Joka kerta, kun Sherzod Eraliev palasi kotikaupunkiinsa Uzbekistaniin, hän huomasi saman asian: yhä useampi lapsuudenystävä oli muuttanut Venäjälle.
Köyhässä Uzbekistanissa ei juuri ole töitä. Venäjällä on, mutta hintana on elämä varjoissa. Virallisen työluvan saaminen on vaikeaa. Siirtotyöläisen pitää muun muassa todistaa, että osaa venäjää, tuntee maan historiaa eikä levitä sukupuolitauteja. Työluvan hinta Moskovassa on 5 900 ruplaa kuukaudessa.
— Se on paljon, jos uzbekin palkka on noin 30 000 ruplaa kuukaudessa, Eraliev toteaa.
Niinpä Venäjän yli kahdesta miljoonasta uzbekkisiirtolaisesta valtaosa on paperittomia. Jos poliisi pysäyttää, parin tuhannen ruplan lahjuksella pääsee yleensä pälkähästä.
Eraliev katsoo, että Venäjä on tahallaan luonut tilanteen, jossa maahan on helppo tulla mutta työluvan saaminen on vaikeaa. Halpa siirtotyövoima on tarpeen, mutta monet venäläiset suhtautuvat maahanmuuttajiin kielteisesti.
— He ajattelevat, että siirtotyöläiset edustavat alhaisempaa kulttuuria, aiheuttavat ongelmia ja vievät heidän työnsä.
Vuonna 2012 siirtolaiset nousivat isoksi teemaksi Moskovan pormestarinvaaleissa ja satoja tuhansia uzbekkeja palautettiin kotimaahansa. Moni päätti vaihtaa työmaata ja lähti Turkkiin.
— Turkin rajat ovat myös avoinna uzbekeille, mutta sielläkin työluvan saaminen on vaikeaa. Työnantajan pitää hakea lupaa, ja byrokratia on raskasta.
Turkki kaipaa halpatyövoimaa pyörittämään vientitalouttaan, ja paperiton työvoima on halvinta.
— Tietenkään turkkilaiset eivät sano tätä ääneen.
Istanbulin syrjäseuduille on syntynyt oma varjomaailmansa. Eraliev oli viimeksi tammikuussa seuraamassa siirtotyöläisten arkea.
— Luottamuksen luominen on hidasta. Moni pelkää, että olen Uzbekistanin salaisen palvelun vakooja.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 3/2022.