Suomi kemian olympialaisten paras Pohjoismaa

Yliopisto-opettaja Kjell Knapaksen valmentama Suomen joukkue sai Thaimaassa järjestetyissä kilpailuissa kaksi pronssia.

Vihdin lukion Tomi Ruosteoja ja Joensuun lyseon lukion Santeri Simanainen nostivat pronssimitaleillaan Suomen parhaaksi Pohjoismaaksi Thaimaassa järjestetyissä 49. kemian olympialaisissa. Muut joukkueen jäsenet olivat Santeri Pakola Tornion yhteislyseon lukiosta ja Siiri Kuoppala Espoon Olarin lukiosta. Sama joukkue voitti heinäkuun alussa pohjoismaisissa kemiakilpailuissa hopeaa.

– Suomalaisten suoritusta voi pitää kokonaisuudessaan erittäin hyvänä. Joukkueen jäsenet menestyivät paremmin kokeellisessa osassa. Teoriaosa oli helpompi kuin monena muuna vuonna, mutta myös pitempi. Orgaanisen kemian tehtävät olivat vaikeimmat. Suomalaiset osasivat fysikaalisen ja analyyttisen kemian tehtävät melko hyvin, toteaa joukkuetta valmentanut yliopisto-opettaja Kjell Knapas Helsingin yliopistosta.

Joukkueen jäsenet valittiin heinäkuun alkupuolella järjestettyihin kemian olympialaisiin kansallisen kemiakilpailun ja valmennuksen perusteella. Kilpailijoiden tuli kesäkuun lopussa olla alle 20-vuotiaita, eikä heillä saanut olla yliopisto-opintoja.

Tuloslista

 

Lisätiedot:

Kjell Knapas, puh. 050 435 8824