Suomen tämän hetken paras naiskolmiloikkaaja on Kristiina Mäkelä, 26-vuotias opiskelija Viikin kampukselta. Mäkelä kävi ensimmäisen kerran urheilukisoissa kaksivuotiaana. Koko perhe oli paikalla kannustamassa, kun Kristiinan isosisko osallistui Orimattilan Jymyn Vipusen vipellyskisoihin.
Myös pikkusisko pääsi kokeilemaan kilpaurheilun taikaa.
— Pienille oli tehty oma, 40 metrin mittainen rata. Sanoin ”minä itte” ja kävelin radan läpi. Toden teolla urheilijan elämä käynnistyi, kun aloin kuusivuotiaana pelata koripalloa ja harrastaa yleisurheilua, Mäkelä kertoo.
Tee se itse -urheilukampus
Mäkelä pyrki Helsingin yliopistoon kotieläintieteen opintoihin biologian opettajansa innoittamana. Opinnot alkoivat ylioppilaskirjoitusten jälkeen vuonna 2012. Hänellä oli jo silloin useita kultamitaleja SM-kilpailuista ja kansainvälistä menestystä nuorten kisoista.
— Kun yliopiston hyväksymiskirje tuli, tarkistin ensimmäiseksi, missä Viikin kampus sijaitsee ja kuinka kaukana se on Myllypuron urheiluhallista. En tuntenut Helsingin karttaa yhtään.
Kun Viikin ja Myllypuron välimatka osoittautui vain muutaman kilometrin pituiseksi, tavoitteeksi tuli hankkia opiskelija-asunto näiden kahden pisteen välistä. Näin hän voisi itse rakentaa oman urheilukampuksensa.
Opiskelijakylän soluasunto ei tullut kysymykseen. Syy ei ole epäsosiaalisuus, päinvastoin. Kristiina Mäkelä on hyvin seurallinen.
— On vaikea kieltäytyä seurasta, jos kaverit juttelevat sohvalla tai pyytävät mukaansa jonnekin.
Aluksi Mäkelä kulki joka päivä bussilla Orimattilasta Helsinkiin ja takaisin. Päivistä tuli raskaita. Vanhemmat tulivat apuun ja hommasivat tyttärelleen asunnon.
Ongelmanratkaisua ja uskoa
Urheilijalla ei oikeastaan ole harrastuksia.
— Treenien älkeen jää vain muutama tunti aikaa johonkin muuhun. Tällä hetkellä käytän sen pääosin opiskeluun. Nyt olen kyllä hirveän innostunut kirjojen kuuntelusta ja lukemisesta.
Puhelimensa äänikirjastosta Kristiina Mäkelä on juuri nyt poiminut luureihinsa Dostojevskin Idiootin. Romaaneja useammin hän kuuntelee eri aloilla toimivien menestyneiden ihmisten englanninkielisiä elämäkertoja. Hän ei niinkään etsi tietoa Jack Welschistä, Nelson Mandelasta tai Elon Muskista, vaan varmuutta siitä, mitä huippusuoritukseen vaaditaan.
— Elämäkerroissa nappaa se, että eri aloilla menestymisessä pätevät samat säännöt kuin urheilussakin: pitää tehdä kovasti töitä, uskoa omaan tekemiseensä ja osata ratkaista ongelmia.
Hypyt ja loikat
Orimattilassa lähes kaikki tutut tytöt harrastivat koripalloa. Kristiina Mäkelän isosisko pelasi SM-tasolla ennen kuin biokemian opinnot Turun yliopistossa kirivät kilpaurheilun edelle. Kristiinan pikkusiskokin piti lajista, mutta opiskeli armeijan jälkeen sairaanhoitajaksi ja lopetti pelaamisen.
— 13-vuotiaana kävi niin, että minulle ei enää löytynyt ikäkausijoukkuetta. Siirryin yleisurheiluun, vaikka se oli minusta tylsää. Piti juosta intervallijuoksua ja könytä yksin sateella pimeässä metsässä. Koripalloa sai pelata kavereiden kanssa hallissa.
Harjoittelu kannatti. Seuraavana kesänä Mäkelä paransi korkeushypyn ennätystään 16 senttiä. 14-vuotiaana hän sai henkilökohtaisen valmentajan ja Suomen Urheiluliiton leiritykset alkoivat. Vuonna 2008 hän nappasi nuorten SM-kilpailujen korkeushypyssä hopeaa, mutta kolmiloikassa tuli yllättäen kultaa.
Jymyn ensikulta
Kevään 2009 hallikaudella Mäkelä jäi sekä päälajissaan korkeushypyssä että kolmiloikassa kahdeksan senttiä alle molempien lajien karsintarajasta. Jos raja ylittyisi, hän pääsisi kesällä nuorten MM-kilpailuihin Italiaan.
— Valmentajan kanssa pohdimme, että saisin nopeammin kiinni kahdeksan senttiä kolmella loikalla maata myöten kuin yhdellä hypyllä korkeuksiin.
Panostus kolmiloikkaan aksoi vaivaa. Kisaraja nuorten MM-kisoihin ylittyi kesän ensimmäisissä kilpailuissa. Italian MM-kilpailuissa Kristiina Mäkelä loikkasi saman tien finaaliin yli 13 metrin leiskautuksella. Menestystä seurasi: hän saavutti ensimmäisen aikuisten Suomen mestaruutensa kolmiloikassa vain 17-vuotiaana.
— Edellisenä vuonna en ollut päässyt edes korkeushypyn finaaliin ja kun vaihdoin lajia, voitin koko kolmiloikan. Se oli paitsi minulle myös Orimattilan Jymylle ensimmäinen Kalevan kisojen kultamitali.
Samana kesänä Mäkelä voitti kolmiloikan Suomi–Ruotsi-ottelussa.
— Sen jälkeen oli selvää, mikä laji minun pitää valita.
Jännitys haltuun
Ensimmäisinä viikkoina yliopistossa Suomen mestari tunsi olevansa hukassa. Oli paljon asioita, jotka piti osata ja muistaa.
— Olen ollut kova jännittämään. Opintojen alussa tuntui oudolta, kun kaikki oli omalla vastuulla. Toivoin, että löytyisi joku, johon voisin tukeutua.
Sittemmin jännitys on hälvennyt. Urheilun kautta Mäkelä on tottunut näkyvyyteen ja tiukkoihin tilanteisiin, joissa pitää hallita omat tunteet.
— Valmentajavaihdokset ovat hankalia, melkein kuin parisuhteen päättäisi. Siinä horjahtavat sekä tehty työ että suuri tavoite. Mutta juuri tällaiset tilanteet ovat tuoneet minulle niin paljon kokemusta, että enää ei niin helposti jännitä.
Kilpailuihin liittyvä pieni jännitys voi olla positiivinen kokemus.
— Olen treenannut kuukausia ja menen näyttämään, mihin pystyn. Voisin tietysti ottaa paineita, mutta päällimmäisenä minulla on tunne, että osaan sen, mitä teen.
Mäkelä useimmiten venyy arvokilpailuissa. Hän on saavuttanut lähes aina finaalipaikan ja tehnyt hyviä tuloksia. Viime kesänä Kalevan kisoissa syntyi oma ennätys, 14,31 metriä, mutta Euroopan-mestaruuskisoissa 14,01 metrin loikilla hän ylsi yhdeksänneksi. Se oli mitalitoiveiden jälkeen kova paikka.
Ylikuormitusta ja selkävamma
Kristiina Mäkelä harkitsi koulun jälkeen myös ammatillisia opintoja, koska pitää käsillään tekemisestä. Toisaalta yliopistossa on vapaampaa ja opiskelu helpompaa yhdistää urheiluun. Myös isosiskon ja vanhempien esimerkit kannustivat akateemiseen maailmaan.
Mäkelä tuntee monia urheilijoita, jotka ovat huippu-urheilun ohessa pystyneet suorittamaan vaativan tutkinnon.
— Jos on taitava urheilussa, on yleensä taitava myös opiskelussa, sillä urheilu on oppimisen oppimista.
Urheilija joutuu lähestymään ongelmia nopeasti ja monista näkökulmista. Mäkelä kohtasi vakavan ongelman, kun sekä urheilu että opiskelu alkoivat takuta.
— Muutto ensimmäiseen omaan kotiin, vieras paikkakunta ja kaikki uusi ylikuormitti minut. Sain rasitusvamman alaselkään. Edessä oli kahdeksan kuukauden kuntoutusjakso.
Puoli metriä eteenpäin
Mäkelä keräsi ympärilleen tukijoukon: uni- ja ravitsemusasiantuntijat ja henkinen valmentaja liittyivät taustatiimiin. Heikko keskivartalo vaati oman liikuntaohjelman, jolla lihakset saatiin lopulta kuntoon.
Urheilu-uran suuri käännekohta osuu kesään 2014.
— Ennätykseni parani puoli metriä. Se tuli vahingossa ja yllätyksenä niin itselleni kuin valmentajalle. Ylsin yhtäkkiä kansainvälisten kilpailujen finaalitasolle.
Harppaus oli niin suuri, että se vaikutti väkisinkin opintoihin. Piti uskaltaa vähentää kursseja reilusti, jotta kuormitus ei kasvaisi liikaa. Lahjakkaasta nuorisourheilijasta oli tullut kansainvälistä menestystä tavoitteleva aikuinen.
Hellittäminen kannatti
Kun Mäkelä rentoutui ja jätti opiskelun vähemmälle, tulokset paranivat yhtä yllättäen myös opinnoissa.
— Kun päätin, etten enää stressaa, vaan urheilen ja teen opintoja siten kuin ehdin, sainkin parhaimmat arvosanani. Olin aiemmin tottunut pinnistelemään. Kun hellitin hieman, stressi katosi.
Urheilija neuvoo nyt opiskelukavereitaankin ottamaan välillä rennosti. Pitkäjänteinen työskentely ja asioiden tekeminen ajoissa olivat paras tapa oppia niin urheilussa kuin yliopistossa.
— Jos urheilija toimii järjestelmällisesti ja rauhallisesti, hän pääsee parhaaseen kuntoon. Stressi laskee suoritustasoa.
Pitkä kuntoutumisjakso osoittautui siten lopulta hedelmälliseksi. Mäkelä saattoi keskittyä opintoihinsa ja tutustui yliopistomaailmaan entistä paremmin.
Jos Mäkelä saisi toteuttaa yhden opintoja koskevan toiveen, hän hankkisi opiskeluryhmiin samantapaisia asiantuntevia tukihenkilöitä kuin urheilutiimissä.
— Olin pitkään epätietoinen, mitä minun tarvitsisi yliopistolla tehdä ja miten. Koska kaikki on omasta työstä kiinni, tarvitsin ja tarvitsisin edelleen ihmistä, joka muistuttaisi, mikä kurssi milloinkin kannattaa ottaa.
Laiskamato vaanii
Huippu-urheilijaa vaanii vammojen ohella epäonnistuminen tärkeissä kisoissa. Mikä vaanii opiskelijaa?
— Laiskuus, Kristiina Mäkelä laukaisee.
Hän arvelee, että opiskelijoiden on vaikea keskittyä pitkäjänteiseen työskentelyyn, kun kesä- tai keikkatyö venyttää opintoja. Tai sitten otetaan välivuosi ja matkustetaan jonnekin, kun se on mahdollista vapaiden opintojen ansiosta.
— Yliopistolla kilpailua ei näe samalla tavalla kuin urheilumaailmassa. Toisille on tärkeää menestyä opinnoissa, toiset haluavat olla hyviä opiskelukavereita.
Mäkelä arvioi kuitenkin, että opiskelukuvioissa asioita rakennetaan yhdessä ja toisia autetaan. Harvemmin asetutaan vastakkaisiin leireihin. Tutkijoiden maailma voi jo olla kovempi.
— Ehkä kilpailu näkyy yliopistolaisille vasta työnhakutilanteessa.
Urheilijoiden ja yrittäjien aaltopituus
Vaikka yleisurheilu on usein yksinäistä pakertamista, leiri- ja kisareissuilla tutustuu varsin helposti. Puhelimet ovat välillä kuumina, kun urheilukaverit reissaavat pitkin maailmaa.
— Urheilumaailma on minulle kotoisa paikka etenkin leiriolosuhteissa. Urheilijat ovat ystävällisiä toisilleen kilpailutilanteesta huolimatta. Juttu kulkee uusienkin tuttavuuksien kanssa kuin vanhoilla ystävyksillä.
Ystävän ei kuitenkaan tarvitse olla saman lajin harjoittelija. Itse asiassa eri maiden kolmiloikkaajat tapaavat toisiaan useimmiten vain kisoissa, joissa kiire ja kisajännitys saattavat estää läheisemmän tutustumisen.
— Kansainvälisissä kilpailuissa huonekaveri voi olla kuka tahansa urheilija.
Huippu-urheilijan kanssa samalla aaltopituudella ovat usein myös muut tiensä menestykseen raivanneet, kuten yrittäjät.
— Urheilijana ja yrittäjänä keskeisiä asioita ovat pitkäjänteisyys, joustavuus, uhrautuvaisuus, kyky ratkaista ongelmia ja kova työn tekeminen. Jos aikoo menestyä, on myös pakko olla rehellinen itselleen.
"On pakko olla itsevarma"
Mäkelä vaikuttaa mediaesiintymisissään itsevarmalta. ”Nyt on tehty ennätys ja seuraavaksi tehdään Suomen ennätys”, hän saattaa lausua hymyssä suin tv-kameralle.
— Urheilijan on pakko olla itsevarma. Urheilussa on paljon riskejä. Jos ei luota omaan tekemiseensä, menestyminen on vaikeaa.
Itseluottamusta tarvitaan myös siihen, että jaksaa harjoitella ympäri vuoden ja noudattaa harjoitusohjelmaansa säntillisesti joka päivä.
— Yleisurheilijalla on palkkapäivä vain kaksi kertaa vuodessa: kevään hallikilpailuissa ja kesän ulkokilpailuissa. Jos ei ole itseluottamusta, ei jaksa tehdä työtä puolta vuotta ilman mitään palkintoa.
Huipulla pitää olla tarkkana, mitä ajattelee. Jos asettaa ajatuksissaan itselleen rajoitteita, niitä tulee vastaan myös fyysisellä puolella.
— Jos tavoitteet ovat korkealla, osaa ratkaista ongelmia ja uskaltaa uskoa tekemiseensä. Vain silloin oman rajan ylittäminen on mahdollista. Mielen voimalla on valtava merkitys. Sillä saa myös tuhottua monta suoritusta.
Kun kilpailupäivään osuu se huono päivä, paljon työtä tuntuu romuttuvan samassa hetkessä.
— Urheilija tarvitsee hyvää itsetuntoa, että pysyy raiteilla myös huonon päivän jälkeen.
Keväät lomaa tenteistä
Mäkelä on löytänyt toimivan opiskelurytmin. Syksyn peruskuntokausi on parasta aikaa opinnoille. Keväisin pitää valmistautua hallikisoihin ja hankkia ulkomaan leireillä kuntoa kesän arvokisoihin. Tenttisuorituksia ei kartu, mutta kirjallisia töitä voi edistää.
— Välillä silti mietin, miten vielä voisin parantaa urheilun ja opiskelun yhdistämistä. En haluaisi aiheuttaa vaivaa yliopistolle enkä toisaalta tehdä kilpailusta vaivalloista. Onneksi omat opettajani ja professorini ovat hyvin kannustavia.
Kaikissa opinahjoissa samaa luottamusta ei ole. Urheilijaa saatetaan pitää lintsarina, jos hän ei ole säännöllisesti paikalla.
— Jos urheilijaan luotetaan, homma saadaan toimimaan. Se vaatii vastuuta urheilijalta ja joustoa yliopistolta. Yhteisymmärrystä.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/10/18.