Global Undergraduate Awards on kansainvälinen ohjelma, joka tekee näkyväksi kandiopiskelijoiden osaamista eri tieteenaloilla.
Helsingin yliopisto teki kilpailussa tänä vuonna oman ennätyksensä: maisteriopintoja toisaalla jatkavan Nikolai Argatoffin kanditutkielma valittiin maailman parhaaksi matematiikan ja fysiikan tieteenalasarjassa. Helsingissä maisteriopintoja jatkavien Elina Kivarin, Martina Stankoskan ja Sanna Antinluoman tutkielmat valittiin Euroopan parhaiksi omissa sarjoissaan (kielitiede, kasvatustiede ja kirjallisuus).
Aiempien vuosien menestys kannusti osallistumaan – aviomiehen rohkaisu ratkaisi
Osallistumaan kannustivat yliopistolta tulleet viestit, ohjaajien kehut sekä uutiset aiempien vuosien voittajista. Antinluoman tapauksessa myös aviomiehellä oli osuutta asiaan.
– Kun sain yliopistolta kilpailua koskevan viestin, ensimmäinen ajatus oli, että ei missään tapauksessa! Mutta mieheni pakotti minut osallistumaan, Antinluoma nauraa.
Taustalla oli ajatus mahdollisuuksista, joita kilpailu voi poikia.
– Hän pääsi itse opiskeluaikoina erään kilpailun kautta vierailemaan Microsoftilla ja tapasi Bill Gatesin.
Ensimmäinen mahdollisuus on edessä jo marraskuussa, kun Kivari, Antinluoma ja Stankoska matkustavat Dublinissa järjestettävään juhlakonferenssiin.
– On mukavaa päästä tapaamaan muita voittajia, ja saada uusia verkostoja ja kokemuksia, Stankoska miettii.
– Ja kiva askel uralla myös tuollainen monipäiväinen tapahtuma, kun ei ole ennen osallistunut. Englanninopiskelijana on myös hauskaa päästä kuulemaan irlanninenglantia, Kivari jatkaa.
Omat kiinnostuksenkohteet tienviittoina urapolulla
Maisteriopintojen jälkeen kaikki kolme tähtäävät akateemiselle uralle. Kivari tekee parhaillaan kielitieteen gradua Tieteen tietotekniikan keskus CSC:lle. Haaveissa on ura tutkijana. Antinluoman ja Stankoskan mielessä siintävät opettajan työt.
Stankoska on tehnyt opintojen ohella töitä päiväkodeissa ja kouluissa. Palkitun kanditutkielman aihe kumpusi työelämästä.
– Haluaisin valmistumisen jälkeen erikoistua autismin kirjolla olevien lasten kanssa työskentelyyn, Stankoska kertoo.
Erityisenä kiinnostuksenkohteena on kuvamenetelmien käyttö oppimisen tukena.
– Huomasin kanditutkielmaa tehdessäni, että kuvamenetelmiä koskeva tutkimus painottuu sellaisiin oppijoihin, jotka eivät tuota puhetta. Kuvamenetelmiä voisi kuitenkin hyödyntää nykyistä enemmän myös puhetta tuottavien lasten oppimisen tukena, Stankoska pohtii.
Nykyisin henkilöstöhallinnossa työskentelevän Antinluoman opintoja motivoi uusi ura omien kiinnostuksenkohteiden parissa:
– Toivon seuraavan työurani löytyvän englannin kielen parista. Vaikka kandi- ja maisteriopinnoissani painotus on ollut kirjallisuudessa, ehkä sellainen opettajan rooli häämöttää siellä toiveissa myöhemmin.
Työt ja harrastukset kulkevat opintojen rinnalla
Sekä Stankoskan, Antinluoman että Kivarin arkea rytmittää opintojen ohella töissä käynti. Vastapainoa opinnoille tuovat myös harrastukset.
Puheentunnistustyökaluja ja kielimalleja tutkiva Kivari harrastaa muun muassa kirjoittamista:
– Vapaa-ajalla kirjoitan omia tekstejä: runoja, lyhyttarinoita ja sen sellaista. Tykkään myös lukea aika paljon.
Antinluoman vapaa-aikaan kuuluvat veneily ja tennis.
– Jos nuoremmalta minulta kysyttäisiin, en kyllä olisi ikinä kuvitellut harrastavani kumpaakaan, Antinluoma nauraa.
Oma osaaminen voi yllättää
Global Undergraduate Awardsiin osallistumista suosittelevat kaikki kolme.
– Itse voi olla vaikeaa tunnistaa omaa osaamista, mutta eihän tässä mitään voi hävitäkään. Kannattaa lähettää oma työ mukaan, Kivari kannustaa.
Valmistautuminen kannattaa aloittaa ajoissa: suomalaiset kanditutkielmat ovat kansainvälisellä mittarilla pitkiä. Kilpailuorganisaatio on asettanut tarkat rajat sekä kilpailutöiden mitalle että kielelle. Kivari, Stankoska ja Antinluoma kertovat joutuneensa tiivistämään töitään noin kolmanneksen.
– Toisaalta oli myös valaisevaa nähdä, että paljon pystyi saksimaan pois ja silti johtoajatus säilyi, Antinluoma miettii.
Lämpimät onnittelut koko yliopistoyhteisön puolesta kaikille voittajille!
Palkitut tutkielmat:
- Nikolai Argatoff: Theoretical Investigations of Superconducting Qubits Under a Subharmonic Drive; fysikaalisten tieteiden kandiohjelma, ohjaaja: Mikko Möttönen (Aalto-yliopisto)
- Sanna Antinluoma: Narrative empathy of the non-human nature in Jeff Vandermeer’s Annihilation; kielten kandiohjelma, ohjaaja: Jari Käkelä
- Elina Kivari: Diverging dialogues – Gendered language use among four American podcast hosts; kielten kandiohjelma, ohjaaja: Turo Hiltunen
- Martina Stankoska: Esikouluikäisten autismikirjon lasten kommunikaation tukeminen kuvakommunikaation avulla; kasvatustieteiden kandiohjelma, ohjaaja Lotta Uusitalo
Global Undergraduate Awards on lajissaan maailman suurin kanditason osaamista palkitseva kilpailu: mukana on yli neljäsataa korkeakoulua ympäri maailman. Tutkielmia palkitaan vuosittain kahdessakymmenessäviidessä tieteenalasarjassa. Jokaisessa sarjassa valitaan yksi globaali voittaja sekä alueellisia voittajia.