Keväällä 2020 käynnistynyt HELSEED-yrittäjyysohjelma kiinnosti opiskelijoita: yli 20 tiimiä palautti liiketoimintasuunnitelmansa määräaikaan mennessä. Valtaosa liiketoimintasuunnitelmista koski jo olemassa olevia, joskin hyvin tuoreita yhtiöitä.
– Liiketoimintasuunnitelmien määrä, poikkitieteellisyys ja kansainvälisyys olivat meille myönteinen yllätys. Uskon vakaasti, että joukosta löytyy hyviä sijoituskohteita ja pystymme luomaan upeita yrityksiä yhdessä, Helsingin yliopiston sijoituspäällikkö Marko Berg sanoo.
Lupaava lähtö luo uskoa HELSEED-ohjelman tulevaisuuteen osana Helsingin yliopiston kokonaisvaltaista koulutusta.
– On suuri kunnia olla mukana kehittämässä opiskelijoidemme osaamispääomaa ja erityisesti vapauttamassa heidän luovaa potentiaaliaan. Olen vakuuttunut, että voimme yhdessä rakentaa yrityksiä jotka palvelevat koko yhteiskuntaa, yliopiston sijoitusjohtaja Anders Ekholm tiivistää.
Seuraavaksi yliopiston sijoitustoiminto tarkastelee suunnitelmia ja kutsuu lupaavimpien liiketoimintasuunnitelmien takana olevat tiimit esittämään ideansa suullisesti. Suullinen esittely tapahtuu marraskuussa ja nopeimmillaan sijoituspäätökset startup-yhtiöihin tehdään jo kuluvan vuoden loppuun mennessä.
Lue lisää
HELSEED-ohjelman verkkosivut
2.4.2020 julkaistu tiedote: Helsingin yliopisto alkaa sijoittaa opiskelijoidensa startup-yrityksiin
Lisätietoja antavat
Marko Berg, p. 041 534 9893, marko.berg@helsinki.fi
Anders Ekholm, p. 050 526 4253, anders.g.ekholm@helsinki.fi