Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 1/2024.
Suomen yleinen asevelvollisuus koskee 18–60-vuotiaita miehiä. Entä jatkossa? Nato-jäsenyys, Ukrainan sota ja yhä kasvavat yhdenvertaisuusvaatimukset siirtävät maanpuolustuksen mannerlaattoja uusiin asemiin.
Suomen noin satavuotiaat puolustusvoimat on rakennettu valkoisen armeijan, jääkäriliikkeen ja Venäjän keisarikunnan armeijan pohjalle.
— Ei ole mitenkään itsestään selvää, että juuri tämä olisi se tapa, jolla maanpuolustus kannattaa ikuisesti hoitaa, huomauttaa poliittisen historian yliopistotutkija Noora Kotilainen.
Useimmissa muissa Nato-maissa on joko palkka-armeija tai valikoiva asevelvollisuus. Suomen lisäksi vain Kreikassa ja Turkissa enemmistö miehistä suorittaa asepalveluksen.
Sota on liian tärkeä asia jätettäväksi vain sotilaille, Kotilainen sanoo. Silti moni poliitikko karttaa aihetta. Maanpuolustus koetaan pyhänä asiana, johon tavalliset säännöt eivät päde.
— Puolustusta mystifioidaan. Siitä ei saa käydä avointa keskustelua, koska se heiluttaisi valtiolaivaa. Vaarantaisiko todella maanpuolustuksen, jos sotilaallisista asioista puhuttaisiin avoimemmin?
Ei reilua, että koskee vain toista sukupuolta
Kotilaisen mielestä vain miehiä koskeva asevelvollisuus on syrjivä.
— Jos kerran on kansanarmeija ja asevelvollisuus, ei ole reilua, että se koskee vain toista sukupuolta. Missään muussa asiassa ei saa syrjiä sukupuolen perusteella.
Kotilainen ei silti pakottaisi naisia armeijaan. Monet naiset ovat kertoneet vapaaehtoisen asepalveluksen aikana kokemastaan kiusaamisesta ja häirinnästä.
Entä jos armeija ei olisi pakollinen kenellekään? Se tarkoittaisi palkka-armeijaa, jossa on omat ongelmansa. Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa on todettu, että palkka-armeijaan rekrytoidaan eniten köyhimmistä, huonoimmin koulutetuista yhteiskuntaluokista.
— Suojeleeko miesten asevelvollisuus toisenlaiselta epätasa-arvolta? Suomessa armeijan käyminen on ylpeydenaihe, joka mainitaan ansioluettelossa. Näin ei ole kaikkialla, Kotilainen sanoo.
Asevelvollisuudella on vahva kannatus
Nykyinen asevelvollisuus täyttää ne sotilaalliset tarpeet, joita Suomella on, sotilassosiologian professori Teemu Tallberg toteaa.
— On lähdetty siitä, että koko maata puolustetaan, ja itäraja on pitkä. Suomi tarvitsee niin suuren reservin, ettei sitä voisi ylläpitää palkkapohjalta, Tallberg sanoo.
Suomen noin 900 000 hengen reservi onkin maailman viidenneksi suurin. Kantahenkilökuntaa Suomen armeijassa on vain 8 000.
Tallberg ei usko, että nykyisessä turvallisuustilanteessa asevelvollisuudesta luovuttaisiin. Päinvastoin jotkut siitä luopuneet maat yrittävät palauttaa velvollisuutta.
Asevelvollisuudella on ollut kyselyissä vahva, jatkuva kansalaisten kannatus. Silti usein mainitaan taloudelliset rasitteet, kun miehet ovat poissa opiskelemasta ja töistä.
Varusmiespalveluksen pituus on lyhentynyt ja koulutusta on tiivistetty. Aseista opitaan enää vain pohjatiedot. Siksi Tallbergin mukaan on huono juttu, että 2000-luvun alkuvuosina ei juuri järjestetty kertausharjoituksia.
— Kelkasta putoaa, jos ei kertaa. Nyt kertausharjoituksia järjestetään taas ja niihin on myös osallistuttu halukkaasti.
Sotilaalliset tarpeet edellä
Puolustusvoimat toivoo lisää naisia vapaaehtoiseen palvelukseen. Kaikkia naisia ei kuitenkaan tarvita.
Nyt varusmiespalveluksen on suorittanut noin 20 000 miestä ja 1 000 naista vuosittain. Jos naisten määrä moninkertaistuisi, joukkoja olisi liikaa. Ei olisi tarpeeksi rahaa, kasarmeja eikä petipaikkoja.
— Miehiä koskeva asevelvollisuus on ollut kompromissi. Siinä on menty sotilaalliset tarpeet eikä tasa-arvo edellä, Tallberg toteaa.
Välillä on väläytelty ajatusta sukupuolineutraalista kansalaispalveluksesta, jonka vaihtoehdot olisivat ase- tai siviilipalvelus. Idea ei ole edennyt.
Vuonna 2020 parlamentaarinen komitea alkoi selvittää yleisen asevelvollisuuden kehittämistä. Komitea esitti kutsuntoja myös naisille, muttei laajentanut asevelvollisuutta.
— Oli menetetty mahdollisuus, että asevelvollisuuskomitea ei lähtenyt pohtimaan kansalaispalvelusmallia, Tallberg sanoo.
Dosentti Hanna Wassin johtaman hankkeen kyselytutkimuksessa marraskuussa enemmistö vastaajista tahtoi jo laajentaa yleisen asevelvollisuuden koskemaan naisia ja muunsukupuolisia.
Siviilipalvelukseen hakeutuu vain harva
Perustuslain kannalta varusmiespalvelus ja siviilipalvelus ovat samalla viivalla asevelvollisuuden suorittamisväylinä. Silti siviilipalvelukseen hakeutuu kutsunnoissa vuosittain vain 1,5–2 prosenttia miehistä. Jonkin verran sinne siirrytään myös kutsuntojen jälkeen ja kesken varusmiespalveluksen.
Siviilipalvelus on tarkoitettu vakaumuksellisista syistä asepalveluksesta kieltäytyville. On kuitenkin tutkimusnäyttöä, että se valitaan yleisemmin elämäntilanteen takia.
Kolmannes miesikäluokasta ei suorita sen enempää ase- kuin siviilipalvelusta. He karsiutuvat pois terveydellisten tai elämänhallinnallisten syiden vuoksi. THL:n tutkimuksen mukaan näillä miehillä on suuri riski syrjäytyä.
Varusmiespalvelus vaatii fyysisesti paljon. Nuorten heikko kunto on ongelma paitsi maanpuolustuksen myös kansanterveyden kannalta. Nuoret miehet ovat jopa huonommassa kunnossa kuin reserviläiset. Siksi reservin yläikärajaa on harkittu nostettavaksi.
— Kuinka paljon turvallisuuden eteen tehtävästä työstä on ammattilaisten varassa? Mitä voidaan jättää vapaaehtoisten varaan, entä mitkä asiat hoidetaan velvollisuusperusteisesti, Tallberg pohtii.
Kysymyksiin ei ole yksiselitteisiä vastauksia.
Tositoimissa panoksena on henki tai terveys
Viime kesänä media seurasi koripalloilija Lauri Markkasen asepalvelusta urheilujoukoissa. Huippu-urheilijan saamista joustoista seurasi nurinaa. Entä jos armeija olisi joustavampi kaikille?
Varusmiespalvelus on muuttunut joustavampaan suuntaan, Tallberg vakuuttaa. Yksilöiden tilanteita otetaan paremmin huomioon, eikä armeija enää ole kuin Pentti Haanpään kirjassa Kenttä ja kasarmi. Toisaalta kun kyse on isoista joukoista, aina ei voi joustaa.
Kotilaisen mukaan asevoimat ovat lähtökohtaisesti varsin joustamattomia organisaatioita, joissa byrokratia kukoistaa.
Asepalvelus opettaa olemaan ryhmässä ja kurissa, tottelemaan ja olemaan kyseenalaistamatta. Tärkeä taito on oppia odottamaan ja sietämään tylsyyttä. Sitä tarvitaan myös sodassa. Kova järjestys on välttämätön, kun ollaan tappavien välineiden kanssa tekemisissä.
— Sotavoimien tehtävä on johdattaa ihmisiä kuolemaan ja tappamaan. Tätä harvoin sanotaan ääneen. Jos joudutaan tositoimiin, panoksena on henki tai terveys. Ne ovat isoja asioita, Kotilainen muistuttaa.
Ilmastokriisit ovat sotaa suurempi turvallisuusuhka
Kotilainen ei usko, että sota olisi suurin Suomeen kohdistuva turvallisuusuhka.
— Naapurimaa on aggressiivinen ja hyökkäyshaluinen. Sodan laajentuminen riippuu kuitenkin monista muistakin asioista kuin Putinista. Myös omat toimemme vaikuttavat siihen. Tulevaisuutta ei kukaan pysty ennustamaan.
Varustautuminen ja liittoutuminen vetivät Euroopan aikanaan ensimmäiseen maailmansotaan, Kotilainen toteaa. Nyt uskomme niiden pelastavan meidät.
— Tästä on vaikea puhua, koska Ukrainan tilanne koskettaa meitä niin läheltä. Kiovaan kohdistuneiden hyökkäysten aikaan ajattelin itsekin, voisiko meillekin käydä näin.
Suomi ei silti ole verrattavissa Ukrainaan, eikä Kotilainen pidä todennäköisenä, että Venäjä oitis hyökkäisi Suomeen. Suurempia riskejä aiheuttavat ilmasto- ja ympäristökriisit.
Uusiin aseisiin palaa paljon rahaa. Se on pois muualta, kuten terveydenhoidosta, Kotilainen vertaa. Nato ja uskottava maanpuolustus ovat vakuutus, mutta vakuutusmaksut ovat kovat.
— Sota on pelottavinta, ja siksi sillä on helpointa saada rahoja. Arkiset ja tylsät kriisit eivät ole yhtä pelottavia, eikä hidas kärsimys hoivakodissa huoleta yhtä paljon.
Sotaväkeen vai soteväkeen?
Entäpä jos sukupuolineutraalilla kansalaispalvelusmallilla pelastettaisiinkin sote-sektori? Kutsunnoissa saisi ilmoittaa, tahtooko sotaväkeen kasarmeille vai soteväkeen hyvinvointialueille.
— Mihin yhteiskunta tarvitsee nuorten palvelusta? Jos se ulotettaisiin kaikkiin, maksaisiko se liikaa? Mitä se antaisi? Kumpi on se suurin uhka, sotepommi vai Putinin pommit? Tuntuu, että sotepommi räjähtää silmille ensin, Kotilainen pohtii.
Hoivakodeissa ja sote-sektorilla kaivataan apuvoimia. Nyt terveydenhoidon ammattilaisten ajasta iso siivu menee kirjaamisiin ja sälähommiin. Soteväessä apottialikessu voisi kouluttaa seuraavan saapumiserän tietojärjestelmien saloihin, ja asunnot löytyisivät maakuntien tyhjenevistä kerrostaloista.
Jos siviilipalvelus valjastettaisiin sosiaali- ja terveyssektorin tueksi, ilmainen työvoima voisi olla liiankin houkuttavaa, Tallberg toteaa.
Saksassa oli aiemmin vahva siviilipalveluskenttä, johon sote-sektori alkoi nojata vältellen ammattihenkilöstön palkkaamista. Nyt Saksa on lakkauttanut asevelvollisuuden ja sairaalat menettäneet sivarinsa.
Moni vastustaa ajatusta kansalaispalveluksesta tehokkuuden vuoksi: nuoret halutaan kouluun, tienaamaan ja veroja maksamaan.
— Maanpuolustusta voisi ajatella laajemmin. Isänmaata voi vahvistaa monella tavalla, ei vain ase kädessä, Kotilainen toteaa.
Mitä Ukrainan sota on opettanut?
Ukrainassa maata puolustetaan nimenomaan ase kädessä. Siellä sotivat ihmiset, joista moni on saanut vain pikaisen sotilaskoulutuksen. Silti ukrainalaiset ovat pärjänneet sodassa varsin hyvin.
Afganistanin armeija taas romahti talibanien edessä päivissä, kun amerikkalaiset lähtivät maasta. Motivaation merkitystä sotamenestykseen ei siis voi vähätellä.
Ukrainan sota on myös osoittanut, että sota näyttää vielä olevan aika perinteistä. Suomessa tällaiseen on koko ajan valmistauduttu.
— Sotaa käydään tankeilla ja tykistöllä toisen maailmansodan tyyliin. Joskus puhuttiin, että Suomi vallattaisiin nykyaseilla seitsemässä minuutissa, mutta ei sodankäynti olekaan muuttunut niin tekniseksi, Kotilainen toteaa.
Kotilainen luennoi viime elokuussa Maanpuolustuskorkeakoulussa kadeteille. Hän kysyi näiltä, millaisia tunteita Ukrainan sota on heissä herättänyt. Yksi kadeteista totesi, että se on kirkastanut omaa tehtävää: voimme joutua duuniin, mutta osaamme sen.
Armeijalle on yhä käyttöä, valitettavasti.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.
Artikkelia on tarkennettu 30.1. lisäämällä tieto, että siviilipalvelukseen hakeudutaan myös kutsuntojen jälkeen.
Miten militaristista kieltä käytetään politiikassa? Tapahtuma Tiedekulmassa 31.1.
Poliittisen historian yliopistotutkija Noora Kotilainen puhuu Tiedekulmassa 31.1.2024 sotilaallisesta vallasta ja militaristisesta kielestä politiikasta. Tule paikan päälle tai striimin ääreen tai katso tilaisuuden tallenne jälkikäteen. Tutustu tapahtumaan.
Perustuslakivaliokunnan kanta on näihin päiviin asti ollut, että vain miehiä koskeva asevelvollisuus ei ole syrjivä.
— Nyt sitä on alettu kyseenalaistaa ja pohtia, onko se perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten yhdenvertaisuus- ja syrjintäkieltonormien mukaista, sanoo valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen.
On mahdollista, että käsitys asevelvollisuuden syrjivyydestä muuttuu, koska perustuslaki ja ihmisoikeussopimukset ovat eläviä asiakirjoja, joiden tulkinnat voivat kehittyä ja muuttua, Ojanen arvioi.
— Jossain vaiheessa voidaan alkaa katsoa, että on syrjivää, että vain miehet joutuvat armeijaan. Mutta en usko, että aika on ihan kypsä sille vielä.
Ojanen ei pidä naisten vapauttamista asevelvollisuudesta suurena ihmisoikeusongelmana. Ei siitä ole tullut huomautuksia myöskään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta tai muilta ihmisoikeussopimusten valvontaelimiltä — toisin kuin siviilipalvelusmiesten ja totaalikieltäytyjien kohtelusta.
Suomen liittyminen Natoon ei ollut suuri mullistus perustuslain kannalta.
— Natoon liittymisen myötä tulee kuitenkin tarve hyväksyä muitakin sopimuksia ja tehdä lakimuutoksia, sanoo Ojanen.
Niistä saatiin esimakua jo viime vuoden lopulla. Pohdittiin, ketkä Suomesta lähtevät Nato-tehtäviin, millaisia tukikohtia tänne tulee sekä mitä lakeja ja tuomiovaltaa Suomessa oleviin joukkoihin sovelletaan. Huolta herätti myös se, miten Yhdysvaltojen kohdalla huomioidaan Suomen ehdoton kuolemanrangaistuksen kielto.
Suomessa on melko vähän keskusteltu julkisuudessa Nato-jäsenyyden velvoitteista, Ojanen katsoo. Kansanedustajienkin keskuudessa on epätietoisuutta siitä, mitä liittymisestä seuraa.
— Ensin laaditaan sopimuksia ja niiden pohjalta hallituksen esityksiä, jotka vasta sitten tuodaan julkisuuteen. Siinä vaiheessa juna on jo mennyt ja asiat lukkoon lyöty, professori huomauttaa.