Anu Vehmaa, meribiologi
Lappohjan dyyniranta Hangossa on suosikkipaikkani, ja käyn koirani kanssa ulkoilemassa siellä ympäri vuoden. Hiekkarannan pituus, rantatörmän vanhat männyt, matalalle rannalle käyvät aallot ja saaristomaisema luovat hyvin rauhallisen ja vaikuttavan tunnelman.
Minun tutkimuskohteeni ovat vedenpinnan alla. Olen eläinplanktontutkija, ja meren rehevöityminen näkyy tutkimustuloksissani muuan muassa muutoksina planktonyhteisöissä, joilla on olennainen rooli meren ravintoverkossa. Rehevöitymisestä johtuvat hapettomat alueet merenpohjassa haittaavat planktoneläinten elinkiertoon kuuluvan lepovaiheen toteutumista. Merenpohjan sedimenttiin päätyneet eläinplanktonin lepomunat eivät kuoriudu matalan happipitoisuuden takia.
On hienoa, että rehevöitymisen torjumiseksi tehdyn työn vaikutukset alkavat näkyä. Erityisesti yhdyskuntajätevesien puhdistuksella on saatu vähennettyä Itämereen päätyvää ravinnekuormaa. Myös Pietarin jätevedenpuhdistamo on vaikuttanut positiivisesti erityisesti Suomenlahden tilaan.
Tutkimukset osoittavat, että eläinplanktonpopulaatiot kestävät verrattain hyvin lyhytaikaisia muutoksia elinympäristössään. Onhan niiden selviydyttävä samankaltaisista lämpötilan, suolapitoisuuden ja happamuuden muutoksista vuodenaikojen mukana. Vielä ei kuitenkaan tiedetä paljoakaan pitkäaikaisvaikutuksista tai rehevöitymisen, ilmastonmuutoksen ja meren happamoitumisen yhteisvaikutuksista. Niihin etsitään edelleen vastauksia.
Martin Lodenius, ympäristösuojelun dosentti
Olen aina asunut Itämeren rannalla. Kaikissa osoitteissani on ollut meren läheisyyteen viittaava osa, kuten saari tai ranta. Yksi mahtavimmista Itämeri-kokemuksistani ei liity leviin, hylkeisiin tai kaloihin, vaan lintuihin. Kun kymmenettuhannet merilinnut lentävät vaihtelevissa muodostelmissa meren yllä kohti Siperiaa, se muistuttaa konkreettisesti ekosysteemien koosta ja monimuotoisuudesta.
Työni liittyy raskasmetallien ja ympäristömyrkkyjen tutkimukseen. Viime vuosikymmenten aikana ympäristömyrkkyjen päästöt ovat vähentyneet merkittävästi. DDT- ja PCB-ympäristömyrkkyjä ei ole käytetty enää aikoihin, ja se näkyy Itämeren ravintoketjuissa. Kaikki muutokset eivät kuitenkaan ole yhtä selkeitä. Kalojen elohopeapitoisuudet esimerkiksi eivät näytä laskevan kaikkialla, ja silakan dioksiinipitoisuudet ovat edelleen liian korkeita. Valitettavasti monet päivittäin käytettävät kemikaalit aiheuttavat meriympäristössä hormonitoiminnan häiriöitä.
Pyrimme selvittämään, miksi raskasmetallipitoisuudet vaihtelevat Itämeren eri osissa ja miksi pitoisuudet joissakin tapauksissa ovat edelleen korkeita. Tutkimme myös, miten ilmastonmuutos vaikuttaa raskasmetallien pitoisuuksiin ja kulkeutumiseen.
Kari Hyytiäinen, ympäristöekonomian professori
Meren tilan parantamiseksi tehty työ alkaa kantaa hedelmää. Ravinnekuormitus on ollut laskusuunnassa 1990-luvulta lähtien. Mereen valuvan typen ja fosforin määrä vähenee. Tähän on vaikuttanut viime aikoina erityisesti kaksi seikkaa: Pietarin jätevesien puhdistukseen tehdyt investoinnit sekä Laukaan joen fosforipäästöjen hillitseminen Venäjällä. Myös maataloudessa on tehty pitkäjänteistä työtä kuormituksen hillitsemiseksi.
Ympäristötietoisuuden kasvu ja julkisen keskustelun lisääntyminen voivat todennäköisesti myös selittää positiivista kehitystä. Jatkossa kuluttajan arvot ja asenteet noussevat entistä tärkeämpään rooliin myös vesiensuojelussa. Tänä kesänä on esimerkiksi keskusteltu paljon kasvispitoisen ruokavalion suosiollisista terveys- ja ympäristövaikutuksista.
Tänä kesänä sujahdan vesille kajakilla. Silloin tunnen pääseväni osaksi luontoa. Sisävedet ja rannikkoalueet ovat täynnä kiehtovia ja jännittäviä paikkoja. Itämerta piinaa kuitenkin edelleen rehevöityminen. Uusia ja tehokkaampia keinoja tulisi keksiä, jotta vesistöt saataisiin vähitellen palautettua hyvään tilaan. Oma tutkimusalani, ympäristöekonomia, tuottaa tietoa toimenpiteiden valintaan ja ohjauksen suunnitteluun. Tärkeää on myös tunnistaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa uusia uhkia. Mikromuovien vaikutukset meriekosysteemiin, ravintoketjuun ja lopulta meihin ihmisiin on yksi tällainen uhka.
Joanna Norkko, meribiologi
Tärkeimpiä tehtäviämme tällä hetkellä on lisätä ihmisten tietoisuutta Itämeren merkityksestä: siitä, miten kaikilla lajeilla on meriekosysteemissä paikkansa ja mitä jokainen meistä voi tehdä – tai mitä ei pidä tehdä. Me tutkijat pidämme tietoa mielestäni välillä itsestäänselvyytenä. Saatamme unohtaa, että monet ihmiset eivät esimerkiksi tiedä, miksi mereen syntyy leväkukintoja.
Suurena haasteena on selvittää, mikä on eri tekijöiden yhteisvaikutus Itämereen. Tiedämme esimerkiksi, että rehevöityminen on Itämeren suurin ongelma. Tiedämme myös, että ympäristömyrkyt ja ylikalastus vaikuttavat ekosysteemiin. Viime vuosina on myös käynyt selväksi, että ilmastonmuutos vaikuttaa Itämereen suuresti: vesi lämpenee, jääpeite ohenee, suolapitoisuus ja pH-arvot laskevat, eli meri happamoituu. Emme kuitenkaan tiedä, mitä yhteisvaikutuksia näillä tekijöillä on.
Toinen suuri haaste on siirtää pienen mittakaavan akvaariokokeissa saadut tiedot suurempaan mittakaavaan. Mitä nämä tulokset merkitsevät esimerkiksi koko Itämeren kannalta? Jos tietoa on saatavilla vain pienistä, yksinkertaisista kokeista, jotka on tehty ehkä kerran yhdessä paikassa, vaarana on, että niiden pohjalta toteutettavat toimenpiteet ovat vääriä.
Parasta, mitä tiedän, on lähteä mieluiten meloen pitkälle ulkosaaristoon, jossa on täysin hiljaista lintuja, tuulta ja aaltoja lukuun ottamatta. Siellä voi pulahtaa aamu-uinnille kirkkaaseen veteen, jossa rakkolevät kutittelevat jalkoja. Tämä edellyttää kuitenkin, että ratkaisemme rehevöitymisen ongelmat, jotta vesi on jälleen yhtä kirkasta kuin se oli lapsuudessamme.