Helsingin yliopisto siirtyi etäaikaan maaliskuussa 2020.
Musiikkitieteen toisen vuoden opiskelija Ville Aamurusko kaipaa yliopistolla pyörimistä: kirjastoja, kavereita, luentoja ja lounaita.
— Ostin radion tuomaan äänitaustaa, ettei tule sellainen olo, että olen maailmassa yksin.
Hän ammentaa energiaa kävelylenkeistä ja musiikista. Varsinkin Aarre Merikannon Ekho on soinut kuulokkeissa taajaan.
Musiikkitiede alkoi kiinnostaa Aamuruskoa armeija-aikana. Hän pyrki ja pääsi sisään ensi yrittämällä. Humanististen tieteiden rahoitusahdinko huolestuttaa.
— Tutkijanura kiinnostaisi, mutta voiko sitä harkita, jos alan jatko on epävarmalla pohjalla?
Tulevaisuudenuskoa Aamurusko ei ole menettänyt.
— Ala tuntuu omalta. Olen oikeassa paikassa.
Kun pandemia hellittää, opiskelija ostaa konserttilipun, käy taidenäyttelyssä ja juhlii ystäviensä kanssa.
Myös Yliopistomuseon uusi verkkonäyttely Kun kaikki muuttui kuvaa yliopistolaisten korona-arkea.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 3/2021.