Kirjoitus on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/03/16.
Ikiaikaisen jännitteen purkaminen — tämä oli tavoitteeni, kun ryhdyin opetuksesta ja tutkimuksesta vastaavaksi vararehtoriksi. Yllätyksekseni sain huomata, että yliopistokentän suurin jännite ei ollutkaan opetuksen ja tutkimuksen välillä, vaan perustutkimuksen ja innovaatioiden välillä.
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen painottaa kritisoidussa avoimessa kirjeessään yliopistoille, että ”on tärkeää panostaa perustutkimukseen, vahvaan sivistykseen ja pitää huolta tutkijalähtöisen tutkimuksen edellytyksistä”. Hienosti sanottu! Tätä me yliopistomaailmassa olemme aina tehneet ja teemme vastakin, siihen ei ohjausta tarvita.
Akateemisen yhteisön kulmakarvoja on sen sijaan kohottanut työ- ja elinkeinoministeri Olli Rehn, joka peräänkuuluttaa ”yliopistojen tutkimuksen vaikuttavuuden mittaamista ja rahoituksen kohdentamista talouden ja elinkeinoelämän kehittämistarpeiden perusteella”.
Teemme me tätäkin. Monet yliopistomme tutkimusryhmät vastaavat jo nyt tähän näennäisesti kahtia jakautuneeseen haasteeseen — tiede edellä — tuottamalla Nature-artikkeleita, patentteja ja start up -yrityksiä sulassa sovussa samassa tutkimusryhmässä. Huippututkimuksen tulee tähdätä tieteellisiin läpimurtoihin ja, jos onni on myötäinen, innovaatioläpimurtoihin. Väärä tie on ajautua olemassa olevaa tietoa soveltavaan keskinkertaiseen tutkimukseen lyhytjänteisissä tuotekehityshankkeissa.
Yliopisto on yhteisö, jonka jäsenten tulee kunnioittaa toisten vahvuuksia. Tarvitsemme huippuopettajia ja fokusoituneita perustutkijoita, kaikkien ei tarvitse innovoida. Ei luoda turhia jännitteitä oman yhteisömme sisällä.
Valtakunnan päättäjillä puolestaan on nyt tuhannen taalan paikka, kun he käynnistävät uutta tiede- ja innovaationeuvostoa. Ensi töikseen neuvoston tulisi purkaa ministeriöiden välisiä siiloja. Neuvoston pitäisi luoda visio sekä vahva rahoituspohja ja -instrumentit yhtenäiselle tiede- ja innovaatiopolitiikalle — tieteen omalakisuutta ja yhteiskunnan odotuksia kunnioittaen.