— Hain opiskelemaan biologiaa, koska olin saanut ympäristöherätyksen, kertoo toisen vuoden biologian opiskelija Joona Pohjonen Helsingin yliopistosta.
Laitokselta löytyi samanhenkistä seuraa. Huoli ympäristönmuutoksesta yhdistää, ja moni opiskelukaveri on Pohjosen lailla lukenut Elizabeth Kolbertin Kuudennen sukupuuton, vaikka se ei kuulu tenttivaatimuksiin. Jutut kerhohuoneella käyvät välistä liiankin synkiksi, kun biologit puivat uutisia ilmaston näkökulmasta.
— Joskus minut keskeytetään, että eikö voida puhua muustakin välillä.
Biologia ei poikkeus: oli valittu ala mikä hyvänsä, se antaa nuorelle aikuiselle muutakin kuin massiivisen tietomäärän. Yhdessä opintoalansa kanssa nuori kohtaa myös ison osan tulevista tuttavistaan — ja saa uuden tavan katsoa maailmaa.
ARVIOINTIKYKY TERÄVÖITYY
Psykologian opiskelijalle ei ole mitenkään vierasta tarkkailla läheisiään ja heidän käytöstään uusien oppien vinkkelistä.
— Ihmiset ovat taipuvaisia selittämään omaa käyttäytymistään ulkoisilla tekijöillä ja muiden käyttäytymistä persoonalla, toteaa neljännen vuoden psykologian opiskelija Julia Kärnä.
— Tämän huomaa arjessa usein.
Toisaalta tieto opettaa kriittisyyttä myös omaa alaa kohtaan.
— Julkisessa keskustelussa viitataan useammin kansantaloustieteellisiin malleihin kuin totuuteen. Yliopistolla taas korostetaan jatkuvasti, kuinka mallit ovat vain yksinkertaistuksia, pohtii toisen vuoden kansantaloustieteen opiskelija Olli-Pekka Viitaharju.
— Talouspuhe on yhteiskunnassa pinnalla, mutta se ei ole kovin analyyttista.
YSTÄVÄT JA OMAISET
Vaikka koulutusalan valinta on iso päätös, nuoret jäävät opinpolkuja valitessaan usein yksin. Näin arvioi aikuistuvien nuorten valintoja ja elämänpolkuja tutkinut psykologian professori Katariina Salmela-Aro.
— Hyvin tyypillistä on hakea opiskelemaan samaa alaa kavereiden mukana miettimättä tarkemmin, mikä olisi itselle sopivaa.
Ammatinvalinta on sen verran merkittävä päätös elämässä, että professori toivoisi sille lisää aikaa ja rauhaa. Oppivelvollisuuden pidentäminen voisi auttaa.
Toinen iso tekijä ystävien ohella on nuoren perhetausta: etenkin ammattiin pätevöittäville akateemisille aloille, kuten oikeus- ja lääketieteeseen, hakeudutaan vanhempien esimerkistä.
— Selvästi vähemmän pohditaan sitä, mille alalle ihmisellä itsellään olisi parhaat edellytykset. Tässä olisi opintojen ohjauksessa paljon kehitettävää.
YHTEISKUNTA KIINNOSTAA
Omaksutaanko oppiaineen oheisena myös poliittinen maailmankuva?
— Sosiologiaa ei voi opiskella ilman, että alkaa hahmottaa yhteiskunnan eriarvoistavia rakenteita, toteaa viidennen vuoden sosiologian opiskelijan opiskelija Uura-Liina Kouvonen.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokainen tekisi asioista samat ideologiset johtopäätökset.
— Ei sosiologian opiskelu tee kaikista punavihreitä — tunnen kokoomushenkisiäkin opiskelutovereita, Kouvonen toteaa.
Perussuomalaista sosiologia hän ei silti osaa oikein kuvitella.
On kuitenkin järkeenkäypää, että yhteiskunnasta ja sen kipukohdista kiinnostunut päätyy lukemaan yhteiskuntatieteitä.
TIEDE YHDISTÄÄ
Alan kiinnostavuus motivoi nuoria enemmän kuin vaikkapa ajatus hyvästä palkasta. Koulutuksen mukanaan tuoma ansiotaso nousee merkittäväksi tekijäksi vasta yli 26-vuotiaiden keskuudessa.
Tämä näkyy esimerkiksi farmasian oppiaineessa. Opiskelijoissa on paljon jo yhden tutkinnon suorittaneita, kertoo neljännen vuoden farmasian opiskelija Iiro Kiiski.
— Monella on selvästi päämääränä saada tutkinto alalle, jossa työllistyminen on edelleen melko varmaa, Kiiski kertoo.
Onko farmasian opiskelijoilla sitten mitään yhdistäviä piirteitä?
— Sanoisin, että luottamus tieteeseen — farmaseutit tuskin lukevat horoskooppeja kuin viihteeksi.
Aika yleistä on myös nykyisen huumepolitiikan mielekkyyden kyseenalaistaminen.
— Esimerkiksi useisiin laillisiin rauhoittaviin lääkkeisiin liittyy merkittävä riippuvuusriski, mutta toisaalta laittoman LSD:n tutkiminen on ollut pitkään tabu.
NUOLENPÄÄT JA TYÖURA
Humanistisilla aloilla tutkinto ei välttämättä kerro paljoakaan siitä, mitä nuori aikanaan alkaa tehdä työkseen.
Aasian tutkimusta opiskeleva Milla Molarius kertoo opiskelleensa sivuaineena muun muassa nuolenpääkirjoitusta, vaikka ei uskokaan koskaan tarvitsevansa sitä työelämässä.
— On kuitenkin aika ainutlaatuista oppia maailman vanhinta tunnettua kirjoitusjärjestelmää. Yliopisto ei ole ammattikoulu, eikä kaikkea voi ajatella vain työuran näkökulmasta, Molarius tuumii.
EVÄÄT ELÄMÄÄN
Opettajaksi opiskelevalla käytännön näkökulma työhön limittyy osaksi akateemisia opintoja, onhan harjoittelu olennainen osa opettajaksi valmistautumista.
— Harjoittelut jännittävät: se vastuu ja epävarmuus siitä, miten saa toisen oivaltamaan ja oppimaan, miettii kotitalousopettajaksi ensimmäistä vuotta opiskeleva Tuuli Kanerva.
Kanerva kertoo pitävänsä niin käytännön ruoanlaittokursseista kuin teoriaopinnoistakin. Kritiikkiäkin hän antaa:
— 400 opiskelijan massaluento ei ole kivoin mahdollinen tapa oppia.
Kanerva uskoo saavansa elämänikäisiä kavereita muun muassa ainejärjestötoiminnan kautta. Mitä muuta ensimmäisen vuoden opiskelija toivoo tulevilta vuosilta?
— Kiinnostavan työn lisäksi toivon sitä, että akateeminen koulutus antaa hyvän pohjan arkielämälle — että opin suhteuttamaan asioita ja soveltamaan tietoa, jonka täällä omaksun.
PÄÄSYKOKEEN ROOLI
Suomessa on pitkään ollut käytössä malli, jossa korkeakouluopiskelija hakee suoraan pääaineeseen ja saa opinto-oikeuden ylempään tutkintoon saakka.
Salmela-Aro näkee mallissa ongelmia. Pääsykoe on yksi sellainen. On hyvin vaativaa, ellei mahdotonta, lukea moneen kokeeseen samaan aikaan.
— Valintakokeessa rannalle jääminen on tarkoittanut välivuotta tai useampaa.
Suomessa fuksien keski-ikä onkin OECD-maiden korkein.
Toinen ongelma on alojen eristäytyminen toisistaan.
— Jos etenee kovin selvän opintosuunnitelman mukaan, opiskelijan yhteydet muualle yliopistoon jäävät usein ohuiksi, Salmela-Aro huomauttaa.
— Joskus mietin, voisiko meillekin luoda järjestelmän, jossa haettaisiin ensisijaisesti yliopistoon. Eri aineita voisi valita yliopiston sisällä vapaammin.
Helsingin yliopiston koulutusohjelmauudistus voi olla yksi askel tähän suuntaan.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/01/17.
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.