Helsingin yliopiston uusi tutkimus osoittaa, miten pohjoismaisen hyvinvointivaltion idea on tuotu Suomen hallitusohjelmiin, miten sitä on muokattu, vahvistettu ja kuinka se on lopulta poistettu. Tutkimustulokset viittaavat jopa niinkin hiljattain kuin vuosina 2014 ja 2015 tapahtuneeseen paradigman muutokseen.

Tutkimuksessa tarkastellaan hallitusohjelmia 1950-luvulta nykypäivään. Kyseessä on ainutlaatuinen ja merkittävä kuvaus siitä, miten Suomen poliittinen järjestelmä toimii ja miten poliittinen johto on määritellyt pohjoismaisen hyvinvointimallin.

– Tarkastelemme erityisesti sosiaali- ja terveysalaa ja osoitamme, miten kehitys on johtanut sote-uudistukseen, dosentti Matilda Hellman Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta sanoo.

Aikaisemmin on hyvinvointivaltion alasajosta puhuttaessa usein viitattu Esko Ahon hallitukseen ja 1990-luvun alun lamaan. Aikaisemmissa tutkimuksissa on esimerkiksi osoitettu, miten tuolloin tehtiin julkisen sektorin säästöpolitiikkaa, eikä muutoksia ole tullut edes talouden elpymisen jälkeen. Uuden tutkimuksen mukaan pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon liittyvien keskeisten käsitteiden vesittyminen ja poisjättö hallitusohjelmissa tapahtui Alexander Stubbin (2014) ja Juha Sipilän (2015) aikana.

Koalitiohallitukset hyvinvointivaltion takaajana

Hallitusohjelmat voidaan jakaa kolmeen eri aikakausryhmään, joissa kussakin hyvinvointivaltio ja hallituksen suhtautuminen siihen on ilmaistu omanlaisellaan tavalla. Vuosien 1950 ja 1970 välillä hyvinvointivaltiota oltiin rakentamassa. 1980- ja 1990-luvulla mallia kehitettiin ja vahvistettiin, mutta 2000- ja 2010-luvulla hallitusohjelmissa alettiin puhua aiempaa harvemmin klassisista pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon liittyvistä ideoista, kuten universalismista ja tasa-arvosta.  

Kolme hallitusohjelmaa eroaa joukosta. Ne ovat Paavo Lipposen toinen ohjelma (1999), jossa on vahvaa hyvinvointipoliittista eetosta, Jyrki Kataisen ohjelma (2011), jossa hyvinvointi-instituutiot mainitaan osana yksityiskohtaista suunnitelmaa, sekä nykyinen Juha Sipilän ohjelma (2015). Se eroaa näyttävästi muista puhuttelun ja muotonsa puolesta, ja siitä myös puuttuu hyvinvointipolitiikka sanan pohjoismaisessa merkityksessä.

– Tutkimuksemme osoittaa, miten poliittinen järjestelmämme osittain takaa hyvinvointivaltioidean säilymisen koalitiohallituksissa, Hellman sanoo. Kun päätöksenteossa on pakko neuvotella ja tehdä kompromisseja, poliittiset tavoitteet kirjataan yksityiskohtaisesti, jolloin hyvinvointivaltion rakenteet tehdään näkyviksi. Jyrki Kataisen sixpack-hallitus on tästä hyvä esimerkki, vaikka sitä ei tuolloin pidetty erityisen hyvinvointivaltiomyönteisenä.

Mallia yritysmaailmasta

Sipilän hallitus on yhtenäisempi muutosinnostuksessaan ja myös ideologisesti katsottuna. Sillä ei ollut pitkiä hallitusneuvotteluja perustamisvaiheessa. Hallitusohjelman muotoa on myös muutettu – kyseessä on osin tietoinen kurssimuutos, joka tehtiin valtion ohjausjärjestelmän kehittämishankkeen, ns. OHRA-ohjelman puitteissa. Nykyinen hallitusohjelma muistuttaa pikemminkin liikemaailman toimintasuunnitelmaa, mikä mahdollistaa enemmän ”managerialismia” ja ylhäältä johtamista. Tämä taas antaa hallitukselle enemmän vapauksia jättää kysymyksiä avoimiksi ja tehdä ad hoc -päätöksiä, mikä on kenties myös mahdollistanut sote-uudistuksen läpi viemisen.

– On ollut vahva poliittinen tahto yksinkertaistaa hallitusohjelmia ja jättää enemmän tilaa päätöksentekoon sitä mukaa, kun niitä käsitellään, Hellman sanoo. Kun tavoitteet aiemmin muotoiltiin yksityiskohtaisesti, status quo pysyi joissakin määrin yllä ja ohjelmissa viitattiin itsestään selvästi hyvinvointivaltion rakenteisiin ja instituutioihin. Nykyisen hallitusohjelman muoto ja sisältö kielivät asenteesta, jonka mukaan maatamme johdetaan suuryrityksen lailla parhaiten ylhäältä.

Hellmanin mukaan suomalainen hyvinvointiyhteiskunta muuttuu tämän ideologisen paradigman muutoksen myötä, sillä siinä korostetaan yksilön kykyä tehdä valintoja. Sote-uudistus on selkeä askel tähän suuntaan.

– Vaikka tutkijat ovatkin osoittaneet muutoksen ja tutkineet sitä jo jonkin aikaa, meillä on nyt selkeitä tuloksia poliittisen johdon suunnanmuutoksesta. Suomi on ottanut askeleen täysin uuteen suuntaan.

Matilda Hellmanin, Marjukka Monnin ja Anna Alangon artikkeli Declaring, shepherding, managing: The Finnish welfare state ethos in Finnish government programmes. 1950–2015  julkaistaan Research on Finnish Society -tiedelehdessä.

Tutkimus tehtiin Sosiaalitieteiden laitoksessa, Hellmanin johtamassa CEACG-tutkimusryhmässä (Centre for Research on Addiction, Control and Governance). Analyysissa valotetaan sosiaali- ja terveysalan roolia hallitusohjelmissa historiallisesta näkökulmasta, miten poliittinen järjestelmä on eri vaiheissa ollut universalismin takaajana, ja miten nykyinen hallitusohjelma eroaa edeltäjistään.

Lisätietoja:

Dosentti Matilda Hellman, matilda.hellman@helsinki.fi, puh. 040 760 0713