Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/03/16.
Seksuaalimoraali on kiivastuttanut suomalaisia somen syövereissä viime vuosina. Puhetta on riittänyt siitä, miten kantasuomalaisten ja arabikulttuurista tulleiden turvapaikanhakijoiden käsitykset hyväksyttävästä ja väärästä seksuaalisuudesta eroavat.
Entä miten suomalaisten oma seksuaalimoraali on vuosien saatossa muuttunut? Väestöliiton tutkimusprofessorin, sosiologian dosentti Osmo Kontulan mukaan suomalaisen seksuaalietiikan muutoksessa on nähtävissä kaksi suurta vääjäämättömästi etenevää linjaa: naisten seksuaalisuus on vapautunut ja suhtautuminen homouteen on liberalisoitunut.
— Yksilöiden tai pienten ryhmien näkemykset, jotka poikkeavat voimakkaasti suurista linjoista, saavat usein mediassa paljon palstatilaa. Se tuo ehkä sellaisen tunteen, että näillä poikkeavilla käsityksillä olisi enemmän kannatusta kuin niillä todellisuudessa on, Kontula arvioi.
Pieneksi ovat käyneet ne joukot, jotka kokevat esimerkiksi homouden omalta kannaltaan ongelmaksi.
— Tästä huolimatta eduskunnastakin löytyy niitä, jotka pontevasti vastustavat homojen avioliittoa, Kontula toteaa.
SODAT HIDASTIVAT / Kun tutkailee seksuaalisuutta koskevan lainsäädännön muuttumista, tuntuvat monet vuosiluvut hätkähdyttävän myöhäisiltä: raiskaus muuttui avioliitossa rikokseksi vuonna 1995, homoseksuaalisuus lakkasi olemasta rikos vasta vuonna 1971.
Oikeushistorian dosentti, Turun yliopiston professori Mia Korpiola myöntääkin Suomen seuranneen muita Pohjoismaita lainsäädännön liberalisoinnissa jopa vuosikymmenien viiveellä. Homoseksuaalisuus laillistettiin Ruotsissa jo vuonna 1944.
Korpiola löytää selitykset hitaudelle historiasta. Sisällissota ja toinen maailmansota viivästyttivät uudistuksia Suomessa.
— Kansalaissota vahvisti kirkon asemaa ainoana moraalin määrittäjänä. Sodan jälkeen tapahtui konservatiivinen käänne. Voittanut osapuoli oli se puhdas, siveä ja moraalinen. Hävinneeseen puoleen taas projisoitiin päinvastaista.
Valkoinen Suomi ei halunnut päästää siveettömyyttä valloilleen ja liberalisoida lainsäädäntöä. Hävinneet sosialistit taas eivät pystyneet osallistumaan normaalisti poliittiseen päätöksentekoon. Talvi- ja jatkosota lykkäsivät niin ikään uudistustyötä, kun maa keskittyi pahimmasta suoriutumiseen.
Tanska ja Ruotsi ovat halunneet esiintyä maailmalla vapaamielisyyden suunnannäyttäjinä. Sallivuus on ollut ylpeyden aihe, Kontula arvioi.
— Meillä taas on vaikuttanut Venäjä. Meidän on pitänyt ottaa enemmän itäisiä vaikutteita huomioon, ja se on heijastunut virkamiehiimme ja lainsäädäntöömme. On oltu vähän varovaisempia, Kontula selittää.
Suomalainen sallivuus koskee nimenomaan sinkkuja.
LAKI JA KÄYTÄNTÖ / Todellisuus ei aina mene lakikirjan mukaan.
Korpiola mainitsee esimerkkinä väkisinmakaamisen eli raiskauksen, joka on ollut Suomessa rangaistavaa jo keskiajan laeissa.
— Helsingissä langetettiin kaksi tuomiota väkisinmakaamisesta vuosina 1911–1919. Voi kysyä, olivatko helsinkiläiset niin lainkuuliaisia, vai oliko kyse siitä, ettei uhrin kannattanut lähteä kunniansa perään kysymään. Todistevaatimukset olivat sellaisia, että harva nainen pystyi saamaan raiskaajalleen tuomion. Syyttämisessä epäonnistunut nainen saattoi saada kunnianloukkaussyytteen.
Toinen esimerkki oikeuskäytännön ja lain ristiriidasta on naimattomien välisen seksin salliminen. Salavuoteus oli rikos vuoteen 1926 asti.
Kontulan mukaan 1900-luvun alussa kolmasosa naisista oli naimisiin mennessään raskaana tulevalle aviomiehelleen.
— Selvästi oli harrastettu laittomuuksia.
SALLIVAT, USKOLLISET? / Euroopan kartalla Suomi sijoittuu dosenttien mukaan moraalikäsityksineen vapaamieliseen Pohjolaan, vaikka lainsäädäntö hieman jäljessä junnaakin.
— Suomalainen sallivuus koskee nimenomaan sinkkuja. Ei haluta puuttua siihen, mistä kaksi vapaata ihmistä haluavat nauttia keskenään. Varatuille ei samanlaisia vapauksia suoda. Etelä- ja Keski-Euroopassa uskottomuutta ymmärretään enemmän, Kontula toteaa.