sanoa, että internoitujen suhteutuminen korvaukseen ei ole ollenkaan yksioikoinen. Heillä on paljon ristiriitaisia näkökulmia korvauslakiin – ja ylipäätään historian hyvityksen mahdollisuuteen.

Riikka Taavetti tutkii hankkeen aikana queer-seksuaalisuuksia Neuvosto-Virossa toisen maailmansodan jälkeisenä aikana ja niiden muistamista 1990-luvulta nykyhetkeen asti. Uusia näkökulmia korostava tutkimusaihe ei välttämättä sovi vanhoihin kategorioihin ja keskusteluihin historiasta.

– On toisaalta keskustelu, jota käydään vastarinnasta ja poliittisesta toiminnasta, jota tehtiin miehitystä vastaan. Ja toisaalta on keskustelu, jota käydään arkielämästä, eli miten niin sanotut tavalliset ihmiset elivät neuvostoaikana.

Voidaan kysyä, kuuluuko normeja haastava seksuaalisuus kumpaankaan näistä vai onko se osa molempia.

– Se on osa ihmisten arkielämää ja myös vastarinnan muoto, koska se on ollut maanalainen tai epävirallinen toiminnan ja yhteenliittymisen muoto, jota ei ollut siinä yhteiskunnassa mahdollista ilmaista julkisesti.

Taavetti korostaa, että queer-seksuaalisuuksien kohdalla tämänhetkiset keskustelutavat ovat oleellisia siinä, minkälaisia seksuaalisuuden muotoja voimme muistaa.

”Jokainen luo itseään ja omaa identiteettiänsä muistamalla”

Tutkijat korostavat menneisyyden sijaan ennen kaikkea muistamista ja sen vaikutuksia ihmisten kokemuksiin.

– Muistitietotutkimuksessa ollaan kiinnostuneita yksilöiden muistamisesta ja yksittäisten ihmisten muistamisesta. Ja siinä näkökulma on muistelun hetkessä ehkä enemmän kuin menneisyydessä, Ulla Savolainen toteaa.

– Muistaminen tapahtuu aina tässä ajassa. Eli mitä nyt tapahtuu ja mitä nyt on pinnalla ja miten joistakin asioista puhutaan. Se vaikuttaa siihen, mitä me voimme muistaa menneisyydestä, Taavetti jatkaa.

"Ei menneisyys miksikään muutu, mutta muistaminen muuttuu sen perusteella, mitä tapahtuu nyt."

Muistaminen korostuu, kun tämän hetken päätöksiä ja ratkaisuja tehdään.

– Riippumatta siitä, mitä ne konkreettiset tapahtumat ovat aikanaan olleet, muistojen ja niistä tehtyjen tulkintojen varassa ihmiset tekevät nykyiset ratkaisunsa ja sen takia muistoilla on nykypäivän kannalta myös merkitystä, sanoo Taavetti.

– Ei menneisyys miksikään muutu, mutta muistaminen muuttuu sen perusteella, mitä tapahtuu nyt, Taavetti korostaa.

Yksilöiden muistojen moninaisuus liittyy aina myös olosuhteisiin ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen.

– Turvallinen ihmisoikeustilanne ja turvallinen yhteiskunta ylipäätänsä toki vaikuttavat muistamiseen ja mahdollistavat erilaisten muistojen esiin tulemisen, Savolainen kertoo.

"Turvallinen ihmisoikeustilanne ja turvallinen yhteiskunta vaikuttavat muistamiseen ja mahdollistavat erilaisten muistojen esiin tulemisen."

Toisaalta muistaminen liittyy aina myös siihen, minkälaisia muistot ovat. Traumaattisten kansallisten kokemusten muistaminen on aina vaikeaa. Taavetti alleviivaakin muistamisen lisäksi unohtamisen merkitystä. 

– Ajattelen ehdottomasti, että tutkin unohtamista ja ehkä sellaista aktiivista unohtamista: mikä on haluttu unohtaa ja painaa näkymättömiin.

Savolainen kertoo törmänneensä hiljaisuuteen myös internointitutkimuksen haastatteluissa. Joillekin internointien jälkeisessä elämässä muistelulle ei jäänyt aikaa, toisille tapahtumiin liittyi häpeää.    

– Kaikki melkein kertovat vaienneensa asiasta. Perhepiirissä saatettiin jutella, mutta ulospäin yleensä vaiettiin. Osa sanoi, että vaikeneminen johtui siitä, että siihen liittyi suuri stigma. Se oli asia, jota ei haluttu tuoda esiin, koska se oli epäedullista. Se aiheutti syrjintää, epämieluisia kysymyksiä, juoruja ja epäilyjä.

Vaikeat muistot ja moninaiset identiteetit yhteiskunnan arjessa -hanketta ja sen tutkimusaiheita esitellään Tiedekulma Aleksilla keskiviikkona 21.10. klo 14. Tervetuloa!

Kuuntele Ulla Savolaisen ja Riikka Taavetin vastaukset kokonaisuudessaan Tiedekulma Podcastin tuoreimmasta jaksosta

Lisää aiheesta: "Uusi tutkimushanke: Miten elämme vaikeiden muistojen kanssa?"

Tiedekulma