Sodat, pandemiat ja ilmastonmuutoksen synnyttämät sääilmiöt uhkaavat ruoan huoltovarmuutta myös Suomessa. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, kotieläimille tarkoitettujen valkuaisrehujen hinnat nousivat ja typpilannoitteiden ja energian saanti ulkomailta vaikeutui. Koronaepidemia puolestaan paljasti keskitetyn ruoantuotannon haavoittuvuuden, kun eurooppalaisia lihatehtaita jouduttiin sulkemaan taudin levitessä.
Samaan aikaan maatalouden ilmastovaikutuksia on pystyttävä pienentämään – ja maataloudessa on myös varauduttava siihen, että ilmastonmuutos muuttaa viljelyolosuhteita.
Helsingin yliopiston maatalous- ja metsätieteiden tutkijat etsivät ratkaisuja huoltovarmuuden parantamiseen.
– Tiedekunnassamme on monipuolisesti osaamista esimerkiksi ruokaturvasta, elintarvikkeista, kuluttamisesta, resurssitehokkuudesta ja uusiutuvasta energiasta, kertoo varadekaani Mari Sandell.
Suomen elintarvikeomavaraisuus on korkea, noin 80 prosenttia. Ongelmia aiheuttavat kuitenkin ulkomaiset tuotantopanokset. Ruokahuollon varmistamiseksi täytyy parantaa lannoite- ja energiaomavaraisuutta, arvioi agroekologian professori Juha Helenius.
Eroon teollisista lannoitteista
Helenius tutkimusryhmineen on kehittänyt pulmaan ratkaisua, jonka keskiössä ovat palkokasvit.
Jos maatilojen viljelykiertoon otetaan mukaan esimerkiksi typpeä sitovaa apilaa, maaperä lannoittuu luonnon omin voimin. Ei tarvita teollisia lannoitteita, joiden valmistus edellyttää runsaasti fossiilisia polttoaineita ja ulkomaisia raaka-aineita. Lopuksi apilasato mädätetään bioreaktorissa, mikä tuottaa energiaa. Menetelmä voisi kirittää Suomen maatalouden nykytasolta täysin bioenergiaomavaraiseksi.
Mädätyksen jälkeen apilamassassa on typpi jäljellä, jolloin se voidaan levittää uusille peltolohkoille lannoitteeksi. Myös muut ravinteet, kuten fosfori, kiertävät järjestelmässä. Ratkaisu onkin ilmastolle hyvä ja kohentaa maaperän hedelmällisyyttä, joka on nykyisten viljelymenetelmien vuoksi koetuksella.
– Se täydentää hiilivarastoa ja lisää pellon multavuutta, Helenius kertoo.
Maatilojen lähelle voitaisiin perustaa elintarvikeyrityksiä, jotka hyödyntäisivät bioenergiaa. Turhat kuljetukset vähenisivät, viljelijöiden neuvotteluasema suhteessa teollisuuteen paranisi ja ruokajärjestelmän kriisinkestävyys lisääntyisi. Agroekologista symbioosia on jo kokeiltu Hyvinkään Palopurolla.
Kotimaiset härkäpavut ja herneet parantaisivat proteiiniomavaraisuutta
Palkokasvit auttavat myös eläinten ruokinnassa. Tutkijatohtori Marjukka Lamminen kollegoineen on selvittänyt, miten tuotantoeläinten valkuaisrehuna käytettävää tuontirapsia ja -soijaa voitaisiin korvata kotimaisella härkäpavulla tai herneellä.
–Täydennysvalkuaisrehuista noin 75–80 prosenttia tuodaan ulkomailta, Lamminen kertoo.
Helsingin yliopiston johtamassa Leg4Life-hankkeessa palkokasvien potentiaalia tarkastellaan yli 50 tutkijan voimin. Kestävästi tuotetut kotimaiset palkokasvielintarvikkeet edistävät väestön terveyttä ja ruokatarjonnan kotimaisuutta, mikä tukee huoltovarmuutta.
Typpeä sitovien härkäpapujen ja vastaavien kasvien laajamittaisempi viljely voisi säästää energiaa yhteiskunnan kriittisiin toimintoihin ja vähentää alkutuotannon kustannuksia. Toistaiseksi siihen ei ole ryhdytty laajasti, koska viljelyvarmuus koetaan heikommaksi kuin viljojen, mutta kiinnostus on kasvussa.
– Viljelijöillä on todella vahva motivaatio lisätä palkokasvien käyttöä.
Apua tutkimukseen perustuvista innovaatioista
Huoltovarmuutta edistävät myös tutkimuspohjaiset innovaatiot.
– Käytännössä kaikki innovaatiot, jotka edistävät ruokajärjestelmän muutosta kestävämmäksi, edistävät myös huoltovarmuutta. Tämä siksi, että huoltovarmuus riippuu resilienteistä tavoista tuottaa ja jaella ruokaa – sellaisista, jotka vähentävät hiilipäästöjä ja mahdollistavat luontokadon pysäyttämisen, sanoo Laura Forsman.
Hän on johtaja Viikki Food Design Factoryssa, joka edistää ruokaan liittyviä, tutkimukseen pohjaavia innovaatioita ja yritysideoita Helsingin yliopiston Viikin kampuksella. Tällä hetkellä on käynnissä järjestyksessään toinen Idättämö-ohjelma, jossa tutkimusta hyödyntävät innovaatiotiimit ja startup-yritykset saavat apua kestävyysmurrosta edistävien ruokainnovaatioiden kehittämiseen. Mukaan valitaan 6–7 varhaisen vaiheen tiimiä.
– Keinoja lisätä ruuantuotannon huoltovarmuutta ovat muun muassa ravinteiden palauttaminen takaisin hyötykäyttökiertoon kiertotalouden periaattein sekä se, että ruuantuottajia ja jakelijoita on riittävästi, niin että emme ole liian keskittyneiden toimijoiden varassa, Forsman sanoo.
Olennaista on myös löytää uusia tapoja tuottaa riittävästi ravinteikasta ja terveellistä ruokaa maailman väestölle.
– Ruokajärjestelmä on valtavan murroksen edessä, ja muutoksen tekemiseen tarvitaan suuri määrä kestävyyttä ja huoltovarmuutta tuottavia innovaatioita. Idättämö ja sen opiskelijoille suunnattu sisarohjelma Pre-Idättämö ovat katalysaattoreita, joiden ansiosta kipeästi tarvitsemamme ratkaisut pääsevät markkinoille nopeammin ja parempina, Forsman kertoo.
Ruokapaneelista tukea järjestelmän muuttamiseen
Jotta ruokajärjestelmästä saadaan kokonaiskuva, tarvitaan laajasti eri alojen tutkimusta. Esimerkiksi märehtijät tuottavat ilmastopäästöjä metaanin muodossa mutta ovat huoltovarmuuden kannalta hyödyllisiä, Marjukka Lamminen havainnollistaa. Ne voivat käyttää ravinnokseen nurmea, mikä edistää koko maan pitämistä asuttuna.
Myös Juha Heleniuksen mukaan ruokajärjestelmän muutos on välttämätön, jotta ruokahuolto voidaan turvata. Hän ehdottaakin, että Suomeen perustettaisiin tutkijoista koostuva ruokapaneeli, joka laatisi päätöksenteon tueksi suosituksia. Lisäksi on tärkeää etsiä keinoja, joilla agroekologisen symbioosin ideoita voitaisiin viedä käytäntöön.
– Tässä on paljon sellaista, mitä pitäisi tehdä, jos ruokahuoltovarmuus halutaan ottaa tosissaan.