Seljankukkaglögi on kotitalousopettajaksi opiskelevien luottoresepti

Sohvannurkan parhaassa joulujuomassa tuoksuvat omena, seljankukka, kaneli, vanilja, kardemumma ja neilikka.

Kotitalousopettajaksi opiskelevien ainejärjestöllä Kopedalla on opiskelijapolvelta toiselle kulkeva reseptivarasto, jonka alkuperä on peittynyt historian hämärään. Joulumyyjäisiin opiskelijat leipovat muun muassa saaristolaisleipää ja piparkakkutaikinaa.

— Suurin uudistus on, että vegaanisten toiveiden yleistyttyä osaan leivonnaisista käytetään voin sijasta margariinia, kertoo viidennen vuoden opiskelija Aino Antas.

Seljankukkaglögi on yksi opiskelijoiden menekkituotteista.

— Glögiä saa höyryävänä mukiin tai pullotettuna kotiin vietäväksi.

Myyjäispöytä pystytetään opettajaopiskelijoiden kotikortteliin Siltavuorenpenkereelle jo joulukuun alussa, mutta seljankukkaglögi sopii täydellisesti koko sesonkiin, joululomaan ja sohvannurkan huilihetkiin.

Seljankukkaglögi

 1 l      omenamehua

1,5 dl    seljankukkamehutiivistettä

2         kanelitankoa

1         vaniljatanko

1 rkl     kardemummaa (mieluiten kokonaisia)

1 rkl     neilikkaa 

Sekoita ainekset kattilassa, kuumenna ja keitä hiljalleen 10 minuuttia. Siivilöi ja tarjoile kuumana.

 

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2021.