Liian kauhea käytettäväksi — mihin ydinohjuksen laukaiseminen johtaisi?

Ydinaseeseen turvautuminen johtaa vääjäämättä täysimittaiseen ydinsotaan. Niin ajateltiin kauan, mutta nyt rajoitetun ydinsodan mahdollisuudesta puhutaan sekä Venäjällä että Yhdysvalloissa.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 5/2024.

Siniset ja punaiset pisteet ilmestyvät kartalle yhtä aikaa. Ensin muutama, sitten kymmeniä, pian satoja. Pisteet kasvavat kaariksi ja kaaret päättyvät leimahduksiin. 

Kaunis, kammottava näky. Emme seuraa ilotulitusta vaan teknologisia uhkia kartoittavan Future of Life -instituutin videosimulaatiota, joka kuvaa Yhdysvaltojen ja Venäjän välistä ydinsotaa. 

Ei ole väliä, kuka ampuu ensin. Vastapuoli havaitsee laukaisun ja laukaisee omat ohjuksensa jo ennen kuin ensimmäiset ohjukset ovat maalissa. Ensimmäiset, sukellusveneistä Norjan länsirannikolta ja Kanadan pohjoispuolelta ammuttavat ohjukset räjäytetään ilmassa. 

Näin luodaan elektromagneettisia pulsseja, jotka tuhoavat vastustajan tietoliikenneyhteydet. Noin kymmenen minuutin jälkeen isketään ohjussiiloihin ja tukikohtiin. 

Mannertenvälisten ohjusten matka maaleihinsa kestää puolisen tuntia. Tässä vaiheessa kohteina on tukikohtia, teollisuutta ja kaupunkeja. 

Räjähdyksistä seuraa hyytävä ydintalvi

Ydinräjähdykset johtavat massiivisiin räjähdyksiin ja tulipaloihin. Paloista syntyvä noki nousee ilmakehään sadepilvien ylle, korkeuteen, josta veden kiertokulku ei huuhdo sitä alas. Noki leviää ympäri maapallon ja peittää auringon jopa kymmeneksi vuodeksi. 

Seuraa ydintalvi, jossa pohjoisen pallonpuoliskon lämpötilat viilenevät 10–35 astetta. Ruoantuotanto tyssää, kun satoja ei saada. Kymmenessä vuodessa sota ja nälkä ovat tehneet selvää lähes koko pohjoisesta pallonpuoliskosta. 

Pohjois-Amerikan väestöstä kuolisi 98–99, Venäjän 98 ja Euroopan 99 prosenttia. Maapallon väestöstä menehtyisi enemmän kuin puolet, yli viisi miljardia ihmistä. Loput elolliset joutuisivat suoriutumaan tuhonjälkeisessä maailmassa.

Noen määrä on arvoitus

Ydinsotasimulaatio on saanut paljon huomiota mutta myös kritiikkiä. Sen tarkoitus on konkretisoida tuhon mittakaavaa. 

Ydinaseisiin perehtynyt fyysikko Claus Montonen pitää hahmotelmaa uskottavana. Iso epävarmuus kohdistuu kuitenkin ydinräjähdysten aiheuttamien tulipalojen voimaan ja edelleen noen määrään.

— Ydinasetta on käytetty historiassa kahdesti. Hiroshimassa syntyi laaja tulimyrsky ja paljon nokea. Nagasakissa ei syntynyt, mahdollisesti erilaisen maastonmuodon takia.

Noen määrään vaikuttaa myös palavan materiaalin määrä. Oma kysymyksensä on se, kuinka paljon roihua ja nokea ydintalven tuloon edes tarvitaan. Vuonna 2008 tehdyn laskelman mukaan Intian ja Pakistanin välinen ydinsota, jossa ammuttaisiin vain yksi prosentti maailman ydinkärjistä, aiheuttaisi ydintalven — ja yli kahden miljardin ihmisen kuoleman.

Montonen myöntää laskelmien ongelmat. Koska noen määrää ei tiedetä, vaikutusta lämpötilaan on vaikea arvioida. 

— Jos ohjuksilla tuhottaisiin Intian suuria kaupunkeja, nokea syntyisi valtavasti. Jos taas ammuttaisiin aavikolla olevia sotajoukkoja, olisi palavaa ainesta paljon vähemmän.

Puolustusliitto lupaa suojaa

Yksi ainoa strateginen ydinase riittäisi tuhoamaan Suomen pääkaupunkiseudun Keravalle saakka. Alue olisi säteilyn vuoksi asuinkelvoton vuosikymmeniä.

Ydinsodan todellisuuden edessä voi tuntua oudolta ajatukselta, miten yksimielisesti Suomi liittyi Natoon vuonna 2023. Olihan siinä kyse ennen muuta pääsystä Naton yhteisen ydinasekilven alle. Meitä suojataan, tarvittaessa vaikka ydinasein, puolustusliitto lupaa.

Nykytilanteessa se on oikein hyvä lupaus, arvioi ulkopolitiikan tutkija Jyri Lavikainen.

— Kun rajan toisella puolella on aggressiivinen, laajenemishaluinen ydinasevaltio, on ydinpelote viime kädessä se varmistus, ettei meidän kimppuumme voida käydä, Lavikainen toteaa.

Ydinsodan odotettiin olevan vain ajan kysymys, mutta kylmä sota loppui

Kun ydinaseet olivat uusia, ydinsodan odotettiin olevan vain ajan kysymys. Jopa suurvaltojen ydinasedoktriinit, suunnitelmat ydinaseiden käytöstä, perustuivat tälle ajatukselle. Naton suunnitelmana oli iskeä suoraan Kiinaan ja Neuvostoliittoon. Stalinin johtama Neuvostoliitto taas näki kommunismin ja kapitalismin välisen kamppailun johtavan vääjäämättä sotaan.

Toisin kävi. Ydinaseiden aikakaudella suurvallat eivät ole kertaakaan sotineet suoraan toisiaan vastaan. Suurvaltojen väliset suursodat päättyivät. Neuvostoliiton ideologia päivitettiin rauhanomaisen rinnakkainolon doktriiniksi, jonka mukaan sota ei olisikaan väistämätön. 

— Korrelaatio on kiistaton. Kausaliteetin todistaminen taas on mahdotonta. Mutta ainakin näyttäisi siltä, ettei ydinaseissa itsessään ole mitään sellaista, joka johtaisi ydinsotaan, Lavikainen toteaa. 

Kylmä sota loppui, vaikka molemmilla puolilla oli ydinaseet.

Sopimukset ovat vastatuulessa

Oikeustieteilijä, neuvotteleva virkamies Katariina Simonen arvioi ydinaseita kansainvälisen oikeuden näkökulmasta. Siitä katsottuna nykytila näyttää pahalta.

— Ydinasevalvonta on käytännössä kaatunut, Simonen toteaa.

Ydinaseita valvotaan usein sopimuksin. Niistä merkittävin on vuonna 1970 voimaan tullut kansainvälinen ydinsulkusopimus. Siinä tuolloiset viisi ydinasevaltaa — Yhdysvallat, Neuvostoliitto, Kiina, Ranska ja Iso-Britannia — sitoutuvat ydinaseiden vähentämiseen. Muut sopimuksen 196 maata sitoutuivat siihen, etteivät hanki ydinasetta. Sopimus on yhä voimassa, mutta sen tulevaisuus on epävarma. 

Toinen tärkeä sopimus, Yhdysvaltojen ja Venäjän välinen Uusi Start, on päättymässä helmikuussa 2026. Neuvottelut jatkosta eivät ole edenneet. Kiina on ilmoittanut rakentavansa lisää ydinaseita ja tavoittelee siten Venäjän ja Yhdysvaltojen tavoin merkittävän ydinasevaltion asemaa.

Ydinsulkusopimuksen ulkopuolelle jättäytyivät aikoinaan Intia, Israel ja Pakistan. Nyt niillä kaikilla on ydinaseita. Muillakin mailla voi olla halua laajentaa aseistustaan.

— Saudi-Arabia tai Turkki voisivat tavoitella ydinaseita korostaakseen asemaansa ja koettua turvallisuuttaan, Simonen pohtii.

Ydinasevaltojen määrän kasvu jarruttaisi tulevia sopimuksia. Se myös lisäisi riskiä onnettomuudesta tai joukkotuhoaseiden joutumisesta vääriin käsiin.

Ydinaseet nähdään turvatakuuna

Ydinaseisiin liittyy paradoksi. Suurvaltajohtajat Ronald Reagan ja Mihail Gorbatšov totesivat Reykjavikin kokouksessa vuonna 1986, ettei ydinsodassa ole voittajia. Niinpä sitä ei tule koskaan käydä, kuului yhteislausuma. 

Silti moni maa haluaa ydinaseita. Ne nähdään turvatakuuna. Kukaan ei uskalla hyökätä maahan, jossa on ydinaseita. Se johtaa tilanteeseen, jossa ydinasevalloilla on kalliit, suuret ja käyttämättömät asevarastot.

— Tämä oli esimerkiksi Donald Trumpille vaikea asia ymmärtää. Astuttuaan virkaan hän oli ihmetellyt kenraaleilleen, miksi maalla sitten oli ydinaseita, jos niitä ei voinut käyttää, Aleksanteri-instituutin vieraileva professori Tarja Cronberg toteaa.

Pelote on kuitenkin voimavara itsessään. Selkeimmin sen näkee maailman suurimmasta ydinasevallasta, Cronberg sanoo.

— Ilman ydinasetta Venäjä ei olisi suurvalta.

Tutkimustaan varten Cronberg käy yhä ajoittain Venäjällä. Asiasta nousi keväällä kova kohu. Tutkija katsoo asiaa toisesta kulmasta.

— Tutkin sitä, miten kansainväliset sopimukset ohjaavat ydinaseiden käyttöä ja niillä uhkailua. Koska Venäjä on ottanut ydinpelotteen käyttöön, on kuultava ja arvioitava miten maan omat tutkijat näkevät tilanteen. 

Cronberg on mukana kansainvälisessä työryhmässä, joka selvittää, onko pelotteella uhkailu sallittua vai ei.

Puoletkin aseista riittäisi valtavaan tuhoon

Käydessään sotaa Venäjä haluaa pitää yllä ydinpelotettaan. Vaikka presidentti Vladimir Putin harvoin puhuu ydinaseista suoraan, esimerkiksi entinen presidentti Dmitri Medvedev on esittänyt suoriakin uhkauksia ydinaseiden käytöstä. Pisimmälle on mennyt Kremlin neuvonantaja, professori Sergei Kagaranov, joka on vaatinut ydiniskua todistamaan maailmalle, että Venäjän pelote on yhä voimissaan.

Cronbergin arvion mukaan myös Venäjän uuden ydinkokeen riski on todellinen. Mutta kuinka uskottava Venäjän pelote on? Hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 osoitti nopeasti, ettei maan armeijan iskukyky ollut vakuuttava. Kiovan valtaus jäi haaveeksi.

Tutkijat eivät kuitenkaan vähättele Venäjän ydinasetta. Vaikka Venäjällä on paljon rakenteellista korruptiota, ydinaseesta on pidetty huolta. Pelote ei edes vaadi täyttä iskukykyä.

— Jos aseista edes puolet toimii, niin tuho on sellaista, ettei enempää tarvita, fyysikko Montonen huomauttaa.

Myös rajattu ydinsota voisi olla mahdollinen

Kaikki ydinasevallat ovat kirjanneet suunnitelmiinsa, ettei ydinaseita käytetä kuin äärimmäisessä tilanteessa: vastauksena ydinaseiskuun tai valtion olemassaolon ollessa uhattuna. Alkuvuodesta julkisuuteen vuoti otteita Venäjän vanhasta toimintaohjeesta, jossa oli lueteltu käytön ehtoja. Niitä olivat esimerkiksi vihollisen maihinnousu tai tilanne, jossa viidennes maan ballistisista ydinsukellusveneistä olisi tuhoutunut. 

Viime aikoina on kuitenkin esitetty ajatuksia myös rajatusta ydinsodasta. Sellaisiin saatettaisiin joutua, jos Venäjä käyttäisi pientä ydinasetta Ukrainassa pelotellakseen Natoa ja painostaakseen Ukrainaa neuvottelupöytään. 

Ukraina palautti Neuvostoliiton perintönä tulleet ydinaseensa Venäjälle 1994. Vastineeksi Venäjä ja Yhdysvallat lupasivat turvata maan koskemattomuuden. 

Ydinaseen tarkoitus on pelotella

Aiemman ajattelumallin mukaan ydinaseiden käyttötabun rikkominen johtaisi automaattisesti vastaiskuun, joka käynnistäisi täysimittaisen ydinsodan. Nyt kuitenkin niin Venäjällä kuin Yhdysvalloissakin ajatellaan, että rajoitettu ydinsota voisi olla mahdollinen.

— Jos Venäjä käyttäisi ydinasetta, sen tarkoitus ei olisi aloittaa täysimittaista ydinsotaa vaan päinvastoin pelotella uhalla, Tarja Cronberg puntaroi.

Puolan ulkoministeri Zbigniew Rau on todennut, että vaikka Venäjä käyttäisi Ukrainassa ydinasetta, Nato ei välttämättä vastaisi ydinaseella. Toimettomaksi se ei jäisi, vaan suorittaisi ”tehokkaan ja tuhoisan” vastaiskun. Se tehtäisiin kuitenkin perinteisillä aseilla. Kuinka Venäjä iskuun reagoisi? Se on arvoitus.

Aseista luopumisen takana on voimapolitiikkaa

Voisiko ydinaseista päästä eroon? Nato ilmoittaa jo lähtökohtanaan mahdollisuuden ydinaseista luopumisesta. 

Kauniilta kuulostavan linjauksen takana on kuitenkin todellisuudessa voimapolitiikkaa, Jyri Lavikainen arvioi.

— Jos ydinaseita ei olisi, Yhdysvallat olisi täysin ylivoimainen sotilasmahti. Totta kai tämä sopisi heille. 

1960-luvulla, kun Neuvostoliiton joukot Itä-Euroopassa olivat vahvoilla, Nato tukeutui ydinaseisiin. 1980-luvulla maailmassa oli yli 60 000 ydinkärkeä, kun nyt niitä on alle 13 000. 

Toisaalta määrä voi nyt olla kasvussa. Myös Kiinan voimapolitiikka voi muuttaa asetelmaa.

Ydinasevaltioiden halu pitää kiinni pelotteistaan on Lavikaisesta ymmärrettävää.

— Esimerkiksi Pakistan kokee tarvitsevansa ydinasetta Intian varalta. Ilman ydinasetta tasapaino naapurimaiden välillä olisi ihan toinen. 

Ydinaseista luopuminen ei siis ole helppoa. 

— Niin kauan kuin maailma on järjestäytynyt valtioiksi, joilla on keskenään ristiriitaisia tavoitteita ja epätasapainoiset voimasuhteet, ydinaseet ovat osa kokonaisuutta, Lavikainen sanoo.

Ydinaseiden täyskielto on ainoa oikea päämäärä, tutkija sanoo

Toisenlainenkin kehitys on silti mahdollinen. Ranskalla on ydinase, toisin kuin muilla EU-mailla. Silti on vaikea kuvitella presidentti Emmanuel Macronin uhkaavan ydinaseilla, jos vaikkapa EU:n budjettisopu ei miellytä.

Fyysikko Claus Montosen kanta on selkeä:

— Ainoa oikea päämäärä olisi ydinaseiden täyskielto. 

Vuonna 2017 solmitun ydinasekieltosopimuksen on allekirjoittanut 92 maata ja ratifioinut 62. Suomi ei ole mukana, eivät myöskään muut Nato-maat.

Ihmiskunta uhkaa olemassaoloaan kolmella eri tavalla, Montonen sanoo.

— Ydinaseet voivat tuhota meidät hetkessä. Ilmastonmuutoksella menee noin sata vuotta ja ympäristömyrkyillä vielä pidempään. Kaikki nämä uhat ovat torjuttavissa ja tietenkin ne täytyy torjua. Muuten tuhoudumme.

 

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.

Maailman ydinaseet 2024

Venäjä: 5 580

Yhdysvallat: 5 244

Kiina: 500

Ranska: 290

Iso-Britannia: 225

Pakistan: 170

Intia: 164

Israel: 75–400*

Pohjois-Korea: 30

* arvio, Israel ei ole myöntänyt ydinaseensa olemassaoloa

Neljä uhkaa

Onnettomuus

Ydinohjuksia kantava lentokone pudottaa lastinsa teknisen vian seurauksena — näin kävi Pohjois-Carolinassa vuonna 1961. Riskiä pienentää se, että nykyaikaisissa ydinaseissa on hyvät turvajärjestelyt. Ne eivät räjähdä törmäysten tai tulipalojen seurauksena. Ne täytyy laukaista.

Isompi ongelma olisi väärä hälytys, jossa ydinvaltio luulisi olevansa hyökkäyksen kohteena. Näin kävi 1983, mutta venäläisupseeri Stanislav Petrov piti päänsä kylmänä ja tulkitsi hälytyksen virheeksi. 

Terrorismi

Jo yksittäisellä ydinaseella voisi tehdä kaikkien aikojen terrori-iskun. Onneksi riski on epätodennäköinen. Vaikka ydinaseita päätyisi vääriin käsiin, monimutkaisten laitteiden aktivoimiseksi ja toimittamiseksi maaliin tarvitaan infrastruktuuria ja tekniikan asiantuntijoita.

Realistisempi riski voi olla niin sanottu likainen pommi, joka levittäisi säteilevää ydinjätettä. Likaisen pommin välittömät vaikutukset eivät välttämättä eroasi pahasta terrori-iskusta. Räjähdysalue voisi kuitenkin saastua kymmeniksi tai sadoiksi vuosiksi.

Rajattu ydinsota

Lievimmillään tuhot vastaisivat ydinvoimalaonnettomuutta. Pahimmillaan yhdenkin räjähdyksen uhrit laskettaisiin miljoonissa. On myös epäselvää, kuinka monta räjähdystä tarvittaisiin ydintalven syntymiseen.

Täysimittainen ydinsota

Kukaan ei pysty varmuudella arvioimaan seurauksia. Future of Lifen simulaatio saattaa olla oikeansuuntainen.

Tarja Cronberg
  • Vieraileva professori Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa. Tutkii Venäjän ydinasepolitiikkaa.
  • Tekniikan tohtori, kauppatieteiden tohtori. 
  • Kansanedustaja 2003–2007, työministeri 2007–2009, europarlamentaarikko 2011–2014, Vihreiden puheenjohtaja 2005–2009.
Jyri Lavikainen
  • Tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa, väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Tutkimuksen aiheena on ydinasevaltojen doktriinit.
  • Erikoistunut Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, ydinasepelotteeseen ja suurvaltapolitiikkaan.
Claus Montonen
  • Fysiikan tutkija, eläkkeellä. Työskennellyt Helsingin yliopistossa, Cambridgen yliopistossa ja CERNissä.
  • Ydinaseriisuntaa ajavan insinöörien ja luonnontieteilijöiden INES-verkoston perustajajäseniä sekä ydinaseiden täyskieltoa ajavan ICAN-verkoston aktiivi. ICAN sai Nobelin rauhanpalkinnon 2017.
Katariina Simonen
  • Sisäministeriön neuvotteleva virkamies.
  • Vieraileva tutkija Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti.
  • Pugwash-tiedekonferessin hallituksen jäsen. Asevalvontaan, aseidenriisuntaan ja konfliktien tutkimukseen keskittynyt Pugwash sai Nobelin rauhanpalkinnon 1995.