Oppimissovelluksia julkaistu avoimena lähdekoodina

Helsingin yliopisto kehittää uutta digitaalista opetus- ja oppimisympäristöä ja julkaisee sen avoimena lähdekoodina. Myös ohjeet ovat julkisia, jotta kuka tahansa voi kehittää sovelluksia.

Helsingin yliopiston nyt julkaisemat sovellukset julkaistaan vapain käyttöoikeuksin. Lähdekoodin lisäksi annetaan ohjeet sovellusten käyttöönottoon ja sovelluskehitykseen osallistumiseen, joten sovelluksia voi jatkossa kehittää kuka tahansa. Näin ohjelmiston laatu paranee ja siihen saadaan enemmän toimintoja.

Myöhemmin on tarkoitus toteuttaa kehitysympäristö, jossa kehittäjät voivat testata sovelluksiaan valmiilla testidatalla.

– Avoin lähdekoodi avaa uudenlaisia yhteistyömahdollisuuksia yliopistolle. Yliopistot Hollannissa, Isossa-Britanniassa ja Suomessa ovat jo ilmaisseet kiinnostuksensa sovelluksiimme, opetusteknologiapäällikkö Sari Koski-Kotiranta sanoo.

Kaikki julkaistavat sovellukset ovat tuotantotasoisia, eli muut oppilaitokset voivat ottaa ne käyttöön, kunhan huolehtivat integraatioista opiskelijatietojärjestelmiinsä.

– Toivomme, että ohjelmistotoimittajat tai muut korkeakoulut kehittävät rajapinnat omiin järjestelmiinsä. Näin käyttöönotto olisi hyvinkin vaivatonta esimerkiksi pienemmille korkeakouluille, toteaa projektipäällikkö Tuomas Naakka.

Opiskelukavereiden kohtaamispalvelu avautuu tammikuussa

Nyt julkaistavia sovelluksia ovat opiskelijan ja opettajan käyttöön tarkoitetut Opintoni- ja Opetukseni-sivut, kurssien kotisivut sekä Avoimen yliopiston opintojen hakusivu. Alkuvuodesta 2016 julkaistaan opiskelijoiden ideoima opiskelukavereiden kohtaamispalvelu Opinder.

– Tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden keksimä opiskelijoiden kohtaamispalvelu Opinder on juuri sitä mitä opiskelijat tarvitsevat: helppo tapa tutustua toisiin opiskelijoihin opiskelun merkeissä, kertoo sovelluksen tuoteomistaja, verkkopedagogiikan asiantuntija Pauliina Kupila.

Käyttäjähaastatteluissa opiskelijat ovat antaneet kiitosta uusien palveluiden yhtenäisen ja visuaalisen ulkoasun lisäksi mobiilikäytettävyydestä.

Helsingin yliopisto kokeilee avoimen lähdekoodina julkaisemista laajasti ensimmäistä kertaa. Yliopistolaiset sen sijaan ovat aktiivisia avoimen lähdekoodin julkaisijoita. Esimerkiksi Linux-käyttöjärjestelmä on Helsingin yliopiston opiskelijan Linus Torvaldsin 1990-luvun alussa käynnistämä ohjelmistokehitysprojekti.

Avoimen lähdekoodin etusivu

Lisätietoja: projektipäällikkö Tuomas Naakka, tuomas.naakka@helsinki.fi , puh. 02941 22238 tai 050 415 0228