Lapsenkasvoisia sotilaita, tuhon maisemaa ja yli 150 000 evakkoa — Lapin sota päättyi 80 vuotta sitten

Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 3/2025.

Voit myös kuunnella jutun Yliopisto-lehden Tiedettä rakkaudella -kanavalta joko Soundcloudista https://on.soundcloud.com/Fu6jFN4gFHnghWK96 tai Spotifysta
https://open.spotify.com/episode/36mNs3XmQxhsAMDeCwqgEa?si=sy7OaSz0SVi_…

Yli 150 000 evakkoa, 15 000 tuhottua rakennusta, pirstaksi räjäytettyjä siltoja ja teitä — ja vainajia ja vammautuneita, niin kuin sodassa aina. Miksi Lapin sotaa ei usein edes mainita, ei ainakaan samassa virkkeessä talvi- ja jatkosodan kanssa? Onko syy siinä, että sodassa kuoli ”vain” tuhatkunta suomalaista?

— Se on varmasti yksi tekijä, samoin Lapin vähäinen väkimäärä. Eteläisessä Suomessa alue nähtiin periferiana. Lappalaisevakkojen määrästä huolimatta karjalaisten järjestöt hallitsivat kaipauksen taloutta, arvioi historioitsija Oula Silvennoinen.

Muistokulttuuriin vaikutti se, että Karjalan hotkaisi voittaja, Neuvostoliitto, mutta runneltu Lappi saatiin takaisin, joskin käsipuolena. Petsamon menetys olikin yksi Suomea järisyttäneistä asioista, Silvennoinen sanoo. Väylä valtamerelle katkesi.

— Voi miettiä, millainen Suomi olisi, jos meillä yhä olisi yhteys Jäämerelle. Henkinen ilmasto saattaisi olla toisenlainen.

Tutkija luonnehtii Petsamoa Suomen Klondykeksi. Nuoressa tasavallassa alue edusti huippumodernia kehitystä. Nikkelikaivosten ja Liinahamarin sataman lisäksi Petsamossa erityislaatuista oli luonto.

— Petsamon menetys oli tragedia. Ainutlaatuinen ympäristö on nyt hurjassa tilassa.

Saksa aikoi jäädä

Lapin sodan alussa, syyskuussa 1944, siviilien keskellä Pohjois-Suomessa oli 200 000 saksalaista sotilasta — enemmän kuin Lapissa asukkaita.

— Lappi oli saksalaisille yksi sodan strategisista polttopisteistä. Saksa investoi alueelle ja aikoi jäädä sinne, Silvennoinen muistuttaa.

Kolosjoen nikkelikaivoksen ohella myös Jäniskosken voimalaitos Inarissa oli Saksalle tärkeä.

Alue oli tiukasti vartioitu aina Neuvostoliiton suurhyökkäykseen asti. Perääntyvät saksalaisjoukot tuhosivat voimalan lokakuussa 1944.

Jos Lapin sota jostain muistetaan, niin juuri saksalaisten tuhotöistä. Tornionlaakson evakot näkivät Ruotsin puolelta, kun kodit roihusivat vastarannalla. Myös Rovaniemi tuhoutui.

Sodan alussa sekä suomalaiset että saksalaiset kuitenkin vielä välttelivät yhteenottoja. Saksalaiset jopa osallistuivat siviilien evakuointiin. Sotilasjohdon ”syysmanööverit” koetettiin hoitaa etukäteen sovitulla taktiikalla: Saksa perääntyi, suomalaiset joukot seurasivat pienellä viiveellä.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Tuhon maisema

Väistelystrategia tyssäsi Neuvostoliiton vaatimuksiin sotatoimista. Myös saksalaisten epäonnistunut yritys vallata Suursaari Suomenlahdella syyskuun puolivälissä vaikutti suomalaisten asenteisiin. Lokakuun alussa Torniossa taisteltiin jo tosissaan. Aktiivisin sotavaihe kesti noin kuukauden.

Saksalaiset etenivät Lapista kohti Pohjois- Norjaa tuhoten järjestelmällisesti talot, tiet, sillat ja lossit, samoin puhelin- ja lennätinyhteydet. Miinojen ja räjähteiden raivaus on vienyt vuosikymmeniä. 

— Marraskuusta 1944 lähtien sotaan joutuivat Suomen nuoret varusmiehet. He etenivät vaivalloisesti, koska kaikki oli tuhottu heidän edestään.

Joukkojen vähäinen määrä ja kokemus eivät kannustanut yltiöpäisyyksiin, kun vastassa oli Saksan kokenut vuoristoarmeijakunta. Käsivarren Lapissa käytiin asemasotaa.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Ei poikkeuksia

Asenne aseveljiä kohtaan muuttui viimeistään, kun Lappi paloi. Kohteliaat saksalaiset, jotka lahjoittivat lapsille suklaata ja tarjosivat aikuisille konjakkia, olivat diktatuurin sotilaita, joille kävi yhä selvemmäksi, että toinen hirmuvalta oli viemässä voiton. Puna-armeijan vangiksi ei tahtonut kukaan.

Suomessa hellittiin pitkään ajatusta, jonka mukaan Saksa olisi käynyt pohjoisessa sotaa toisin kuin muilla rintamilla. Se ei ole totta, Silvennoinen sanoo.

— Saksan pohjoista sotaa hillitsivät pitkät etäisyydet ja se, ettei siviilejä juuri jäänyt heidän käsiinsä. Työvoiman tarve oli suuri, joten sotavankeja ei voinut nälkiinnyttää, jos tahtoi heidän kykenevän töihin vaikeassa maastossa.

Aseveljeyden aikana saksalaiset huomauttivatkin suomalaisille neuvostovankien huonosta kohtelusta. Syynä ei ollut yllättäen herännyt sosiaalinen omatunto vaan raaka-ainekuljetusten välttämättömyys.

Sen verran ”erityisyydessä” on perää, että Saksa oli kouluttanut sotilaitaan kohtelemaan suomalaisia asiallisesti, sillä maata ei valloitettu.

— Se ei muuta mihinkään sitä, että sotilaat olivat kansallissosialistisen hallinnon alaisia ja sen päämäärien toteuttajia.

Vaihtoehdot loppuivat

Sodan jälkeen Lapin evakot palasivat kotikonnuilleen todetakseen, että elämä tuli aloittaa tyhjästä. Saksalaisten jättämän hävityksen lisäksi idässä odottivat puna-armeijan mellastuksen jäljet Suomussalmella ja Kuusamossa. Ivalossa neuvostojoukot pysyivät syksyyn 1945 asti.

— Neuvostoliiton eteneminen on yksi Lapin sodan katveeseen jääneistä asioista.

Norjalaisetkaan eivät juuri hahmota sitä, kuinka pitkälle puna-armeija tuli pohjoisessa lännen puolelle, Silvennoinen kertoo.

Idän uhka oli viimeistään talvisodasta lähtien niin painostava, että Suomen valtionjohdon kääntyminen Saksan puoleen oli välttämättömyyden sanelemaa, Silvennoinen arvioi.

— Poliittiset vaihtoehdot loppuivat. Saksa kontrolloi Suomen tuontia ja vientiä.

Yhtä olemattomat olivat vaihtoehdot jatkosodan jälkeen. Stalin määräsi Suomen käymään sotaa, joka jouduttaisi Hitlerin Saksan kaatumista.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Kirjalijoiden silmin

Kun Neuvostoliitto romahti ja 1990-luvun Suomi innostui sotamuistoista, Lapin sota jäi yhä paljolti katveeseen. Oikeastaan vasta 2000-luvun tutkimus alkoi tuoda pohjoisen kokemusta enemmän esiin.

Esimerkiksi Oula Seitsosen konfliktiarkeologian väitöskirja toi uutta tietoa Hitlerin arktisesta sodankäynnistä. Seitsonen käsitteli paitsi saksalaisjoukkojen jättämiä aineellisia jälkiä myös aikakauden vaikutusta Lapin yhteisöjen ajatteluun.

Oulun yliopiston meneillään oleva Muistin marginaalista -tutkimus paneutuu pohjoiseen jälleenrakentamiseen ja sodasta selviytymiseen.

Esiin nousevat myös sotakokemusten vaikutukset saamelaisten elämäntapaan ja kulttuuriin. 

— Varmasti on edelleen alueita, joita ei tunneta ja näkökulmia, joista Lapin sotaa ei ole tarkasteltu. Myös kaunokirjallisuus on nostanut esiin ajankuvaa ja sodan seurauksia, Oula Silvennoinen sanoo.

Rosa Liksomin evakkoromaani Väylä kuvaa Lapin sotaa etenkin lasten ja lehmien kokemana: ”Meitä kaikkia yhisti yksi asia, olima tien päälä ja kuljima kohti länttä.”

Yliopisto-lehti on Helsingin Yliopiston tiedelehti, joka on sitoutunut journalistin ohjeisiin.