Politiikantutkija Johanna Vuorelma suhtautuu tieteeseen intohimoisesti ja on median suosikki, mutta urastrategia jäi laatimatta
Nuori Johanna Vuorelma ei pitänyt Suomeen jäämistä vaihtoehtona. Saksan ja Britteinsaarten lisäksi hän asui Turkissa. Opiskelu Istanbulissa oli yksi elämän tärkeistä käänteistä.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 9/2022. 

Johanna Vuorelma oli ujo lapsi. Hän leikki mielellään omin päin ja vastasi vieraiden kysymyksiin lyhyesti, hiljaisella äänellä. Koulussa hän opetteli ottamaan enemmän tilaa ja alkoi osallistua keskusteluihin, vaikka koki — ja vieläkin kokee — itsensä enemmän itsekseen pohtijaksi.

— Ymmärsin aika varhain, että ympäröivä todellisuus edellyttää eri rooleja, joten aloin harjoitella sosiaalisuutta. Tunnistan edelleen tietyn jännitteen: pidän omasta rauhasta, mutta työni on julkista.

Vuorelman isä, Pieksämäen kaupungin virkamies, oli sukunsa ensimmäinen maisteri, libristiäidin suvussa oli vahva yrittämisen eetos. 

”Lapsuuteni tuntui turvalliselta ja nautin vapaudesta."

Kolmea lasta ei ajettu mihinkään tiettyyn muottiin. Vuorelman isosisko lähti opiskelemaan historiaa, veli sosiaalialaa.

— Kirjat olivat meillä arvossaan. Luin paljon jo pienenä ja sain vapaasti tehdä sitä, mistä olin kiinnostunut. Ehkä minulla nuorimmaisena on ollut eniten vapautta toimia.

Äidinkieli oli Vuorelman vahva aine, ja lukiovaiheessa hän kiinnostui yhteiskunnasta. Palo Pieksämäeltä maailmalle oli kova, vaikka Vuorelma arvostaakin itsenäistä, tasa-arvoista nuoruuttaan pienellä paikkakunnalla.

— Lapsuuteni tuntui turvalliselta ja nautin vapaudesta. Välillä mietin, mitä vapaus on tämän päivän lapselle, jonka vapaa-aika on paljon rajoitetumpaa ja liikkuminen kontrolloidumpaa.

17-vuotiaana Vuorelma lähti vapaaehtoistöihin Saksaan ja lensi ensi kertaa, yksin. Ah mikä onnentunne!

— Tämä on varmasti sukupolveni jaettu kokemus. Matkustaminen ei ollut taloudellisesti niin iso kysymys kuin aiemmin.

Ylioppilasjuhlien jälkeen 2002 Vuorelma lähti uudelleen Pieksämäeltä Saksaan, töihin jokilaivalle Reinille. Suomi ei tuntunut vaihtoehdolta. Politiikan, kansainvälisten suhteiden ja Euroopan tutkimuksen opinnot veivät hänet Isoon-Britanniaan.

— New Yorkin terrori-iskun jälkeinen ilmapiiri heijastui noihin vuosiin. Heinäkuussa 2005 perhe ja ystävät Suomesta soittivat, olenko kunnossa. Sain kuulla Lontoon julkiseen liikenteeseen 7.7. kohdistuneista terrori-iskuista heiltä.

Erasmus-vaihto Turkissa oli yksi tärkeistä käänteistä sekä yksityisesti että ammatillisesti.

— Istanbul on erityinen, maaginen kaupunki, jossa historian kerroksellisuus tuntuu upealla tavalla. Se on vaikuttanut samalla tavalla moniin ihmisiin.

Istanbuliin Vuorelma palasi väitöskirjavaiheessa 2011. Hän tutki, millaisia tulkintamalleja länsimaat antavat Turkin ulkopolitiikalle. Vuorelma matkusteli myös Jordaniassa ja Syyriassa muutamaa vuotta ennen sodan puhkeamista.

”Optimismin aika tuskin enää palaa. Ikkuna sulkeutui."

— Turkin avautumisen ilmapiiri on toistaiseksi ohi ja autoritäärinen hallinto estää uudistusten läpimenon. Kestää pitkään, ennen kuin tilanne muuttuu. Optimismin aika tuskin enää palaa, kun eräs ikkuna sulkeutui.

Vuorelma nautti nuorempana suurkaupungeissa asumisesta ja siitä, ettei hänen tarvinnut olla koko ajan saavutettavissa. Nyt älypuhelimen ja somen aikakaudella asiat ovat toisin. Hyvänä puolena on yhteydenpito läheisten kanssa.

— Kun aloin tehdä väitöskirjaa ja elimme jaksoja eri maissa, skypetimme puolison kanssa. Olemme olleet pitkään yhdessä, jo opiskeluajoista lähtien.

Ennen väitöskirjaa syntyi esikoinen. Perhe asettui Suomeen.

Ensimmäinen lapsi syntyi 2013 ja toinen vuotta myöhemmin. Väitöskirja valmistui 2017 Warwickin yliopistossa.

— En ajatellut nuorena Suomeen jäämistä, mutta tilanne muuttui, kun perustimme perheen. Asetuimme kotimaahan.

Vuonna 2016, Turkin vallankaappausyrityksen jälkeen, Johanna Vuorelmasta kehkeytyi suomalaisen median suosima asiantuntija, joka taustoitti aluksi Turkin kehitystä, sittemmin muita politiikan tapahtumia.

Vuorelman tämänhetkinen tutkimushanke käsittelee ironiaa kansainvälisessä politiikassa. Meneillään on myös laaja hanke pandemian hallinnan opetuksista Suomessa.

Lisäksi hän osallistuu tutkimukseen, joka analysoi sotilaallista kieltä suomalaisessa demokratiassa. Vuorelma kartoittaa kansanedustajien tunnekokemuksia Ukrainan sodan aikana. Sota on ravisutellut kaikkia, myös tutkijaa itseään.

— Se aiheuttaa minulle fyysisiä oireita. Sota keskellä Eurooppaa on järkyttävä ja järisyttävä kokemus.

Perheessä on nyt neljä lasta, joista nuorimmainen alle vuoden ja toiseksi nuorin kolmivuotias. Isommat lapset käyvät alakoulua. Illanvietot, seminaarimatkat ja matkailu ylimalkaan ovat jääneet minimiin.

— Ei tämä helppoa ole. Myös puolisollani on vaativa työ. Pienten lasten kanssa ei voi keskittyä koko ajan työhön. Mutta olemme rakentaneet elämäämme niin, että koetamme jakaa vastuita ja nauttia siitä, mitä olemme saaneet.

Sujuva asiantuntija on jatkuvasti kysytty vierailija mediassa.

Television, radion tai sanomalehtien haastattelut eivät ole vain hetken piipahduksia vaan kysyvät tutkijalta paljon taustatöitä.

— Valmistaudun esiintymisiin huolellisesti, joten en pysty osallistumaan kaikkiin keskusteluihin. Minulla ei välttämättä ole kaikista aiheista analyyttistä annettavaa. Ehdotan tilalle toisia tutkijoita, mielellään nuorehkoja naisia.

Äkkiväärän someviestinnän aikakaudella tutkija joutuu olemaan tarkkana, ettei hänen sanomisiaan käytetä poliittisena moukarina. Tutkimus etenee hitaasti, sosiaalinen media singahtelee.

— Tehtäväni ei ole ottaa puolia vaan tarkastella politiikan tapahtumia ja sanomisia kriittisen etäisyyden päästä ja poliittiseen historiaan suhteuttaen.

Metsäpolitiikkaa, maahanmuuttoa ja sukupuolta koskevat tutkimukset ovat vielä tulisempia aiheita kuin politiikka, Vuorelma sanoo. Osa tutkijoista jättää sosiaalisen median aggressiivisen keskustelukulttuurin ja trollaamisen tähden.

— Unkari on EU-tasolla ääriesimerkki siitä, miten tieteenalat politisoidaan ja tutkijoiden sananvapaus menetetään.

Vuorelma pitää arveluttavana hyödyllisyys-argumenttia, joka vedetään päivittäin keskusteluun tutkimuksesta. Perustutkimus on arvokasta ilman minkäänlaista hyödyn elementtiä, tutkija sanoo. Nopeasti muuttuvassa maailmassa on ylimalkaan mahdotonta ynnätä, mistä jatkossa mahtaisi olla hyötyä. 

Seuraavaksi Vuorelma tahtoisi osallistua ilmastokysymyksen ratkaisemiseen.

”En jaksa uskoa ihmisen perimmäiseen rationaalisuuteen."

— Muutoksiin tarvitaan poliittista myllerrystä. Ihmisten tottumuksiin on paras puuttua politiikan ja lainsäädännön keinoin.

Ihmisten tietoihin ja ajattelutapoihin tutkija on mielellään vaikuttamassa. Vuorelma pitää suomen kielellä kirjoittamisen puolia ja kansantajuistaa alaansa Politiikasta-verkkojulkaisussa, jota hän myös aiemmin päätoimitti.

— Suomesta on tullut menestyvä maa kulttuurin ja tutkimuksen vaikuttajien ansiosta. Suomen kieli on ollut menestystarina, josta ei kannata luopua tieteen kielenä. Jos tutkijat eivät arvosta suomeksi julkaisemista, se vaikuttaa julkisen keskustelun laatuun, yleissivistykseen.

Tutkimus innostaa häntä joka päivä.

— En voisi ajatella muuta työtä. Saan myös paljon iloa perhe-elämän arjesta, yhdessä tekemisestä ja olemisesta. Puhumme rakkaudesta ja osoitamme sitä.

Alakouluikäisillä lapsilla ei ole älypuhelimia eikä perheellä ole televisiota. Vanhemmat koettavat opettaa — ja oppia — rauhallisen läsnäolon arvoa. Vuorelma antaa vinkin lapsiperheille.

Laatikkopyörän kyydissä lapset eivät tappele.

— Pyörälenkillä lapset katsovat maisemia tyytyväisinä ja sopuisina. Auton takapenkillä tulee heti kinaa.

Sosiaalisesta työstä ja perhe-elämästä huolimatta Vuorelma viihtyy edelleen hyvin yksin.

— Kaipaan myös omia hetkiä. Saatan mennä vaikka kahvilaan lukemaan. Joskus mies lähtee lasten kanssa mökille Ahvenanmaalle ja saan olla kotona yksin. Alan tosin pian kaivata perhettä.

Johanna Vuorelma on tehnyt suurimman osan tutkijantöistään apurahojen turvin. Yksi poikkeus oli määräaikainen pesti Tampereen yliopiston tutkijakollegiumissa.

— Nautimme akateemisesta vapaudesta turvatuissa oloissa. Hallintohenkilöstö työskenteli saman käytävän varrella. Olimme yhteisö, jossa yksilö tunsi työnsä ja olonsa merkitykselliseksi. Tällaistakin tutkijan elämä voisi olla.

Apurahahaut ovat olleet menestyksekkäitä, ja nytkin Vuorelma tekee juuri sitä mitä tahtoo. Silti hän pohtii aika ajoin, olisiko ollut viisaampaa hakea virkoja ja päästä mukaan yliopistoputkeen.

— Mietin, olisiko pitänyt olla strategisempi ura-asioissa. Mutta en ole kauheasti suunnitellut elämääni muutenkaan.

 

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka o sitoutunut Journalistin ohjeisiin.