Helsingin yliopiston viestintäkoordinaattori Claudia Gorr sai helmikuussa valmiiksi Leicesterin yliopistoon tekemänsä maisterin tutkinnon. Opetus järjestettiin kokonaan verkossa.
Miksi valitsit tutkinnon?
Halusin erikoistua museoiden kävijätutkimukseen, ja Leicesterillä on museoalalla hyvä maine. Kurssi oli mahdollista suorittaa missä vain. Tiesin jo opinnot aloittaessani, että muuttaisin Saksasta Suomeen.
Miten vertaat kurssia aiempiin opintoihisi?
Olen aiemmin suorittanut taiteen maisterin tutkinnon Berliinin Vapaassa yliopistossa. Siihen verrattuna Leicesterin tutkinto oli jäsennellympi ja ohjaus parempaa. Berliinissä tapasin ohjaajaani tuskin kertaakaan, mutta Leicesterin graduohjaajan kanssa minulla oli neljä erittäin hyvää Skype-keskustelua.
Kuinka paljon työtä opinnot vaativat?
Paljon. Suoritin työssäkäyville suunnitellun kaksivuotisen ohjelman, johon sain vielä puoli vuotta lisäaikaa. Silti loppuvaiheessa huomasin käyttäväni opintoihin 50 tuntia viikossa, töiden lisäksi. Toisaalta oli hyvä, että aikataulut ja ohjeet olivat tiukkoja.
Miten tekniikka toimi?
Olin kuvitellut, että kurssi olisi modernimpi. Verkossa oli lähinnä materiaalipankki, jossa oli linkkejä ja ohjeita. Ryhmäkeskustelualusta oli kömpelö, joten emme käyttäneet sitä, vaan keskustelimme Facebook-ryhmässä. Se ei ollut riittävää. Olen sosiaalinen oppija, ja olisin kaivannut esimerkiksi videokonferenssia tai Skype-puheluita opiskelijoiden kesken.
Tapasitteko kasvokkain?
Meille järjestettiin kolme mahdollisuutta tavata. Osallistuin kahteen. Nämä kesä- ja talvikoulut olivat todella hyviä. Iltaohjelman aikana tutustuimme toisiimme ja aloimme tuntea, että kuulumme yhteisöön.
Mikä oli parasta?
Verkkokurssilla voi opiskella koska vain ja missä vain: parvekkeella, puistossa tai vaikka kylpyammeessa. Toisaalta vapaa-aika katosi. Tuntui, että aina pitää opiskella.