Miten kaupungeista tehdään viihtyisämpiä taiteen avulla? Entä miten kaupunkisuunnittelulla voi lisätä ihmisten turvallisuuden tunnetta tai tukea heidän hyvinvointiansa? Nämä ovat esimerkkejä haasteista, joita yliopisto-opiskelijat saattavat nykyisin ratkoa.
Uudenlaisessa oppimisessa korostuvat todelliset ongelmat, joita tarkastellaan monitieteisissä ryhmissä ja projektilähtöisillä kursseilla.
Tehdään yhdessä, jaetaan tietoa
Tutkijat puhuvat pirullisista tai viheliäisistä ongelmista. Niitä ei ole helppoa tunnistaa ja määritellä, eikä niihin ole selvärajaisia oikeita tai vääriä ratkaisuja. Tällaisia ovat esimerkiksi ilmastonmuutos ja monet kaupungistumiseen liittyvät ongelmat, kuten saastuminen ja asuinalueiden eriarvoistuminen.
Pirullisia ongelmia ei mikään tieteenala pysty yksin ratkaisemaan. Siksi on kyettävä tekemään rajoja rikkovaa yhteistyötä: kaupunkiekologi ja humanisti voivat esimerkiksi miettiä yhdessä, miten viheralueita kehittämällä voidaan vahvistaa alueiden identiteettejä ja ekologista monimuotoisuutta esimerkiksi tarjoamalla pölyttäjille sopivia ympäristöjä. Juuri yhdessä tekeminen ja tiedon jakaminen ovat keskeisessä roolissa tulevaisuuden oppimisessa.
Yliopistoissa pitäisi opiskella niin, että oppilaat ymmärtävät, että monimutkaistuvan maailman ymmärtämiseen tarvittavaa kognitiivista kuormaa voi myös jakaa. Myös tutkijoita kannustetaan laskeutumaan norsunluutorneistaan ja tekemään töitä toisten tukijoiden lisäksi erilaisten sidosryhmien, kuten vaikka tietyn kaupunginosan asukkaiden tai kaupungin työntekijöiden kanssa. Yhteistyö on tärkeää, jotta tutkimus ja käytäntö tukevat paremmin toisiaan ja yhteiskunta hyötyy tutkimustiedosta tehokkaammin.
Uskon, että monitieteisissä ryhmissä opiskelijat oppivat tunnistamaan omia vahvuuksiaan paremmin kuin jos he opiskelisivat vain saman alan opiskelijoiden kanssa. Se kasvattaa ammatillista identiteettiä. Samalla opiskelijat oppivat arvostamaan sekä omaa että muiden alojen opiskelijoiden ja ammattilaisten osaamista.
Nordic City Challenge ja Kaupunkiakatemia – ongelmakeskeisen oppimisen ja monitieteisen yhteistyön esimerkkejä
Malliesimerkki monitieteisestä projektioppimisesta on Nordic City Challenge, jolla minä toimin vetäjänä.
Nordic City Challenge on kolmepäiväinen intensiivikurssi, jossa joukko eri alojen opiskelijoita, opettajia ja asiantuntijoita kaikista Pohjoismaista kokoontuu yhteen ratkaisemaan jotakin todellista alueiden tai paikkojen kehittämiseen liittyvää ongelmaa. Tavoitteena on vuorovaikutteisuus ja pyrkimys löytää monialaisia ratkaisuja.
NCC on järjestetty kolme kertaa: ensin Göteborgissa, sitten Helsingissä ja viimeisin kurssi Kööpenhaminassa syksyllä 2018. Kurssitehtävä keskittyi Lounais-Kööpenhaminassa sijaitsevaan Kulbanekvarteretin asuinalueeseen. Pääosin 1960-luvulla rakennettu, monikulttuurinen ja rakennuskannaltaan poikkeava alue on alueuudistuksen kohteena. Vaikka alue ei todellisuudessa ole vähemmän turvallinen kuin muu Kööpenhamina, asukkaat kokevat siellä keskimääräistä enemmän turvattomuutta. Turvattomuuden kokemus on yhdistetty alueen heikkotasoiseen infrastruktuuriin ja riittämättömään valaistukseen.
Opiskelijat pohtivat kurssilla erityisesti sitä, miten kaupunkitilaa ja -luontoa kehittämällä voidaan parantaa alueen asukkaiden turvallisuuden tunnetta ja hyvinvointia ja innostaa heitä osallistumaan kaupunginosan kehittämiseen.
Kaupunkiakatemia on Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston, Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien kumppanuus ja yhteistyömuoto ja siihen liittyvä koulutusohjelma Master’s Programme in Urban Studies & Planning tuovat yhteen yliopistojen opiskelijoita ja tutkijoita sekä kaupunkikehittämistä työkseen tekeviä ihmisiä. Tarkoituksena on, että tutkijat ja opiskelijat oppivat ymmärtämään kaupungin toimintaa ja kaupungin työntekijät hyödyntämään yliopistojen tutkimusosaamista.
Oppimaan oppiminen ja työelämätaidot korostuvat
Todellisten ongelmien ympärille kietoutuvat projektit kehittävät opiskelijoiden ongelmanratkaisukykyä ja ajattelutaitoja. Projektit opettavat laaja-alaista tiedon hallintaa ja soveltamista, sillä ne kannustavat sovittamaan yhteen erilaisia tarpeita, tavoitteita ja tiedon tuotannon tapoja sekä eläytymään erilaisten ihmisten ja ryhmien – ja miksei myös luonnon tai eläinten – asemaan.
Samalla opiskelijat oppivat yleensä myös sen, ettei ”täydellisiä” ratkaisuja ole olemassa, vaan tärkeintä on, että osaa perustella ehdotuksensa huolellisesti ja viestiä siitä ymmärrettävästi ja kunnioittavasti erilaisille ryhmille, kuten vaikka tutkijoille, asukkaille tai kaupungin viranhaltijoille.
Tämä kaikki valmistaa opiskelijoita työelämään. Monet opiskelijoista työllistyvät esimerkiksi erilaisiin projekteihin tai yrittäjiksi – tehtäviin, joissa heidän on osattava hankkia rahoitusta, viestiä työnsä tarkoituksesta ja omista vahvuuksistaan, etsiä tietoa monista lähteistä ja yhdistellä sitä luovasti sekä raportoida työnsä tuloksista.
Tulevaisuudessa oppimisen tulisi perustua yhä vahvemmin opiskelijoiden innostamiseen ja tiedonjanon vahvistamiseen. Työelämä muuttuu niin nopeasti, että emme tällä hetkellä edes vielä tarkalleen tiedä, minkälaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan. Emme voi enää ajatella, että kun opiskelija valmistuu yliopistosta, hän on valmis. Jatkuva oppiminen ja itsensä johtaminen tulevat yhä tärkeämmiksi taidoiksi.
Tulevaisuuden opetus: Puheenvuoroja opetuksen tulevaisuudesta
Lue myös nämä:
- Jani Holopainen: Teknologia auttaa tekemään oppimisesta omannäköisen elämyksen
- Jaakko Kurhila: Tulevaisuuden yliopisto on avoin
- Jari Lavonen: Suomella on velvollisuus viedä koulutusosaamistaan kehittyviin maihin
- Kirsti Lonka: Koulutus nosti Suomen köyhyydestä, ja vain jatkuva kehittäminen pitää sen maailman huipulla
- Jenni Vartiainen: Leikkiin perustuva tiedekasvatus kasvattaa aktiivisia ja kriittisiä kansalaisia