Elements of AI -verkkokurssin ensimmäinen tavoite oli saada yksi prosentti suomalaisista tutustumaan tekoälyn perusteisiin. Yritykset ja yksityiset ihmiset tarttuivat innokkaasti #tekoalyhaaste-kampanjaan myös maailmalla, ja Suomen yhden prosentin tavoite tuli täyteen muutamassa kuukaudessa. Kurssin tarjoamalle helposti ymmärrettävälle ja käytännön esimerkkien kautta esitettävälle tekoälytiedolle on ollut paljon kysyntää useista ikä- ja yhteiskuntaryhmistä niin Suomessa kuin kansainvälisesti.
Tähän mennessä englanninkielisellä Elements of AI -verkkokurssilla on yli 100 000 opiskelijaa ympäri maailman, ja kurssin ensimmäisen osan on suorittanut jo lähes 10 000 henkilöä. Elements of AI -verkkokurssin johtavan opettajan, tietojenkäsittelytieteen apulaisprofessori Teemu Roosin mukaan nyt julkaistu suomenkielinen versio on ensimmäinen askel kurssin lokalisointiin myös muissa maissa.
– Suomenkielisen kurssin ansiosta voimme saavuttaa vielä kattavammin koko kansan, eikä kukaan jää kielitaidon puolesta ulkopuolelle. Kun käsitteet ovat opittavissa myös suomeksi, se helpottaa tekoälystä käytävää keskustelua ja ymmärrystä, Roos sanoo.
– Elements of AI -kurssin käännösversioille on ollut kysyntää myös maailmalla. Muun muassa Hollannista, Saksasta, Brasiliasta ja Dubain emiirikunnasta on osoitettu kiinnostusta, mutta tästä ei voi vielä sanoa mitään konkreettista. Tämä nyt käännetty versio on identtinen englanninkielisen kanssa, ja kurssin kääntäminen suomeksi on ollut hyvää harjoitusta muita kieliversioita varten, Roos kertoo.
Reaktorin tekoälyliiketoiminnasta vastaava johtaja Hanna Hagström muistuttaa, että Suomella on kaikki valmiudet olla mukana globaalissa tekoälykeskustelussa.
– Elements of AI on yksi keino tukea tätä tavoitetta. Digitalisaation edetessä meidän pitää myös Euroopassa nostaa yleisen osaamisemme tasoa, jotta pysymme jatkossakin kilpailukykyisinä. AI-keskustelu ei saa jäädä ainoastaan USA:n ja Kiinan kaltaisten suurmaiden johtamaksi, Hagström sanoo.
Elements of AI -kurssille on vuoden 2019 alkupuoliskolla tulossa myös jatko-osa, joka sopii peruskurssin suorittaneille. Teemu Roosin mukaan jatkokurssille osallistujien on hyvä hallita Python-ohjelmointikielen perusteet, mutta muita ennakkovaatimuksia jatkokurssille ei ole.
Osallistu suomenkieliselle Elements of AI -peruskurssille täällä.
Osallistu englanninkieliselle Elements of AI -peruskurssille täällä.
Lue lisää Elements of AI -verkkokurssista:
Tekoäly tarvitsee ihmisen apua: kolme syytä opiskella sen perusteet nyt
Ilmainen AI-verkkokurssi kouluttanut jo tuhansia tekoälyn perusteisiin – suomenkielinen versio ja jatkokurssi tulossa
Lisätiedot:
Teemu Roos
Apulaisprofessori, Helsingin yliopisto
044 523 1238, teemu.roos@cs.helsinki.fi
Hanna Hagström
Tekoälyliiketoiminnasta vastaava johtaja, Reaktor
040 595 0049, hanna.hagstrom@reaktor.com