Helsingin yliopiston professori Heikki Hiilamo on saanut tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. Palkinnot myönnetään tieteellisen, taiteellisen ja teknologisen tiedonvälityksen alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä, joka on lisännyt kansalaisten tietämystä ja antanut virikkeitä yhteiskunnalliselle keskustelulle. Elämäntyöpalkinnot ovat suuruudeltaan 20 000 euroa ja muut palkinnot 15 000 euroa.

Valtiotieteellisen tiedekunnan yhteiskuntapolitiikan professori Heikki Hiilamolle palkinto myönnettiin esimerkillisestä tiedonjulkistamisesta teoksellaan Hyvinvoinnin vakuutusyhtiö – Mistä sote-uudistuksessa on kysymys? Hiilamon erikoisalaa ovat viime vuosina olleet sote-asiat.

Sote-uudistus on yksi suurimmista yhteiskunnallisista uudistuksista Suomen historiassa. Suurimmalle osalle suomalaisista sote-prosessin lähtökohdat ja tavoitteet ovat jääneet epäselviksi. Palkintoperustelujen mukaan Hiilamo tuo keskusteluun yllättävän ja positiivisen näkökannan: sote-uudistusta ei ole vaikea ymmärtää eikä missään tapauksessa ylivoimaista ratkaista.

Teos Hyvinvoinnin vakuutusyhtiö kertoo, kuinka kuntapohjainen järjestelmä on tullut tiensä päähän. Missään muualla maailmassa vaativimpia sote-tehtäviä ei ole annettu samalla tavalla pienimpien ja köyhimpien yksiköiden käsiin. Yksi Hiilamon ennustus on toteutumassa: Yli 300 kunnan sijaan sote-järjestäjiä tulee olemaan vähemmän kuin hänen toivomansa 19 tuotantoaluetta eli 18.

Sote-uudistus on kuitenkin paljon muuta kuin sote-järjestäjien lukumäärä. Palkintoperustelujen mukaan Hiilamo käy selkeästi ja analyyttisesti läpi sote-uudistuksen sudenkuoppia, rahoituksen ongelmia, terveyserojen kaventamisen merkitystä sekä valinnanvapautta ja palveluvalikoiman uudistamista.

Sote on asukkaiden
vakuutusyhtiö

Hiilamo vertaa sosiaali- ja terveyspalveluja autovakuutukseen.

-Sote-palvelut ovat asukkaiden omistama vakuutusyhtiö, jonka tulisi pitää maksut edullisina ja korjauspalvelut kunnossa. Hän kantaa huolta myös siitä, kuka vastaa väestön terveyden edistämisestä ja miten siihen kannustetaan, palkintoesityksen tehnyt Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta toteaa.

Neuvottelukunnan mukaan professori Hiilamolla on ihailtava journalistinen taito kirjoittaa yksinkertaista ja luettavaa tekstiä vaikeasta aiheesta.

-Hän on ollut asiantuntijana keskeisissä uudistusta valmistelleissa työryhmissä ja osaa avata ainutlaatuisella tavalla ja kiteytetysti sote-uudistuksen lähtökohtia, merkitystä ja tavoitteita. Kirjan lukemiseen käytetty aika maksaa itsensä takaisin korkojen kera, perusteluissa todetaan.

Seitsemän palkintoa,
yksi elämäntyöpalkinto

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi vuoden 2016 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot seitsemälle yksityishenkilölle tai ryhmälle tieteellisen, taiteellisen ja teknologisen tiedonvälityksen alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä, joka on lisännyt kansalaisten tietämystä ja antanut virikkeitä yhteiskunnalliselle keskustelulle. Lisäksi yksi palkittiin elämäntyöpalkinnosta, jonka sai filosofian maisteri, teatteriohjaaja, radiotuottaja Harri Huhtamäki uraauurtavasta tiedonjulkistamisesta dokumentaarisen radiotaiteen keinoin sekä Radioateljeen perustamisesta.  Palkinnot luovutti opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen maanantaina 10. lokakuuta.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote:
http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2016/10/tiedonjulkistus.html?lang=fi