Essee on julkaistu Yliopisto-lehdessä 2/2024.
EU on voimakas taustavaikuttaja Israelin poliittisessa kehityksessä. Osa Euroopan talousyhteisön ja myöhemmin EU:n virallisista kannoista Israelin ja palestiinalaisten konfliktin ratkaisemiseen on ollut perusteltuja. Tosiasiassa EU:n ulkopolitiikka on toiminut unionin julkilausuttuja päämääriä vastaan. Palestiinalainen yhteiskunta on vaarassa lakata olemasta, ellei EU kuro umpeen tavoitteidensa ja ulkopolitiikkansa välistä kuilua.
EU on Israelin tärkein kauppakumppani ja suurin kehitysavun tarjoaja palestiinalaisille. Unionin Israel-Palestiina-ulkopolitiikan pitkäaikainen virallinen tavoite on palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden toteuttaminen osana kattavaa rauhansopimusta.
Muuttumaton kanta
EU:n virallinen kanta palestiinalaisten itsemääräämisoikeuteen on pysynyt muuttumattomana unionin perustamisesta lähtien.
Euroopan talousyhteisön yhdeksän jäsenmaata antoivat vuonna 1980 Venetsian julistuksen kyllästyttyään Yhdysvaltojen diplomaattisen prosessin tehottomuuteen Israelin ja Palestiinan kysymyksessä. Venetsian julistus korosti, että palestiinalaisille on taattava väylä ”harjoittaa täysin itsemääräämisoikeutta” ja että Israelin on lakkautettava vuodesta 1967 jatkamansa ”alueellinen miehitys”. Venetsian julistuksessa todettiin Israelin rakentamien siirtokuntien olevan paitsi laittomia myös vakavia esteitä Lähi-idän rauhanprosessille.
EU peri Euroopan talousyhteisön kansainväliseen oikeuteen perustuvat viralliset tavoitteet ja kannat. Vuonna 1999 EU painotti odottavansa palestiinalaisille kuuluvan pysyvän ja tinkimättömän itsemääräämisoikeuden pikaista toteutumista.
Unioni tähdensi, ettei konfliktin ratkaisu saa vaarantaa tämän oikeuden toteutumista ja ettei palestiinalaisten itsemääräämisoikeus ei ole minkään osapuolen veto-oikeuden alainen.
Ulkopoliittisia valintoja omaa tavoitetta vastaan
Missä määrin EU:n Israel-politiikka on edistänyt palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden toteutumista?
EU on tehnyt viisi ulkopoliittista valintaa, jotka toimivat sen omaa tavoitetta vastaan. EU käy kauppaa Israelin siirtokuntien kanssa, vie aseita Israeliin ja väittää Israelin olevan toimiva demokratia. Se ohittaa ihmisoikeuden ehdot, jotka on kirjattu EU:n ja Israelin väliseen assosiaatiosopimukseen ja EU:n aseviennin käytännesääntöön. EU ei ole asettanut Israelille pakotteita tai edes uhannut niillä.
EU:n käymä miljardien eurojen kauppa siirtokuntien kanssa on lisännyt merkittävästi niiden elinvoimaisuutta. Asevienti Israeliin tukee Israelin armeijaa, jonka toiminnoista eniten työvoimaa vaatii palestiinalaisalueiden sotilasmiehitys.
Euroopan unionin suhde palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden toteuttamiseen on ristiriitainen. EU ei julkisesti tunnusta merkittäväksi ihmisoikeusloukkaukseksi Israelin palestiinalaisiin kohdistamaa, lakiin kirjattua syrjintää miehitetyillä alueilla eikä Israelin sisällä.
Israelin lainsäädäntö ja politiikka kieltävät itsemääräämisoikeuden
Israelin, Länsirannan ja Gazan aluetta on hallinnut vuoden 1967 kesästä lähtien Israel. Maa käynnisti palestiinalaisalueiden miehityksen — toisen maailmansodan jälkeisen ajan pisimmän.
Länsirannan palestiinalaiset ovat asuneet Israelin sotilasdiktatuurin alaisina 57 vuoden ajan. Vuodesta 1967 gazalaiset elivät 38 vuotta (1967–2005) Israelin sotilasdiktatuurin ja kaksi vuotta (2005–2007) Israelin ulkopuolisen hallinnan alaisuudessa. Vuodesta 2007 lähtien gazalaiset ovat eläneet Israelin saarron alaisina.
Israelin lainsäädäntö kieltää ja politiikka evää palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden. Palestiinalaisten itsemääräämisoikeus ei kuitenkaan ole hankala kiistakysymys, vaan kansainvälistä yhteisöä kaikissa maanosissa vuosikymmeniä yhdistänyt kansainvälisoikeudellinen tosiasia.
Kansainvälinen yhteisö kannattaa kahden valtion ratkaisua
Joulukuussa 2023 YK:n yleiskokouksen äänestyksessä 172 valtiota äänesti palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden tunnustavan ja Israelin miehityksen lakkauttamisen kiireellisyyttä painottaneen päätöslauselman puolesta. Kymmenen valtiota, joista yksikään ei ole eurooppalainen, äänesti tyhjää. Päätöslauselmaa vastaan äänesti neljä valtiota: Israel, Mikronesia, Nauru ja Yhdysvallat.
Kansainvälinen yhteisö kannattaa vuoden 1967 rajoihin perustuvaa kahden valtion ratkaisua. Palestiinalaisia edustanut Palestiinan vapautusjärjestö PLO hyväksyi vuoden 1976 tammikuussa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaluonnoksen, jossa peräänkuulutettiin kahden valtion ratkaisua vuoden 1967 rajoilla. Päätöslauselma pysähtyi turvallisuusneuvostossa Yhdysvaltain vetoon.
PLO:n diplomaattinen kanta osoitti jo lähes puoli vuosisataa sitten palestiinalaisten valmiuden historialliseen kompromissiin. Israelin valtio käsittäisi tämän luonnoksen mukaan 78 prosenttia ja itsenäinen palestiinalaisvaltio 22 prosenttia maa-alueesta.
EU:n päätökset voivat ratkaista
Mikä on tilanne 2020-luvulla? Mainitsemani EU:n viisi ulkopoliittista valintaa ovat edesauttaneet sitä, että jo lähes puolet miehitetystä Länsirannasta on Israelin siirtokuntainfrastruktuurin hallinnassa. Koko Länsiranta on edelleen Israelin sotilasmiehityksen alaisuudessa.
Emme vielä tiedä, aikooko Israel jatkaa massiivisia sotatoimiaan ja palestiinalaisten karkottamista miehitetyillä alueilla kuluneiden kuukausien osoittamalla tavalla. Jos näin on, palestiinalainen yhteiskunta kansallisena, maantieteellisenä, poliittisena ja kulttuurisena kokonaisuutena lakkaa olemasta vuosien, ei vuosikymmenten, aikajänteellä.
Israelin tärkeimmällä kauppakumppanilla Euroopan unionilla on mahdollisuus painostaa Israelia hyväksymään palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden toteuttava ja kansainvälisen yhteisön vaatima poliittinen suunta. EU:n seuraavat ulkopoliittiset päätökset voivat ratkaista Israel-Palestiinan tulevaisuuden ja palestiinalaisen yhteiskunnan selviytymisen.
Kirjoittaja on yleisen valtio-opin väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Hän siirtyy elokuussa Fulbright-stipendiaattina vierailevaksi tutkijaksi Harvardin yliopistoon.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.