Suomen suosituin oppimisympäristö Kaisa-talo vetää yli 9 000 kävijää päivässä

Helsingin yliopiston pääkirjasto Kaisa-talossa on Suomen suosituin oppimisympäristö. Uusi kävijäennätys saavutettiin tiistaina 16.2.2016, kun Kaisa-talossa kävi yli 9 200 asiakasta. Lukukausien aikana kirjasto vetää jopa yli 9 000 kävijää päivässä.

Helsingin yliopiston pääkirjastolla oli 1,6 miljoonaa asiakasta vuonna 2015. Käyttäjämäärä on kasvanut jatkuvasti talon avauduttua yleisölle 2012. Kaisa-talo tarjoaa monipuolisia työskentelytiloja niin opinnäytetöitään kirjoittaville, ryhmätöitä tekeville kuin tiedonlähteitä tai lukurauhaakin etsiville asiakkaille.
 
Ryhmätyötiloja yliopistolaiset voivat varata verkossa, mutta lukupaikat saa käyttöönsä saapumisjärjestyksessä. Kirjaston syksyllä 2015 toteuttaman asiakaskyselyn mukaan noin 80 prosenttia kirjaston eri toimipisteiden kävijöistä on yliopistolaisia. Eniten ulkopuolisia asiakkaita käy juuri Kaisa-talossa.

Ylikirjastohoitaja Kimmo Tuominen iloitsee siitä, että kirjaston työskentelytilat tarjoavat opiskelijoille kaivatunlaisen, sekä fyysisen että digitaalisen, oppimisympäristön.

Suosituinta kirjastotilojen käyttö on kevätkaudella, kun yliopisto-opiskelijoiden ja tukijoiden lisäksi lukutiloja ovat vailla myös ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvat lukiolaiset ja pääsykokeita varten opiskelevat nuoret.

– Keväällä opiskellaan paljon. Olemme huomanneet jo Kaisa-talon avajaisista alkaen, että oppimisympäristö houkuttelee opiskelijoita myös Helsingin yliopiston ulkopuolelta. Kirjasto on monille ensimmäinen kosketus Helsingin yliopistoon, kertoo kirjaston oppimisen palveluista vastaava palvelujohtaja Kirsi Luukkanen.

– Mietimme kovasti, miten voisimme vastata kysyntään, vaikka paineita aukioloaikojen kaventamiseen on. Seuraamme kävijälukuja ja lisäämme tunteja kiireisimpiin aikoihin ja nipistämme mahdollisesti toisaalta.

Maalis-huhtikuussa avoinna myös sunnuntaisin

Viime vuonna Kaisa-talo oli avoinna myös sunnuntaisin lukukausien kiireisimpinä aikoina. Tänäkin keväänä talon työskentelypaikat ovat käytössä maalis- ja huhtikuussa sunnuntaisin kello 11-17.

Osa Kaisa-talon työskentelytiloista on varattu yksinomaan Helsingin yliopiston opiskelijoille ja tutkijoille. Oppimisympäristöjä myös kehitetään jatkuvasti asiakastarpeiden muuttuessa. Syksyllä Minervaan Siltavuorenpenkereelle avattu yli satapaikkainen oppimisympäristö tai digikirjasto tarjoaa aineistot verkon kautta. Työskentelypaikkoja on sekä yksin että ryhmässä työskenteleville.

Kaisa-talon lisäksi Helsingin yliopiston kirjaston oppimisympäristöt muillakin kampuksilla ovat aktiivisessa käytössä. Kävijöitä oli vuonna 2015 yhteensä 2,2 miljoonaa.

Vuonna 2018 valmistuvaa Keskustakirjastoa odotetaan myös yliopistolla innoissaan. Kaupunkikirjaston lippulaiva tuplaa tavoittelemallaan 10 000 päivittäisellä asiakaskäynnillään pääkaupungin keskustan kirjastokapasiteetin.
 
Lisätietoja:

Kirsi Luukkanen
palvelujohtaja, Oppimisen palvelut
p. 02941 23709, 0503182452
kirsi.luukkanen@helsinki.fi

Kaisa-kirjasto ja kirjastopalvelut

Helsingin yliopiston kirjaston asiakaskyselyn tulokset