Pekka Lehtonen istuu Haukilahdessa venekerho Espoon Merenkävijöiden kerhohuoneessa ja kaivaa kännykkänsä esiin. Hän soittaa luurista kahden eri kuikan huutoa.
— Tämä on meidän saaren kuikan ääni. Sitten on toinen, tällainen kummallinen kimittäjä, Lehtonen toteaa.
Lehtonen haluaa näyttää, miten eri tavoin kuikkayksilöt ääntelevät. Hän on perehtynyt asiaan syvällisesti, sillä hän on nauhoittanut yhdeksäätoista kuikkaa neljän vuoden ajan. Osan eroista kuulee korvalla, mutta useimmat paljastuvat vain äänen spektristä.
Kemian dosentti, entinen Alkoholintarkastuslaboratorion johtaja on lähes koko elämänsä ajan seurannut kuikkia, noita uljaita lintuja, joita saksalaiset kutsuvat loistosukeltajiksi (Prachttraucher) ja japanilaiset suurten aaltojen samuraiksi (ōhamu). Hänen biologi-isänsä Leo Lehtonen tutki niitä jo hänen lapsuudessaan.
Kuikka valittiin vuonna 2010 BirdLifen äänestyksessä suomalaisten rakkaimmaksi mökkilinnuksi. Laitureille ja terasseille kantautuu kesäisin reviirihuuto ”kuuik-kukuuik-kukuuik”. Niin myös Joutsaan Lehtosten mökille, joka sijaitsee omalla puolentoista hehtaarin saarella järvimaisemissa.
— Kuikka on niin ylväs, ja sillä on erämainen ääni. Sillä on erikseen varoitusäänet, riemuäänet, lento- ja kutsuäänet. Kuikilla on seuraelämää, ja ne pitävät tyyninä elokuun öinä tavattomia pitoja.
Kuikkien sosiaalisuus näyttää sitä sympaattisemmalta mitä lähempää sitä tutkii. Linnut tervehtivät nokkien kosketuksella tai kohotuksella ja yhteisellä kehäuinnilla. Parvessa uidessaan ne rupattelevat jatkuvasti matalin äännähdyksin.
Kemian yhdistämät
Kahden biologi-opettajan lapselle luonnontieteet olivat selvä valinta. Isä kirjoitti kymmenen kirjaa linnuista ja väitteli kuikan biologiasta 1970. Pekka Lehtonen kulki isän apupoikana linturetkillä yhdeksänvuotiaasta lähtien, mutta oma ura löytyi kemiasta.
Kemiaa opiskellessaan Lehtonen haaveili merien suojelutyöstä, mutta sellaiseen hän ei koskaan päätynyt. Muutoin kemia johdatteli hänen elämäänsä: yliopiston assistenttina hän tapasi tulevan vaimonsa, joka oli tullut tenttimään hänelle orgaanista kemiaa.
Kun Alko haki laboratoriokemistiä, Lehtonen pisti hakemuksen vetämään. Siinä vaiheessa Lehtosella ei ollut mitään suhdetta alkoholiin, ei kemistinä eikä nautiskelumielessä.
— Työhaastattelussa kysyttiin, kiinnostavatko jatko-opiskelut. Vastasin oikein ja sain työpaikan. Väittelin myöhemmin viinien kemiasta.
Kaikki viinistä
Lehtonen aloitti 1981 analyyttisellä osastolla Alkon laboratoriossa, joka silloin oli nimeltään Oy Alko Ab:n Keskuslaboratorio. Tuohon aikaan laboratoriossa tutkittiin kaikkea alkoholiin liittyvää: fysiologisia vaikutuksia, tislauslaitteita, kemiaa ja mikrobiologiaa. Analyyttisellä osastolla määritettiin muun muassa Alkon tuotteiden happo- ja alkoholipitoisuuksia ja säilöntäaineiden määrää sekä kehitettiin analyysimenetelmiä.
Lehtosen ensimmäinen tehtävä oli selvittää, onko Alkon viineihin kulkeutunut pestisidejä, joilla viinitilat torjuvat tuholaisia. Lehtonen kehitti analysointiin kaasu- ja nestekromatografisia menetelmiä. Tuolloin pestisidejä ei löytynyt.
— Nykyään huippuherkillä menetelmillä pestisidejä löytyy silloin tällöin hyvin pieniä määriä, myös luomuviineistä, vaikka luomurypäleiden tuotannossa niiden käyttö on kielletty. Selityksenä on, että ”ne ovat varmaan kulkeutuneet naapuritilalta”.
Seuraavaksi Lehtonen kehitti viinien biogeenisten amiinien määritysmenetelmiä. Biogeeniset amiinit voivat aiheuttaa yliherkkyysoireita punaviinin nauttijoille. Aiheesta syntyi myös väitöskirja.
Väärennösten vaarat
Alkoholijuomien valvonta on tärkeää, sillä maailmalla väärennökset ovat iso rikollinen bisnes. Kun Lehtonen 1993 nimitettiin laboratorion johtajaksi, analyyttinen osasto oli ollut jo pari vuotta itsenäinen Alkon testauslaboratorio, joka tutki juomien laatua.
— Etikettejä väärennetään ja myydään halvempaa tuotetta kalliina. Viinit ovat harvoin vaarallisia, mutta vuosittain maailmalla on juotu metanolia sisältäviä juomia, joista menee näkö.
Alkon laboratoriossa ei ole Lehtosen aikana tullut vastaan väärennöksiä, mikä johtunee tiukasta ennakkoseulasta. Alko tilaa tuotteita vain tunnetuilta toimittajilta.
Alkoholintarkastuslaboratorio palvelee omaa taloa, viranomaisia ja alkoholijuomia valmistavia yrityksiä. Nykyisin noin puolet analyyseista on automatisoitu. Tiimi tutkii vuosittain 4 000 tuotetta ja tekee yli 50 000 yksittäistä analyysia. Pikamenetelmien avulla analyysien määrää pystyttiin kasvattamaan jo 2000-luvulla.
Iso menetys
Vuonna 1996 Suomi liittyi maailman viinijärjestöön OIV:hen, ja Lehtonen sai matkata kokouksiin. Hän toimi 2000-luvulla OIV:n analyysimenetelmien alakomitean varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana. Työstä seurasi uusia upeita tuttavuuksia ja ranskan kielen opiskelua, jota hän on edistänyt myös lomillaan. Hän on kierrellyt vaimon kanssa vuokra-autolla pitkin Ranskan pikkukyliä.
Viinijärjestö on vaikutusvaltainen organisaatio, jonka komiteat käsittelevät niin viinien kemiaa, taloutta kuin viljelyä. Lehtonen pitää valtavana menetyksenä sitä, että Suomi on sittemmin luopunut jäsenyydestä.
— Järjestön kautta tuli paljon tietoa väärennöstapauksista. Viinijärjestöllä on myös päätösvaltaa. Jos OIV hyväksyy jonkin analyysimenetelmän, se menee suoraan EU-lainsäädäntöön.
Omena vai kellari?
Viinien maku on monivivahteinen kokonaisuus. Ammattimaistajat joutuvatkin käyttämään perustermien tueksi kuvauksia: märkä villasukka, vasta leikattu heinä, juuri poimitut omenat, syksyn metsä, ummehtunut kellari.
Työn mukana viineistä tuli Lehtoselle myös harrastus. Hän on toiminut viiniyhdistyksen puheenjohtajana, järjestänyt viininmaisteluita ja luennoinut yleistajuisesti viinien kemiasta.
Niissä riittää kerrottavaa, sillä viinissä on noin 700 kemiallista yhdistettä. Aromeihin vaikuttavat esimerkiksi lajike, maaperä, ilmasto, kasvukauden olosuhteet, käytetty hiivalajike, käymisaika ja -lämpötila, kypsyttäminen, tynnyrityyppi ja varastointiolosuhteet.
Drinkki ilmassa
Kemialliset yhdisteet tuottavat myös tuntoaistimuksia. Tällainen on viinin tanniinien tuottama astringoiva eli ”suuta kurtistava” aistimus.
— Kemian kannalta mielenkiintoinen tarina on sekin, kuinka voimakkaasti punaviinin happamuus vaikuttaa sen väriin. Jos viini olisi happamampaa, se olisi lähes mustaa ja jos vähemmän hapanta, se muuttuu vihreäksi.
Lehtonen on ammentanut tietoa ja anekdootteja juomien kemiasta tänä vuonna julkaistuun Kuplivaa kemiaa -teokseen, jonka hän kirjoitti elintarvikekehityksen professori Anu Hopian kanssa.
Kirjasta löytyy mielenkiintoisia tiedonjyviä vaikkapa siitä, miten eri olosuhteet kuten taustamelu vaikuttavat tiettyjen aromien aistimiseen. Monella tekee mieli tomaattista ja umamista Bloody Mary -drinkkiä lentokoneessa, vaikka maan tasalla sitä ei olisi tapana tilata.
Helteen viemää
”Tulkaa nopeasti, maistan tähtiä!” Kerrotaan, että ranskalainen munkki Dom Pierre Pérignon huudahti näin 1600-luvulla munkkiveljilleen maistettuaan kuplivaa juomaa. Viinien pirskahtelu syntyi aluksi vahingossa: Dom Pérignonin työnä oli kehittää prosessia kuplinnan estämiseksi.
Champagnen alueen viinejä tilaaville aatelisille alkoivat kuitenkin kuplat maistua, ja nykyisin Dom Pérignonin nimeä kantaa Alkossakin myytävä luksussamppanja.
Ilmastonmuutos uhkaa myös pirskahtelevaa nautintoa. Viinimaailmaa ovat tänä vuonna kuohuttaneet helteet ja rajuilmat, joiden seurauksena sadot ovat jääneet historiallisen huonoiksi. Ranskassa 46 asteen helteet polttivat rypäleet pelloille.
Aitoa samppanjaa valmistetaan vain Champagnen alueella tietyistä rypälelajikkeista. Vähitellen viljelijöiden on ollut pakko hyväksyä se tosiasia, että olot ovat muuttuneet ja tuotantoon joudutaan etsimään uusia lajikkeita. Champagnessa on myös rajoitettu köynnösten lukumäärää hehtaarilla. Se on iso päätös alueella, jossa hehtaarin maa-alan arvo on miljoona euroa.
Kunpa luonto säilyisi
Lehtonen on seurannut ilmastonmuutoksen vaikutuksia viininviljelyyn ja kirjoittanut niistä muun muassa Viini-lehteen.
— Lajikkeet muuttuvat, ja viljely siirtyy pohjoisella pallonpuoliskolla yhä pohjoisempaan. Ruotsin Systembolagetissa on jo myynnissä viitisenkymmentä ruotsalaista viiniä.
Englanti tuottaa nykyään laadukkaita kuohuviinejä samoista rypäleistä, joita on perinteisesti kasvatettu Champagnessa. Vaikka Lehtonen viininystävä onkin, hän toivoo, ettei Suomesta tule koskaan viininviljelymaata.
— Jos ilmasto muuttuu niin, että viini alkaa pärjätä täällä, se tarkoittaa sitä, että upea luonto on mennyttä.
En istu kojussa
Lehtonen on ollut kuusi vuotta eläkkeellä, mutta on vielä ”kaikessa mukana” omalla alallaan. Nyt hän on kuitenkin ehtinyt keskittyä sydämenasiaansa eli lintuihin ja niiden kuvaamiseen.
Kuvausharrastus alkoi jo 15-vuotiaana, jolloin hän sai isältään syntymäpäivälahjaksi vanhan järjestelmäkameran. Linssin läpi alkoivat linnutkin näyttää kiehtovilta. Nykyään Lehtonen ottaa 15 000 kuvaa vuodessa ja myy kuvia eri julkaisuihin. Kuvauskohteet löytyvät pienellä moottoriveneellä ajellessa tai rantakallioilla kulkiessa.
— Kuvatessa täytyy tuntea kohde. Olen oppinut vähitellen, että en katsokaan lintuun päin, vaan annan veneen mennä hitaasti viereen. Piiloon en mene enkä istu karhukojuissa, koska se on niin tylsää. Kuvaan vastaan tulevia tilanteita.
Kuikka ja ihminen
Lehtosen isä jäi kuolinvuoteellaan siihen luuloon, että kuikkakanta tuhoutuu, kun kesämökkiläiset valtaavat kuikan reviirit. Toisin kävi: lintujen määrä lähti nousuun ja on nyt vakiintunut.
— Kuikat olivat niin arkoja, että jos ihminen tuli lähelle, ne eivät menneet pesälle pitkään aikaan ja kävi huonosti. Nyt näyttää siltä, että ihminen on hyväksynyt kuikan ja kuikka ihmisen.
Monet huomioivat linnut, eivätkä aja veneellä liian kovaa. Myös Lehtosen perhe rauhoittaa sen puolen mökkisaarta, jolla kuikat pesivät.
Tähtitiedettä eläkkeellä
Lintujen lisäksi Pekka Lehtonen kuvaa yötaivasta kaukoputkeen kiinnitetyllä kameralla. Muutaman minuutin valotusajalla saa upeita kuvia Orionin kaasusumusta tai vieraista galakseista kymmenien miljoonien valovuosien päässä.
Eläkkeelle jäätyään Lehtonen toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja anoi tiedekunnalta luvan tähtitieteen opintoihin.
— Istuin luennoilla ja laskuharjoituksissa kolme vuotta ja kuulin asioita, jotka muuttivat maailmankuvaani, Lehtonen kertoo.
— Muiden opiskelijoiden joukossa ei ollut mitään merkkejä siitä, että olin muita vanhempi.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 8/2021.