Herra Kansleri; hyvä yliopistoväki, opiskelijat ja henkilökunta; arvoisat alumnit ja yliopistomme ystävät; mina damer och herrar, ladies and gentlemen
Suomi tarvitsee lisää laadukasta korkeakoulutusta – ja sitä varten riittävät resurssit
Hyvät kuulijat, parin viime vuoden puheissani olen usein ja erityisesti korostanut luotettavan tiedon merkitystä, enkä voi muuta kuin toistaa taas tänään sen uudestaan, koska elämme outoja ja vaarallisia aikoja: totuuden jälkeistä, vaihtoehtoisten ja valinnaisten faktojen sekä manipuloitujen uutisten aikoja. Yliopistojen tehtävä ja vastuu on estää tällaisen tyhmyyden leviäminen.
Mutta nyt käsittelen kuitenkin kahta toisenlaista teemaa, jotka kietoutuvat toki – ja tarkoituksella – toisiinsa, ja samalla näihin ’outoihin aikoihin’.
Ensinnäkin, kun maailman muutokset ovat suuria ja nopeita, ja osin tosi yllättäviäkin (esim. Brexit & Trump), on syytä erityisesti painottaa riittävän laajan ja laadukkaan korkeakoulutuksen merkitystä maallemme, ja maailmalle. Kun tulevaisuuden osaamistarpeet muuttuvat voimakkaasti, yliopistojen korkealaatuisen ja monipuolisen tutkimuksen ja koulutuksen merkitys korostuu entisestään. Mutta toisella tavoin kuin ennen. Yliopistoilta edellytetään aktiivisuutta ja luovuutta, avointa mieltä ja ennakkoluulottomuutta, sitä aitoa edelläkävijyyttä, eikä ainakaan pelkkää perässähiihtämistä ja sievää sopeutumista.
Toinen teemani on OKM:n Visio2030-hanke korkeakoulutuksen ja tutkimuksen tulevaisuudesta, ja erityisesti Helsingin yliopiston näkemykset ja tekemiset. Meidän on hyvä huolellisesti pohtia, millainen korkeakoululaitos on maamme menestyksen perusta tulevaisuudessakin. Tavoitteita, toiveita ja kriteereitä löytyy monia, mutta jos ja kun päätavoite – laadukkaampi korkeakoulutus ja tutkimus - pidetään kirkkaana, niin sopivat ja toimivat keinotkin ovat tunnistettavissa. Toivottavasti ne ovat sitten myös tunnustettavissa ja toteutettavissa, poliittisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti, kestävän kehityksen kriteerien mukaisesti.
Luokkaretkellä
Tänä syksynä 3770 uutta opiskelijaa aloitti opintonsa yliopistomme 32 uudessa kandidaattiohjelmassa: lämpimät onnittelut kaikille! Moni muukin motivoitunut ja osaava olisi halunnut, mutta vain 16 % mahtui mukaan tälle ”luokkaretkelle”.
Suomessa korkeakoulujen yhteishakuun osallistuu noin 150 000 nuorta. Heistä runsas 50 000 pääsee sisään yliopistoon (n. 20 000) tai ammattikorkeakouluun (n. 30000). Taustaksi ja vertailuksi, että vuositasolla viime aikoina ikäluokat ovat olleet noin 55–60 000 henkeä ja ylioppilaita noin 30 000. Viime vuonna peruskoulun päättäneistä toisen asteen jatko-opintopaikan sai 97 %, joista lukioihin meni 30 000 ja ammattikouluihin 25 000 nuorta. Koulutustakuu nostanee osuuden lähelle sataa prosenttia.
Osalle uusista opiskelijoistamme yliopisto-opiskelu on yhä heidän omassa perheessään tai suvussaan aito luokkaretki. Edelleen tulee niitä perheen ja suvun ensimmäisiä ylioppilaita ja yliopisto-opiskelijoita. Vanhempien koulutustaso tai muut taustamuuttujat (esim. tulotaso) eivät Suomessa estä opintielle haluavia nuoria. Mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu.
Toki koulutustason periytyvyyttä on yhä, etenkin tietyillä aloilla kuten lääke- ja oikeustieteissä. Ja vanhempien taustalla on edelleen oma vaikutuksensa lasten hakeutumiseen yliopistokoulutukseen (Karhunen ja Uusitalo 2017).
Kaikille opiskelijoille yliopisto-opintojen aloitus on ”luokkaretki” uuden oppimisena ja ajattelun avartamisena sekä itsenäistymisenä ja itsensä kehittämisenä. Onhan koulujen luokkaretkillekin lähdetty uutta ja erilaista etsimään. Välillä retkillä on toki voinut mennä ns. viihteen puolellekin, mutta sekin kuuluu kasvamiseen ja elämään. Sama pätee opiskeluun eli laajemmin opiskelijaelämään. Eteen tulee uusia innostavia asioita, uusia ihmisiä ja ystäviä, kotimaisia ja ulkomaisia. Ajattelumme avartuu, ymmärryksemme laajenee, sivistyksemme syvenee. Opiskeluvuodet saattavat olla ihmisen parasta aikaa (tai sitten vain aika kultaa muistot).
Valmistuttuaan opiskelijoistamme tulee tulevaisuuden tekijöitä, edelläkävijöitä. Pitäähän meidän lakia noudattaa: yliopistolaki näet säätää, että koulutamme ja kasvatamme nuorisoamme palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Se on ylevä ja tärkeä tavoite, mutta tavallaan myös liian lievä, liian staattinen. Eli se ei ole meille tarpeeksi. Helsingin yliopistossa koulutamme opiskelijoitamme muuttamaan maatamme ja maailmaa. Parempaan suuntaan, meille kaikille.
Mutta millaiseen maailmaan nuorisoamme koulutamme ja kasvatamme? Paljon on epävarmuutta ja epäselviä asioita. Selvää silti on, että lähivuosikymmenien muutokset ovat mittavia ja melkoisen ripeitäkin. Monet työt häviävät, ja liikkuvuus työ- ja opiskelupaikan perässä lisääntyy. Tietyllä aikavälillä tutkintojen sijasta korostuu entistä enemmän osaaminen. Varmaa on, että tulevaisuuden osaamistarpeet ja -vaatimukset ovat kovin erilaisia kuin nykyiset.
Globalisaatio ja kansainvälistyminen, avoin tieto ja big data, tuki- ja tekoäly (augmented & artificial intelligence AI), robotiikka ja digitalisaatio, ilmastonmuutos ja kestävä kehitys sekä veden ja ruoan, ylipäänsä luonnonvarojen riittävyys, tuovat elämäämme merkittäviä muutoksia ja asettavat isoja haasteita, nopeammin kuin olimme ajatelleetkaan. Miten ihmisten hyvinvointi sekä kansakuntien ja valtioiden sietokyky (resilience) turvataan?
Tarvitaan uutta ajattelua ja luovuutta sekä erilaisia toimintamalleja ja pitkäjänteisiä poliittisia päätöksiä, kotimaassa ja kansainvälisesti. Valitettavasti viime vuosina näin ei ole aina tehty.
Korkealaatuinen tutkimus ja siihen perustuva opetus tarjoavat ratkaisuja ja antavat opiskelijoillemme tuhdit eväät tulevaisuuteen. Oleellista on rakentaa sellaista asiantuntemusta ja osaamista, joiden avulla voi myöhemminkin omaksua ja luoda uusia asioita ja toimintoja. Niitä, joista tänään emme edes mitään tiedä. Elinikäinen oppiminen on entistäkin tärkeämpää.
Avaramman ajattelun ja laadun edistämiseksi uudistimme koulutusohjelmamme Iso Pyörä kehittämishankkeessa. Yli sadan kandiohjelman sijasta meillä on nyt 32 laaja-alaisempaa ohjelmaa. 60 maisteriohjelmaamme ovat entistäkin kansainvälisempiä kieleltään ja sisällöiltään. Samalla kehitämme opiskelijavalintojamme ja parannamme opintojen edistymistä. On parempi olla muutoksen tekijä kuin vain kohde ja sopeutuja.
Suomen menestyminen riippuu osaamisesta ja meidät on kansainvälisestikin tunnettu korkean koulutusasteen maana. Näin on edelleen, kun katsomme korkeakoulutettujen osuutta koko työikäisestä väestöstä. Mutta viime aikojen kehitys on huolestuttava nimenomaan nuorempien ikäluokkien korkeakoulutettujen määrissä. Aiempien vuosikymmenien tilanne, jossa korkeakoulutettuja on valmistunut vuosittain tuhansia enemmän kuin heitä on työelämästä poistunut, ei enää päde: lisäys ja poistuma lähestyvät jo toisiaan.
Vuonna 2015 Suomessa 25–34-vuotiaista korkea-asteen koulutus oli 40,5 %:lla, ja OECD-maiden keskiarvo oli 41,8% (OECD, Education at a Glance 2016). Erityisesti Etelä-Korean 69 % sekä Japanin ja Kanadan lähes 60 % ovat omaa luokkaansa, mutta myös muut Pohjoismaat päihittävät Suomen: Norja 48,1 %, Ruotsi 46,4 % ja Tanska 44,5 %. Virossa osuus on sama kuin Suomessa, mutta Saksassa vain vajaa 30 %. Vielä 1990-luvun alussa Suomi oli kärkimaa tässä tilastossa.
Selityksiä tilanteemme heikkenemiselle ovat muun muassa opintojen myöhäinen aloitus, opintojen hidas eteneminen ja valmistumisen venyminen (tai puuttuminen) sekä opiskelualan vaihtamiset. Yliopistojen aloituspaikoista (yht. noin 20000) on jopa kolmannes mennyt sellaisille hakijoille, joilla on jo ennestään korkeakoulututkinto tai -opiskelupaikka. Lisäksi entisten opistojen lakkauttaminen ja ammattikorkeakoululaitoksen luominen ovat pidentäneet opiskeluaikoja.
Murheellisinta on maamme nuorten miesten putoaminen koulutuksesta ja siitä seuraava syrjäytyminen. Tämä NEET-ryhmä (Not in Employment, Education or Training) oli vuonna 2015 jo yli viidennes (21,1%) maamme 20-24-vuotiaista miehistä, kun kymmenen vuotta aiemmin osuus oli 12% (nuorten naisten vastaavat luvut olivat 15,4 ja 13,9). Miehillä NEET-osuuden kasvu on ollut nopeaa, ja Suomi kuuluukin siinä Euroopan viime vuosikymmenen ns. talouskriisimaiden ryhmään (Kreikka, Espanja, Portugali, Italia ja Irlanti).
Tilanne on huolestuttava ja haasteellinen. Millä keinoin huonontunut kehitys käännetään parempaan suuntaan? Mihin maihin meitä kannattaa verrata ja mitä voimme niiltä oppia? Ja mikä on se sopiva tavoitetaso korkeakoulutettujen osuudeksi? Selvää on, että Suomi tarvitsee ”luokkaretkien” lisäämistä, mahdollisuuksien tasa-arvon varmistamista ja vahvistamista.
Tavoitteena tulee olla, että vähintään puolet (50 %) nuorista aikuisista (25–34-vuotiaat) suorittaisivat korkeakoulututkinnon vuoteen 2030 mennessä (vrt. Visio2030-työ).
Mutta määrän ohella vähintään yhtä tärkeää on koulutuksen laadun parantaminen sekä sisältöjen ja opetus- ja oppimismuotojen uudistaminen. Tätä tarvitaan kaikessa koulutuksessa, aidossa yhteistyössä koko koulutusjatkumossa, varhaiskasvatuksesta tohtorikoulutukseen. Varsinkin yliopistojen ja lukioiden yhteistyötä tulee lisätä. Maailman muutokset ja tulevaisuuden erilaiset osaamistarpeet edellyttävät tätä.
Sekä korkeakoulutettujen määrän lisääminen että koulutuksen ja tutkimuksen laadun parantaminen edellyttävät riittäviä resursseja. Sellaisia poliittisia päätöksiä tarvitaan.
Opetusministeriö aloittikin keväällä visiotyön korkeakoulutuksen ja tutkimuksen tavoitetilan määrittelemiseksi vuodelle 2030 ja valmista pitäisi olla jo nyt syyskuussa. Tarkastelen seuraavaksi yliopistojen kehittämistarpeita, niin Helsingin yliopiston kannalta kuin yleisemmin. Lähtökohtaisesti vertailupintana ovat kansainväliset kärkiyliopistot, joihin Helsingin yliopisto kuuluu, kuten tuore Shanghai-rankingin sijoituksemme (56.) jälleen osoittaa.
Korkeakoululaitoksen visio vuodelle 2030 – laatu ratkaisee!
OKM:n visiotyön tarkoituksena on tuottaa tulevaisuuskuva, joka mahdollistaisi laadukkaamman, vaikuttavamman ja kansainvälisesti kilpailukykyisemmän suomalaisen korkeakoulujärjestelmän kehittämisen vuoteen 2030 mennessä. Visiotyössä tarkastellaan korkeakoulujärjestelmämme kehittämistarpeita, -vaihtoehtoja ja –malleja ja arvioidaan niiden vaikutuksia ja toteuttamiskelpoisuutta. Pääteemoina ovat (i) korkeakoululaitoksen rakenne ja laajuus, (ii) tutkintorakenne ja koulutusmäärät, (iii) ohjaus-, johtamis- ja rahoituskäytänteet, sekä (iv) vaikuttavuus. Samaan aikaan on menossa muitakin yliopistoja ja tutkimusta koskevia kehittämiskuvioita, mm. Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset 2017-2025 (”Yhteistyössä maailman parasta” OKM julk. 2017:11), Tutkimus- ja innovaationeuvoston (TIN) visio- ja tiekarttatyö, OECD:n tekemä arvio Suomen innovaatiopolitiikasta (TEM 9.6.2017) ja EU:n tutkimuksen 9. puiteohjelman valmistelu, johon mm. LERU (ml. HY) osallistunut aktiivisesti ja vahvasti. Toivoa sopii, että koordinaatio pelaa ja linjausten synergia ja konvergenssi löytyvät.
Ministeri Sanni Grahn-Laasonen on visiotyöstä todennut, että lähtökohtana korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kehittämisessä on oltava kansainvälisesti korkea laatu (OKM 14.2.2017). Tämä sopii hyvin Helsingin yliopistolle. On selvää, että tarkasteluissa on otettava huomioon kansallisen lisäksi aiempaa vahvemmin kansainvälisen toimintaympäristön tuomat ja vaatimat muutokset, sillä toimivathan yliopistomme osana maailmanlaajuista korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmää. Muutokset ja uudet osaamistarpeet haastavat koko korkeakoulu-, tutkimus- ja innovaatiojärjestelmämme uudistumaan, nopeammin ja mittavammin kuin vielä 2010-luvun alussa ajattelimmekaan.
Visiota on loppukeväästä alkaen valmisteltu ja työstetty yhteistyössä korkeakoulujen ja sidosryhmien kanssa mm. teemaseminaareissa ja työpajoissa sekä verkkoaivoriihenä. Visiotyön tueksi on asetettu myös parlamentaarinen seurantaryhmä. Valmista pitäisi siis olla nyt syyskuussa. Tiukalla aikataululla siis on edetty, mutta tällainen tapa voi olla myös tehokkaampi ja fokusoidumpi. Lopputulos sitten osoittaa, kuinka onnistuimme. Eikä kehittämistyö tietenkään tähän lopu.
Helsingin yliopiston lähtökohta ja tavoite Visio2030-työlle on yliopistojen tutkimuksen ja koulutuksen laadun parantaminen kansainvälisesti kilpailukykyisemmäksi. Onhan strategiassamme 2017-20 yksi kolmesta päätavoitteesta juuri olla luova kansainvälinen oppimisen ja huippututkimuksen ympäristö.
Panostamme profilointiin ja aktiiviseen rekrytointiin sekä korkeatasoiseen perustutkimukseen ja sen vaikuttavuuteen mm. perustamalla vahvoja tutkimusalojamme koordinoivia ja kehittäviä sekä etenkin kansainvälisiä yhteyksiä vahvistavia keskuksia kuten HiLIFE, INAR ja HELSUS. Ison pyörän kautta olemme luoneet huokuttelevia koulutusohjelmia ja kilpailukykyisiä tutkintoja.
Etenkin tutkimuksen korkea laatu ja tunnettuus on varmin tekijä, kun haluamme houkutella maahamme ulkomailta parhaita tutkijoita ja opiskelijoita.
Hyvät kuulijat; käsittelen seuraavaksi muutamia kansallisia keinoja laadun ja vaikuttavuuden parantamiseksi Jotta yhteiset kansalliset tavoitteet tutkimuksen ja koulutuksen laatutason nostosta ja vaikuttavuuden vahvistamisesta voitaisiin saavuttaa, meillä on oltava (a) riittävät resurssit koko kentälle sekä erityisesti huippututkimuksen tueksi, ja (b) selkeä kansallinen korkeakoulu- ja tiedepolitiikka, joka toimii yhteistyössä innovaatiopolitiikan kanssa. Tätähän visiotyössä on nimenomaan tarkoitus linjata ja toteuttaa tulevina vuosina.
Rahoitustilanteesta riippumatta, mutta etenkin sen rajallisuudessa, meidän on saatava aikaiseksi vahvempi, hyvin toimiva erikoistuminen, profiloituminen koko korkeakoulukentällä. Se tarkoittaa yhteistyötä, mutta etenkin selvempää työnjakoa. Kaikki eivät enää tekisi kaikkea sitä mitä nyt tai etenkään ennen. Rajalliset resurssitkin riittäisivät paremmin selvemmin profiloituneelle suomalaiselle korkeakoulukentälle. Meillähän on edelleen 15 yliopistoa, 23 ammattikorkeakoulua ja toistakymmentä valtion tutkimuslaitosta. Onko tämä hyvä tilanne?
Selvemmän työnjaon kautta eri yliopistot ja korkeakoulut pystyisivät tuottamaan riittävästi riittävän laadukasta tutkimusta ja opetusta omista lähtökohdistaan ja omilla tutkimuksellisilla tai alueellisilla vahvuuksillaan.
Lisäksi jos korkeakoulujen duaalimallista luovutaan, pitää pian pohtia uudet toimintamallit ja työnjaot esimerkiksi kansainvälisen tason tiedeyliopistoihin sekä enemmän etenkin työelämän ja alueen tarpeisiin keskittyviin korkeakouluihin. Tarvitaan korkeakoulujen sisäistä ja välistä erikoistumista ja profiloitumista. Tässä profiloitumistyössä voi odottaa tuloksia nopeimmin jo toteutuneista (mm. Aalto ja Itä-Suomen yliopisto) ja meneillään olevista yhdistymisistä (Tampereella ja Lappeenranta-Lahti –akselilla).
Korkeakoulujen aluemalli edistäisi työnjakoa ja parantaisi voimavarojen käyttöä
Maamme korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kehittämisessä voisi ottaa aitoon harkintaan kolme vuotta sitten esittämäni korkeakoulujen aluemallin. Tietyillä suuralueilla yliopistot, ammattikorkeakoulut, myös lukiot ja ammattikoulut, valtion tutkimuslaitokset, yritykset ym. tahot toimisivat tiiviimmässä yhteistyössä nostaakseen tutkimuksen ja korkeakoulutuksen laatutasoa ja vahvistaakseen niiden vaikuttavuutta. Tästä koituisi suurta alueellista hyötyä ja hyvinvointia. Sitä kautta se olisi myös koko Suomen eduksi.
Keskinäisen kilpailun sijaan panostettaisiin tuloksekkaaseen yhteistyöhön. Tämä pätee myös valtakunnan tasolla: keskinäinen kisa kansallisista rajatuista resursseista ei kasvata kakkua, vaan meidän on menestyksekkäämmin hankittava kansainvälistä rahoitusta, etenkin EU:sta mutta myös kansainvälisistä säätiöistä. Kansainvälisiä korkealaatuisia kumppaneita kannattaa myös hankkia. Menestys tutkimusrahoituksen ja strategisten kumppanien hankkimisessa vaatii yliopiston tutkimukselta korkeaa laatua ja vaikuttavuutta.
Yksi konkreettinen esimerkki paremmasta työnjaosta olisi tohtorikoulutuksen keskittäminen tiettyihin yliopistoihin. Tätä tulee tarkastella alakohtaisesti: jokaisessa yksikössä sen kaikilla perustutkinnon koulutusaloilla/pääaineissa ei tarvitse olla tohtorikoulutusta, mutta yliopistoilla voi silti olla edelleen tohtorikoulutusta painopiste- ja vahvuusaloillaan. Näin maamme tohtorikoulutuksen laatu ja vaikuttavuus paranisi.
Yhteistyötä ja työnjakoa voisimme tehdä yliopistojen/korkeakoulujen yhteisessä verkkoopetuksessa. Kansallisia MOOCeja voisi syntyä niillä koulutusaloilla, joita opetetaan useissa yksiköissä. Se parantaisi sekä opetuksen laatua että koulutuksen kustannustehokkuutta. Tästä olisi oleellista hyötyä niin tutkintokoulutuksessa kuin avoimen yliopiston koulutustarjonnassa.
Samalla voisi tavoitella muutamien vahvojen ja houkuttelevien kansainvälisten ”Suomi-MOOCien” tekemistä. Suomen yliopistojen tutkimuksen ja koulutuksen markkinoinnin lisäksi tämä vahvistaisi myös maabrändiä.
Yksityiskohtainen mutta samalla selvä ehdotus visiotyöhön olisi, että OKM:n rahanjakomallin detaljien näpräämisen (so. isojen työryhmien tekemää prosenttiyksikköjen veivaamista ja uusien mittarien keksimistä, strategisen rahoituksen epäselvyyttä, yms.) sijasta tulisi pohtia radikaalimpaa reformia rahoituksen perusteisiin ja jakamiseen. Valtakunnallisia laatuarviointeja ja –vertailuja olisi hyvä tehdä ja aidosti hyödyntää (vrt. esim. Suomen Akatemian Tieteen tila –raportit, joissa selviä tuloksia, mutta niitä ei ole hyödynnetty). Samoin erilaisia kansainvälisiä vertailuja voisi tehdä ja pohtia niiden soveltuvuutta Suomeen. Saksan Excellence Initiative –mallia kannattaa katsoa, vaikka se perustuukin nimenomaan mittavaan lisärahoitukseen yliopistoille. Samoin Iso-Britannian RAE/REF- ja TEF-malleja voi tutkia, vaikka ne aika raskaita ja rajuvaikutteisia ovatkin. Joka tapauksessa tutkimuksen ja koulutuksen laadun ja nimenomaan sen arvioinnin tulisi olla ratkaisevaa rahoitusjaossa. Visio2030-työ toivottavasti tuottaa uuden, hyvän mallin Suomelle.
Kaikkien korkeakoululaitoksen tulevaisuuden kannalta keskeisten linjausten ja ratkaisujen on vastattava kiristyvään globaaliin kilpailuun parhaista opiskelijoista ja tutkijoista, sekä kansainvälisestä (tutkimus)rahoituksesta. Ministeriön resursoinnin ja ohjauksen on tuettava laadun ja kilpailukyvyn kehittymistä, painopisteenä olemassa ja nousussa olevat vahvuusalueet ja kärkihankkeet ja niitä tukevat tutkimusinfrastruktuurit. Viime vuosien profilointi-haut ja tuleva lippulaiva-haku tukevat näitä tavoitteita.
Toisaalta, erillisten ja erilaisten uusien tutkimusrahoituskanavien sijasta yliopistot mieluummin ottaisivat vastaan lisää perusrahoitusta ja Suomen Akatemian olemassa olevien välineiden (mm. huippuyksiköt) vahvistamista: nämä tietenkin laadun perusteella jaettuna (vrt. Saksan Excellence Initiativen 2 x 7 vuoden runsas rahoitus kärkiyliopistoille). Yliopistojen autonomia ja tutkimuksen vapaus ovat tärkeitä periaatteita, aina. Olisi hyvä ja tärkeää, jos luottamus yliopistojen haluun ja kykyyn tehdä parasta mahdollista tutkimusta ja koulutusta olisi vahvaa ja kattavaa koko yhteiskunnassa.
Hyvät kuulijat, Helsingin yliopistolla on käytössään hyviä keinoja laadun ja vaikuttavuuden parantamiseksi
Viime vuosina, vaikeista ajoista huolimatta, olemme panostaneet sisäiseen uudistumiseen (Iso Pyörä, Yliopistopalvelut, tietojärjestelmät, yhtiöittämiset ym.) ja profilointiin (Digital Humanities, Data Science, Life Sciences (HiLIFE), Ilmakehätiede (INAR), Kestävyystiede (HELSUS), Kaupunkitutkimus, Health Capital Helsinki ym.) voimakkaasti. Olemme nostaneet jatkuvasti tutkimuksemme tasoa, mistä osoituksena kansainvälisten julkaisujen lisääntyminen sekä kasvanut kilpailtu ulkoinen rahoitus, erityisesti ERC- ja Profi-hauissa, ja erinomaisesti onnistunut varainhankinta (45 mil. € tavoitteeksi asetetun 25 milj. € sijasta!). Tuoreen Shanghai-rankingin 56. sija on todistusaineistoa henkilökuntamme hyvin tekemästä työstä tutkimuksessa ja opetuksessa ja niiden tukipalveluissa.
Tutkijoiden ja opiskelijoiden rekrytointia on uudistettu. Erityisesti professorien rekrytointi on yliopiston tärkeimpiä ja pitkävaikutteisimpia päätöksiä. Olemme nostaneet opiskelijan keskiöön, ei vain juhlapuheissa vaan konkreettisten keinojen kautta. Panostamme opiskelijavalinnan uudistamiseen, työelämävalmiuksiin, digitaaliseen oppimiseen ja korkeakoulupedagogiikkaan. Samoin edistämme tiedekasvatusta ja yhteistyötä lukioiden kanssa (esimerkkeinä Viikin kampus ja LUMA-toimintamme).
Meiltä vuosittain valmistuvat tuhannet maisterit ja tohtorit (yht. yli 3000/v.) ovat sitä suurinta yhteiskunnallista vaikuttavuutta mitä voimme tarjota, joka päivä.
Tieteen ja tutkimuksen yhteiskunnallinen ja taloudellinen vaikuttavuus on vahvistunut. Se on erittäin tärkeää etenkin näinä totuuden jälkeisinä, vaihtoehtoisten faktojen ja mielipidemanipuloinnin aikoina. Mutta vielä enemmän näemmä vaaditaan, etenkin innovaatioiden osalta. Siksi on hyvä korostaa, että vaikuttavuus tulisi nähdä ja arvioida laajasti ja pitkäjänteisesti, eikä vain pelkkänä lyhyen aikavälin taloudellis-teknisenä vaikuttavuutena. Tieteellistä tietoa ja neuvoa on saatava paremmin päätöksenteon tueksi. Tätä tukisi korkeakoulujen aluemallin edistäminen, jolloin vahvojen korkeakoulutuskeskittymien ympärille kehittyisi laadukkaaseen tutkimukseen nojaavia, kansainvälisesti kilpailukykyisiä osaamisen ekosysteemejä. UNIFIssa olemme linjanneet niin, että yliopistot, ammattikorkeakoulut ja tutkimuslaitokset muodostaisivat korkeatasoisia ja vetovoimaisia tietoyhteisöjä. Alueet ja samalla koko Suomi hyötyisivät.
Vaikuttavuuden edistämiseksi olemme HY:ssa panostaneet tutkijoiden impact-koulutukseen, tiedeviestintään ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen toimintaan. Pian aukeaa myös uusi Tiedekulmamme: tieteen ja kansalaisten konstailematon kohtaamisfoorumi. Paikallisesti yhteistyö Helsingin kaupungin kanssa on ollut erittäin tiivistä ja tuottoisaa. Samalla olemme lisänneet yhteistyötä eduskuntaan ja päätöksentekijöihin, mm. tänä kesänäkin Porin SuomiAreenan aktiivisella toiminnallamme.
Kansainvälisesti vaikuttavuustyötä on tehty myös UNIFIn puitteissa alkuvuoden Brysseli-vierailulla (etenkin EU-FP9 kannanottoina), Helsinki Challenge –kilpailulla (joka myös jalkautuu Brysseliin lokakuussa) sekä ”Economic Impacts of Finnish Universities” –selvityksellä (tekijänä irlantilainen Biggar Economics, joka teki aiemmin vastaavan myös LERU-yliopistoille ja päivittää parhaillaan siitä uuden version).
Kaikkia näitä tärkeitä asioita edistääksemme yliopistomme hallitus kesäkuussa linjasi vuoden 2018 keskeisiksi kehittämiskohteiksi seuraavat viisi asiakokonaisuutta: digitalisaation hyödyntäminen, kansainvälisyys ja kansainvälinen yhteistyö, yhteisöllisyys ja tasa-arvo, oppimisen laatu ja työelämärelevanssi sekä yliopiston rooli ja vaikuttavuus yhteiskunnassa.
Tärkeitä ja isoja asioita kaikki, joiden kanssa toki olemme tehneet ja teemme jatkossakin töitä, sillä eivät ne valmiiksi yhtenä vuonna tule. Nämähän ovat aihekokonaisuuksia, joiden kautta myös koko yliopistolaitosta ja korkeakoulukenttää voi ja tulee kehittää. Kun tuossa alussa tuli esitettyä huolestuttavia viime vuosikymmenen kehityskulkuja kotimaamme koulutuksesta, niin pitemmällä aikavälillä – sopivasti Suomi 100 -juhlavuonna – katsottuna kehitys on ollut hyvää ja ripeää: sadassa vuodessa Helsingin yliopiston opiskelijamäärä on kymmenkertaistunut (3 215 v. 1917 ja 35 000 nyt) ja maamme ylioppilaiden määrä lähes kolmikymmenkertaistunut (1 100 v. 1917 ja yli 30 000 nyt). Mitenkäs seuraavat sata vuotta? Lyhyemmälle aikavälille tavoitteeksi ainakin se, että vähintään puolet (50 %) nuorista aikuisista (25–34-vuotiaat) suorittaisivat korkeakoulututkinnon vuoteen 2030 mennessä (vrt. Visio2030-työ).
Tavoitteena rauhallisempi vuosi isojen muutosten jälkeen
Taloudellisesti vaikeista viime vuosista huolimatta Helsingin yliopisto on panostanut niin sisäiseen uudistumiseen kuin tutkimuksen profilointiin voimakkaasti.
Tänä lukuvuonna keskitymme erityisesti jo tehtyjen uudistusten toimivaan toteuttamiseen. Iso pyörä -koulutusuudistusta viedään suunnitellusti arkipäivän käytäntöön. Yliopistopalveluiden toimintatapojen ja henkilöstön vuorovaikutuksen parantamista jatketaan. Isojen muutosvuosien jälkeen on tarpeen työrauha koko henkilökunnalle, niin yliopistopalveluiden työntekijöille kuin akateemiselle henkilökunnalle.
Viime viikolla minulla oli ilo tavata ja kätellä yliopisto-opiskelunsa aloittavia fukseja. Se on todellinen rehtorin juhlaviikko! Moni uusi opiskelijamme kertoi kättelyn aikana, että pääsy opiskelemaan Helsingin yliopistoon oli unelmien täyttymys. Tehtävänämme onkin huolehtia, että tänä tunnelma jatkuu ja jopa vahvistuu: meillähän on strategiassakin ”Opiskelija keskiössä”! Helsingin yliopistosta vuosittain valmistuvat yli 3 000 maisteria ja tohtoria ovat sitä suurinta yhteiskunnallista vaikuttavuutta, mitä voimme tarjota - joka päivä.
Henkilökuntamme ja opiskelijamme ovat tehneet erinomaista, tuloksekasta työtä viime vuosina. Hyvä yhteistyö ja yhteishenki yliopistomme sisällä ja yhteistyökumppaneidemme kanssa tuovat tulosta ja hyvinvointia meille ja muille ja auttavat meitä olemaan aitoja edelläkävijöitä, paremman tulevaisuuden tekijöitä. Toivotan meille kaikille menestystä ja innostusta myös alkavalle lukuvuodelle 2017–18.
I wish you all a happy and exciting academic year!
Jag önskar er lycka och glädje under det nya läsåret!
Toivotan teille kaikille iloa ja innostusta uuteen lukuvuoteen ja Suomen suloiseen syksyyn!