Esseeon julkaistu Yliopisto-lehdessä 6/2025. Voit kuunnella sen äänijuttuna Soundcloudissa tai Spotifyssa.
Kaksi vuotta sitten allekirjoitin työsopimuksen lehtorin pestistä Helsingin yliopiston kanssa. Olen alkanut nähdä työnkuvani uudessa valossa. Yhä useammin koen olevani emännän hommissa.
Toisinaan identiteettini on avaimet vankoilla vyötäisillä asteleva ylväs talonemäntä, toisinaan taas risteilyemäntä, joka hymyilee urhean rauhoittavasti laivan kallistellessa myrskyävällä merellä.
Turhaa hätäilyä
Emännän rooli on tullut hieman puun takaa. Se ei kuulosta minulta. Olen aina samastunut pikemminkin Mariaan kuin Marttaan, kuten lienee laita useimpien tieteentekijöiden. Maria on se, joka Luukkaan evankeliumin kertomuksessa kuuntelee Jeesuksen jalkojen juuressa opetusta, samalla kun Martta puuhailee taustalla käytännön taloustöitä.
”Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa”, Jeesus vastaa vuoden 1938 raamatunsuomennoksen mukaan Martalle, kun tämä paheksuu joutilaana istuvaa sisartaan. ”Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois.”
Martan ja Marian tarina on kiehtonut tulkitsijoita. Jos Marian valitsema osa on hyvä, onko Martta siis valinnut huonon osan? Tuskin sentään. Tomerasti toimeen tarttuva Martta on organisoimassa myös veljensä Lasaruksen kuolleista herättämistä, ja häntä kunnioitetaan pyhimyksenä niin katolisessa kuin ortodoksisessakin perinteessä. Suomen Marttajärjestö vaalii ja kehittää Martan arjen taitoja.
Pyhyyden kutsu
Yliopistonlehtorilla on tieteentekijän sydän, ja hän tuntee kutsumusta jäädä istumaan tieteen jalkojen juureen, yksin sen pyhyydelle omistautuneena. Työnkuvaan kuuluu kuitenkin moninaista huolehtimista ja hätäilyä. Vaikka haluaisimme olla marioita, saatamme marttamaiseen tapaan älähtää kollegoille, jotka eivät näytä tekevän omaa osaansa asianmukaisesta hätäilystä.
Emännän roolista voi olla vaikea inspiroitua. Hyvä emäntä häivyttää itsensä, ja kukapa sellaisesta voimaantuisi näinä narsistisina aikoina. Ei Marttakaan evankeliumissa puolusta työnsä tärkeyttä. Voi tosin olla, että sanavalmis Martta sanoi Jeesukselle jotakin taloustöiden välttämättömyydestä, mutta evankelista ei ole huomioita meille välittänyt.
Jumalatarten ja kuningattarien jäljissä
Antiikin Kreikassa emäntä toimi pääosin näkymättömissä, piilossa seinien sisällä. Puuhaa sielläkin riitti. Talon emännän vastuulla oli koko elämisen koneiston toiminta — veden, ravinnon ja lämmön jatkuva saatavuus.
Mitä vauraampi talo, sitä enemmän apukäsiä, mutta isoimmankaan talon emäntä ei ollut joutilas. Yksi kunniakkaimmista tehtävistä oli vaatteiden valmistaminen. Homeroksen eepoksissa lankaa kehräävät ja kangaspuilla kutovat niin kuningattaret kuin jumalattaretkin — tarvitsivathan jumalatkin vaatteita, joskin heidän pukimensa olivat toki hienompaa laatua kuin ihmisten.
Juuri kangaspuiden ääressä Penelope, Ithakan kuningatar, viivyttää kosijoitaan usean vuoden ajan. Kukaan miehistä ei nimittäin huomaa, ettei työ kangaspuilla etene lainkaan.
Prinsessan kummalliset keskustelut
Yliopistolla riittää talonemännän tehtävää, jatkumisen varmistamista. Oppimisen ja oppineisuuden lankojen on juostava ohentumatta sukupolvesta toiseen, mutta niin on kaiketi myös byrokratian säikeiden, joita ilman maailma ei jäsenny eivätkä palikat loksahda lokeroihinsa.
Vastuun myötä kasvaa valta kuin avainnippu emännän vyöllä: myös lehtorille on annettu lupa päästää ja sitoa, mikä tapahtuu tavallisimmin klikkaamalla kuvaketta tietokoneen näytöllä.
Kun edesmennyt opettajani Simo Knuuttila sai vuonna 2008 arvostetun Gad Rausing -palkinnon, hän istui juhlapäivällisellä Ruotsin kruununprinsessa Victorian seuralaisena. Jälkeenpän hän kertoi, että prinsessa oli tuonut hänen mieleensä ”osakunnan emännän”.
Vaikka minulla ei ole kokemusta sen enempää osakunnan emännistä kuin prinsessoistakaan, kuvittelen tietäväni, mitä Knuuttila tarkoitti. Kruununperillinen on epäilemättä tottunut selviämään kunnialla mitä kummallisimmista keskusteluista. Kuvittelen, että keskeinen avain tähän työhön on oman egon häivyttäminen.
Harkittu mutta pröystäilemätön
Huomio ”osakunnan emännästä” on jäänyt mieleeni ehkä osin siksi, että Victoria on ikätoverini. Tietty arkisuus on aina ollut hänen tavaramerkkinsä. Vuodesta toiseen Victoria ilmestyy näkyviin moitteettomasti istuvissa mutta pröystäilemättömissä vaatteissa, huoliteltuna mutta luonnollisena, hymyillen hymyä, joka vaikuttaa samalla kertaa harkitulta ja aidolta.
Victoria on kertonut julkisesti kärsivänsä synnynnäisestä kasvojen tunnistamisen vaikeudesta. Ehkäpä tuo ongelma on myös siunaus: jos ei koskaan ole varma kenen kanssa puhuu, on paras olla yhtä huomaavainen kaikkia kohtaan. Osakunnan emännän hyveillä menestyy myös valtakunnan tasolla.
Muumimamma ja haukkaemo
Omassa oppiaineessani yliopistonlehtori emännöi ennen kaikkea aloittelevia opiskelijoita. Hän ottaa tieteen ovilla vastaan opiskelijat ja toimii muumimammamaisena pehmusteena opiskelijoiden ja tiedon maailman mahdollisuuksien välissä. Hän palastelee informaatiota ymmärrettäväksi kuin haukkaemo, joka dissekoi pienjyrsijän poikastensa illalliseksi. Hän kaivaa kaapistaan tai käsilaukustaan nenäliinoja, kurkkupastilleja ja lainakyniä.
Lehtori tekee jatkuvaa, näkymätöntä tunnetyötä. Hän ennakoi ja ohjailee, jotta opiskelijoiden matka kandeiksi ja maistereiksi olisi asiantuntevasti opastettu kiertomatka pikemminkin kuin kaoottinen naparetki.
Myös luento-opetus on tunnetyötä: toistuvaa eläytymistä itselle vieraisiin tapoihin ajatella ja siltojen rakentamista paikkoihin, joiden ei ajatellut siltaa kaipaavan. Joskus se on epämukavasti yhteen sopivien osien juontamista ehjäksi kokonaisuudeksi karaoke-emännän elkein. Silta se on aasinsiltakin, ja sekin voi auttaa jonkun yli hankalasta paikasta.
Ylivoimainen Louhi
Suomalaisessa kansanperinteessä akateemiselle emännälle on ylivertainen roolimalli, Louhi. Lönnrot yhdisteli Pohjolan emännän henkilöön useita kansanperinteen hahmoja. Sehän sopii: muotoaan muuttava Louhi on multitaskaaja ja emännälle ominaiseen tapaan metatyön mestari.
Jämäkkä emäntä ei häpeile hampaitaan tai nenäänsä, vaan antaa kaikkien tuta läsnäolonsa. Louhi on myös ainutlaatuisen luova: hän synnyttää niin hirviöitä kuin kauneudestaan kuuluja tyttäriäkin.
Ei lehtori pahastu siitäkään, jos opiskelijat ajoittain hahmottavat hänet pahaksi noita-akaksi, joka pitelee vyöllään himoitun tutkinnon avaimia. Yliopistolla on hyvä oppia vähän sankaruuttakin.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.