Opetustilassa fysiatrian poliklinikalla Nordenskiöldinkadulla on muutama kahden hengen pöytä tuoleineen, pari luurankoa ja videotykki. Huoneeseen kätkeytyy kuitenkin koko joukko arvoituksia ja yllätyksiä.
Tässä tilassa ei nimittäin tuijoteta kalvosulkeisia vaan pelataan pakohuonepeliä. Sen tuloksena opiskelijat saavat selville alaselkäkipuisen potilaan oireet ja sairaushistorian sekä yleistilan, eli anamneesin ja statuksen.
Pakohuonepelin on kehittänyt fysiatrian kliininen opettaja Maria Sirén. Miten ja miksi hän päätyi tällaiseen opetusmuotoon?
– Se oli osittain sattumaa. Vuosi sitten korona oli tyhjentänyt poliklinikan, ja minulla oli vähän tylsää. Ajattelin, että voisin tehdä jotain muutoksia opetuspuoleen.
Sirén oli huomannut, että silloinen fysiatrian selkäopetuksen ennakkotehtävä ei oikein toiminut, sillä tehtävän teki kunnolla vain osa opiskelijoista.
– Mietin, että voisin tehdä siihen jotain oikeasti kivaa. Keksin kokeilla, saisiko pakohuonepelillä entistä paremmin testattua, ovatko opiskelijat lukeneet. Ja vaikka eivät olisikaan, he saisivat joka tapauksessa alustuksen varsinaiseen opetukseen, sillä peli on heti fysiatrian selkäopetuksen alussa.
Toteutuksen voi tehdä yksinkertaisesti
Pakohuonepelin toteutus on yksinkertainen: Sirén on tehnyt erilaisia vihjeitä ja koodinratkaisupulmia paperilapuille ja korteille, jotka on ripoteltu eri puolille huonetta. Osa on näkyvillä ja osa löytyy vihjeitä seuraamalla.
Mukana on myös pieni aarrearkku, mutta muita viittauksia kaupallisiin pakohuonepeleihin huoneesta ei oikeastaan huomaa. Opiskelijat ratkovat vihjeitä seitsemän tai kahdeksan hengen ryhmissä. Yksi pelikerta kestää noin 20 minuuttia, ja vuodessa pelin pelaa läpi parikymmentä opiskelijaryhmää.
Peliin tullessaan opiskelijoilla on jo takana ortopedian, traumatologian, fysiatrian, käsikirurgian, plastiikkakirurgian sekä suu- ja leukakirurgian opintoja. Pakohuonepeli on hyvä tapa testata kertyneitä taitoja.
– Tässä yleensä käy ilmi, että opiskelijat eivät muista kaikkea. Yhdessä ratkaisut kuitenkin yleensä löytyvät, Sirén kertoo.
Opiskelijat ovat ottaneet pelin innostuneesti vastaan.
– En ole mistään muusta opetuksestani saanut näin hyvää palautetta opiskelijoilta. Kun tämä osuu vielä opetuksen alkuun, se lisää opiskelijoiden motivaatiota ylipäätään, Sirén kertoo.
Kollegan tuki kannattaa
Alaselkäkipujen pakohuonepeli on toistaiseksi ainoa laatuaan lääketieteellisessä tiedekunnassa. Pakohuonepeli ei ole ainut pelillistämisen vaihtoehto, mutta jos sellaisen toteuttaminen kiinnostaa, Sirén vinkkaa ottamaan mukaan kollegan, jonka kanssa peliä voisi ideoida yhdessä.
– Myös netistä löytyy materiaalia ja ideoita, kaikkea ei tarvitse keksiä itse. Ei myöskään kannata asettaa itselleen tavoitteeksi luoda maksullisen pakohuonepelin kaltainen elämys. Varsin pienillä ja halvoilla materiaaleilla pystyy tekemään paljon, Sirén kertoo.
Pakohuonepeli sopii Sirénin mukaan erityisen hyvin lääketieteen opetukseen, sillä lääkärit työskentelevät usein tiimeissä, ja työssä tarvitaan myös ongelmanratkaisutaitoja.
Hän ei silti lähtisi rajaamaan mitään alaa pelillistämisen ulkopuolelle vaan kannustaa kaikkien alojen yliopisto-opettajia kokeiluihin.
– Moderneissa opetusmenetelmissä pelillistäminen on vahvasti mukana aktivoimismenetelmänä. Se innostaa opiskelijoita ja tuo opetukseen vaihtelevuutta. Sitä kannattaa ilman muuta jossain muodossa lisätä opetukseen, Sirén kannustaa.
Opettajalle itselleenkin pakohuonepelin suunnittelu on ollut hauskaa. Sirénin mukaan parasta on, kun näkee, miten opiskelijoiden ryhmä toimii yhteen ja ratkaise pelin ongelmia yhdessä.
– Siitä syntyy heillekin iloa. Ja kun tehtäviin ja oppimiseen liittyy tunteita, siitä saattaa jäädä pysyvämpiä muistijälkiä.