Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 6/2025.
Mielenkiintoista, hauskaa, mutta erittäin vaikeaa. Näin arvioi tuore fysiikan maisteri Mikko Seppälä opinnäytetyön tekoa tutkimusryhmän jäsenenä.
— Tutkimusta ei opi tekemään kuin tutkimalla, hän sanoo.
Opiskelu ja tutkimus ovat lähentyneet viime vuosikymmenen aikana. Joillakin aloilla opiskelijat voivat päästä tutkimusryhmiin töihin jo opintojensa alkutaipaleella.
Vielä tavallisempaa on mahdollisuus valmistella kandi- tai maisterivaiheen tutkielmaa osana tutkimusryhmän toimintaa. Siksi olemme nyt fyysikoiden luona kyselemässä, millaista on tehdä opinnäytetyötä tutkimusryhmän jäsenenä. Fysiikan alalla tähän on pitkät perinteet.
Seppälä on hyvä esimerkki tutkivasta opiskelijasta. Toisen vuoden opiskelijana hän alkoi miettiä aihetta kandityölle. Fuksivuonna Seppälä oli kuullut akatemiatutkija Risto Paatelaisen kiinnostavan luennon, ja vanhempi opiskelijakaveri kannusti ottamaan yhteyttä Paatelaiseen.
— Laitoin Ristolle viestiä, että tutkimus kiinnostaa, voidaanko jutella? Risto sanoi, että totta kai.
Paras kandi
Seppälä pääsi tekemään kandityötään Paatelaisen ja professori Aleksi Vuorisen tutkimusryhmään. Se kannatti: Seppälän kanditutkielma valittiin viime vuonna Global Undergraduate Awards -kilpailussa maailman parhaaksi matematiikan ja fysiikan sarjassa.
Seppälä jatkoi gradun parissa samassa ryhmässä, johon tuli myös toinen graduntekijä, Olavi Kiuru. Kiurun ja Seppälän maisterintutkielmat hyväksyttiin keväällä parhailla arvosanoilla, mikä on hyvin harvinaista. Molemmista julkaistaan myös tieteellinen artikkeli.
Kiuru selvitti, millaista säteilyä lähettävät neutronitähdet, joilla on vahva magneettikenttä. Seppälän gradu taas käsitteli sitä, mistä aineen rakenneosaset pohjimmiltaan koostuvat.
Kumpikin jatkaa heti väitöskirjan kimppuun, samoista aihepiireistä, samassa ryhmässä. Heistä on mukavaa, kun ympärillä on muita tutkijoita, jotka työskentelevät samojen ilmiöiden kanssa.
— Vaikka olemme eri projekteissa, tutkimme molemmat kvanttikenttäteoriaa. Ymmärrämme, mitä toinen tekee, Seppälä sanoo.
Palkkaa laskemisesta
Kiurun mukaan parasta tutkimuksessa on akateeminen vapaus. Projektin loppuun vieminen vaatii kuitenkin kovaa motivaatiota.
— Kun tutkii uutta, ei voi tarkastaa, onko tehnyt oikein, eikä voi olla varma, onko suunta oikea.
Kiuru ja Seppälä saavat palkkaa tutkimusavustajan työstä. He ovat myös olleet tuntiopettajina ja ohjanneet laskuharjoituksia.
— Ajattelen, että olen töissä ryhmässä laskemassa laskuja ja olen kirjoittanut niistä gradun. En ajattele, että työni olisi ollut kirjoittaa gradua, Seppälä sanoo.
Aihejemma
Siihen aikaan, kun Vuorinen ja Paatelainen opiskelivat, fyysikoilla oli tutkijalinja, jolle molemmat hakeutuivat jo nuorina. Kumpikin teki gradunsa tutkimusryhmässä. Nyt tutkijalinjaa ei enää ole, mutta ohjaajat kyselevät opiskelijoiden tieteellisistä haaveista.
— Kun tapaan opiskelijan ensimmäisen kerran, alan miettiä, kuinka vaikeaan työhön hän pystyy. Olavi alkoi heti tehdä gradua itsenäisemmin kuin moni väitöskirjantekijä. Hän on vetänyt kivirekeä. Risto ja minä yritämme pysyä perässä, Vuorinen sanoo.
Moni opiskelija ilmoittaa heti kättelyssä, että haluaa valmistua nopeasti. Silloin olisi kohtuutonta antaa liian vaativa aihe.
Kolme neljästä fysiikan opiskelijasta tekee maisterintutkielmansa kirjallisuuskatsauksena. Vain neljännes tekee oman tieteellisen tutkimuksen, ja niistäkin ani harva päätyy artikkelijulkaisuksi.
— Yritän ensin kuulostella, minkä tyyppistä haastetta opiskelija haluaa. Kirjallisuuskatsauksia on helppo keksiä, mutta niille, jotka haluavat tutkia, säästelen hyviä aiheita. Silloin pääsee luomaan uutta, kertoo Paatelainen.
Uuden ällistelyä
Rima Vuorisen ja Paatelaisen ryhmään on korkealla — vain parhaiten opinnoissaan menestyneet ja tutkijaurasta haaveilevat opiskelijat kelpuutetaan.
— Ohjaaminen on lähempänä tutkijoiden yhteistyötä kuin sitä, että me sanoisimme, mitä kuuluu tehdä, Paatelainen sanoo.
Seppälällä ja Kiurulla on omat työpisteet tutkimusryhmän tiloissa. He ovat siten koko ajan tekemisissä tutkijoiden kanssa, toisin kuin muut opiskelijat.
— Olen päässyt paremmin sisään ryhmän arkeen, tutustunut yhteisöön ja toisiin tutkijoihin, toteaa Kiuru.
Myös Seppälä kiittää saaneensa tukea töihinsä ohjaajiensa lisäksi myös muilta ryhmäläisiltä.
Fyysikoilla on tavallista, että ohjaajia on useampia. Sekä Vuorinen että Paatelainen ovat Kiurun ohjaajia ja lisäksi häntä ohjaa apulaisprofessori Joonas Nättilä. Seppälän ohjaajia ovat Paatelainen sekä professori Tuomas Lappi Jyväskylän yliopistosta.
— Suuri anti ryhmässä mukana olemisesta on myös se, että opiskelijat tajuavat, miten pihalla kokeneetkin tutkijat ovat, kun aletaan tehdä jotain uutta, Vuorinen sanoo.
Kaikkien asia
Ohjaajien näkökulmasta on tärkeää, että Kiuru ja Seppälä jatkavat tutkimustaan, kun alkukoulutus on tehty. Vuorisen mukaan olisi suorastaan kamalaa, jos he tässä vaiheessa haluaisivatkin lähteä.
Kuinka paljon opiskelijalla voi olla vastuuta tutkimusryhmässä? Se riippuu ihmisestä: Vuorisen mukaan huippuhyvä tutkielmantekijä voi olla tutkimuksessa edellä väitöskirjantekijää.
— Kerran eräs kesätöissä ollut graduntekijä ratkaisi ongelman, jonka kanssa me tutkijat olimme hakanneet päätä seinään pitkään.
Periaatteessa loistavan tutkielman voisi joskus lähes hyväksyä väitöskirjana. Tieteellisen kirjoittamisen taito on kuitenkin opittava, vaikka osaisi laskea kuinka hyvin.
Risto Paatelainen muistuttaa, että kaikkien opiskelijoiden pitää saada yhteys tutkimukseen, ei vain niiden, jotka valitaan tutkimusryhmiin.
— Opiskelijat pitää ottaa yhtä vakavasti, olivat he ryhmässä tai eivät. Tutkimuksen roolin ymmärtäminen yhteiskunnassa on hirveän tärkeä asia. On meidän vastuullamme pitää huoli sen opettamisesta.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.
Sosiologian opiskelija Robin Linnavirta tekee maisterintutkielmaansa akatemiatutkija Heta Tarkkalan hankkeessa, joka perkaa jätevesistä saatavaa terveystietoa. Linnavirran gradu käsittelee ympäristöterveyttä ja PFAS-yhdisteitä.
— Olin syksyllä Hetan menetelmäkurssilla, jolla hän kertoi alkavasta tutkimuksestaan. Kiinnostuin ja kävin sen jälkeen juttelemassa hänen kanssaan mahdollisuudesta tehdä gradua hankkeessa.
Valtiotieteellisessä opinnäytetöiden tekeminen tutkimusryhmissä ei ole yhtä tavallista kuin muilla kampuksilla, mutta eräs Linnavirran ystävä oli päässyt Datalit-hankkeeseen graduntekijäksi, ja siksi hän tiesi, että se on mahdollista.
Linnavirta aloitti tutkielmansa vuodenvaihteessa ja uskoo saavansa sen valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Hän työskentelee Tarkkalan hankkeessa palkallisena tutkimusavustajana. Se hidastaa gradun etenemistä, mutta antaa tärkeitä oppeja tutkimustyöhön.
Linnavirta on järjestänyt ja litteroinut haastatteluja hankkeen muille tutkijoille. Hän on päässyt mukaan myös aineistojen keruuseen ja ryhmähaastatteluihin.
— Toivoin, että pääsisin näkemään ihan käytännössä, miten tutkimusta tehdään. Tutkimusmaailman kokeminen sisäpuolelta on sellaista, mitä ei menetelmäkursseilla opi. Olen myös päässyt lähemmäs tutkijaverkostoja. Tunnen kuuluvani yhteisöön.
Lisäksi tutkimusavustajan työpiste ja palkka tukevat keskittymistä tutkielman tekemiseen. Valmistuttuaan Linnavirta haluaisi jatkaa väitöskirjaan, ehkä samassa hankkeessa, ehkä samasta aihepiiristäkin.
— Jätevesi sosiologisena kysymyksenä on jotain aivan uutta. Ryhmässä on tuki, kun on inspiroivia tyyppejä miettimässä samaa. Voimme keskustella aiheesta yhdessä.
Ryhmä kannattelee
Maataloustieteissä useimmat maisterivaiheen opiskelijat tekevät tutkielmansa tutkimusryhmän jäseninä, kertoo vanhempi yliopistonlehtori Pauliina Palonen. Hänen tutkimusryhmässään on yleensä pari maisteriopiskelijaa vuosittain.
Maisterintutkielma on useimmiten pieni osa ryhmän tutkimusta ja ohjaajana toimii joko ryhmän johtaja tai joku muu sen tutkijoista.
— Alallamme tutkimus tehdään ryhmissä, joten on luontevaa, että myös maisterintutkielma tehdään siellä. Pyrimme siihen, että opiskelija ei haukkaa liian suurta palaa, vaan ehtii sekä kerätä aineiston että analysoida tulokset tavoiteajassa.
Palosen mukaan tutkimusryhmässä työskentely hyödyttää sekä ryhmää että opiskelijaa. Graduntekijä voi esimerkiksi kerätä aineistoa, joka hyödyttää toisen ryhmäläisen väitöskirjatyötä.
Opiskelijoissa on eroa: jotkut työskentelevät hyvinkin itsenäisesti, toiset tarvitsevat enemmän kädestä pitämistä. Opettaminen on kuitenkin tärkeä osa tutkijan työtä.
Opiskelijat oppivat ryhmätyötä ja ongelmanratkaisua. Samalle työ tarjoaa maistiaisen siitä, millaista on tehdä tiedettä. Vaikka useimmat päätyvät töihin yliopiston ulkopuolelle, opit eivät mene hukkaan.
Tutkielma voi olla opiskelijalle raskas ja pelottava asia.
— Ryhmä ympärillä kannattelee. On helpompaa, kun ympärillä on ohjaajan lisäksi muita gradun- ja väitöskirjantekijöitä, joilta kysyä apua.
Tutkimusryhmissä on myös palkallisia tutkimusavustajien töitä, joita opiskelijat tekevät kesällä tai talvikaudella opintojen ohessa. Tutkielmiin ja kursseihin liittyvistä töistä maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa harvemmin maksetaan.
— Jos työstä saa opintopisteitä, siitä ei yleensä saa palkkaa.
Toki moni tutkimusavustaja päätyy tekemään myöhemmin gradua samasta aiheesta samaan ryhmään, jossa työskenteli avustajana.