–Kieltä ei enää välttämättä opita erillisesti, vaan esimerkiksi tiedonhakua tehdään koko ajan myös muilla kielillä kuin äidinkielellä, Kielikeskuksen uusi johtaja, filosofian tohtori Leena Nissilä kertoo.
Myös mediassa eri kielet ovat läsnä, epämuodollinen kielen omaksuminen on tullut varsinaisen tietoisen kielen opiskelun rinnalle yhä vahvemmin. Opetuksen tehtävänä onkin auttaa oppijaa jäsentämään oppituntien ulkopuolella havaittua ja opittua.
–Parhaimmillaan muodollisessa opetuksessa pystytään hyödyntämään nuorten vapaa-ajallaan kohtaama erikielinen teksti- ja mediamaailma.
Globalisaatio on lisännyt kielitaidon tarvetta
Monet työyhteisöt ovat nykyään monikielisiä. Tästä syystä on Nissilän mukaan entistä tärkeämpää, että kieliaineilla on riittävästi tilaa eri alojen opetusohjelmissa.
Kielitaitotarpeiden monipuolistumisen myötä on tullut aiempaa suurempi tarve aloittain eriytyneelle kielenopetukselle. Kansainvälisten kontaktien lisäännyttyä on olennaista pystyä käymään keskustelua omaan alaan liittyvistä kysymyksistä useilla eri kielillä.
–Eri ammateissa kontaktit myös suuntautuvat eri puolille maailmaa, joten on tärkeää, että meillä on kielitarjontaa useissa kielissä.
Eurooppalaisten kielten lisäksi kiinnostus esimerkiksi Aasian kieliä kohtaan on lisääntymässä. Joitakin kieliä löydämme myös uudelleen, kuten viron ja venäjän kohdalla tapahtuu. Pohjoismaisista kielistä taas mielenkiinto muitakin kuin ruotsia kohtaan on lisääntynyt erityisesti ruotsinkielisillä tai ruotsia muuten hyvin hallitsevilla.
–Vaikka kielitaito tietyllä tavalla on kaventunut ja monet ovat huolissaan englannin ylivallasta, on Suomessa kuitenkin tänä päivänä tarjolla kielenopetusta useammassa kielessä kuin koskaan, Nissilä toteaa. –Sekä kouluissa ja oppilaitoksissa että yhteiskunnassa eri kielet ovat esillä aiempaa enemmän. Puhutaanhan Suomessa tänä päivänä äidinkielenä jo yli 150:a eri kieltä.
Käsitys kielenoppimisesta on muuttunut
Se, mikä on ehkä eniten muuttunut, on käsitys kielenoppimisesta. Funktionaalisessa eli toiminnallisessa käsityksessä kielestä ja kielitaidosta painotetaan oppijoiden kielenkäyttötarpeita, heille merkityksellisiä tilanteita ja niissä toimimista.
–Kieli nähdään yhä enemmän merkityslähtöisenä viestinnän välineenä.
Funktionaalinen pedagogiikka ammentaa yhä enemmän sosiokulttuurisesta ja käyttöpohjaisesta ajattelusta. Vuorovaikutustilanteessa eri osapuolilla on käytössään erilaisia resursseja, joita käyttämällä yhteinen vuorovaikutus etenee. Kielitaito siis syntyy lopulta vuorovaikutuksessa toisten kanssa, jolloin vuorovaikutustilanteet ovat oppimisen lähtökohta, eivät päätepiste.
Nissilän mukaan kielenoppimisessa on nykyään vallalla holistisuus, jonka mukaan kielenoppiminen on hyvin monimutkainen, kokonaisvaltainen ja vuorovaikutteinen prosessi. Kieltä opitaan käyttämällä sitä ja oppijan kieli muokkautuu ympäristön kielenkäyttötapojen mukaan. Samalla oppijat myös itse muokkaavat ympäristönsä kielimuotoa.
–Tämä on oppijan kannalta hyvin helpottavaa, koska enää ei ajatella, että esimerkiksi kielioppi tulisi hallita ennen kuin voi avata suunsa.
Myös käsitys kielitaidosta heijastelee tätä muutosta. Kielitaidon tavoitteena ei ole kuvitteellinen äidinkielisen puhujan täydellinen taito vaan kyky kommunikoida. Oppimisen tavoitteena on tällöin saavuttaa sellaisia kielitaitoja, joilla hän selviytyy eri tilanteissa ja yhteisöissä.
Jatkuva oppiminen lisää kielitaidon ja kielenopetuksen kehittämisen tarvetta
Nissilän mielestä jokaisen on voitava kehittää ja laajentaa kielitaitoaan läpi koko elämän. Yhteiskunnassa on tärkeää tehdä näkyväksi kaikkia kieliä voimavarana ja lisätä kielitaidon arvostusta osana ammattitaitoa.
–Kielten opiskelun näkökulmasta se tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että pystymme antamaan eväitä ja intoa elämänmittaiseen kielitaidon kehittämiseen jokaiselle. Se tarkoittaa esimerkiksi sisäisen motivaation synnyttämistä silloinkin, kun opiskelijoiden aiemmat kielenoppimiskokemukset eivät ole syystä tai toisesta olleet kovin rohkaisevia.
Tästä syystä fokusta on hyvä siirtää tietyn kielen opetuksen rinnalla myös tukemaan monikielisen identiteetin vahvistumista. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijoita rohkaistaan eri kielten rinnakkaiseen käyttöön, madalletaan kynnystä vähäisenkin kielitaidon käyttöön rohkeasti ja opastetaan hyödyntämään erilaisia tapoja oppia kieliä.
Kielitaito on muutakin kuin kansalliskielten hallitsemista
Nissilä on seurannut kiinnostuneena yhteiskunnassa käytyä keskustelua kielistä ja kielitaidosta. Yksilön kielitaidon kehittyminen alkaa jo varhaislapsuudessa ja jatkuu koko elämän ajan. Äidinkielten ja muiden kielten kompetenssi kehittyy sekä kotona että koulussa ja nykyään yhä enemmän myös vapaa-ajalla.
Nissilän mukaan käytännössä kaikki opiskelijat ovat nykyään monikielisiä eli heillä on äidinkielen lisäksi useiden muiden kielten eritasoista osaamista. He myös käyttävät eri kielten taitoaan kaiken oppimisen tukena eri oppiaineiden opiskelussa. Kuitenkin Suomessa saatetaan kutsua joitakin yksilöitä ummikoiksi tai kielitaidottomiksi vain siksi, että he eivät puhu Suomen kansalliskieliä, vaikka he saattavat puhua useita muita, jopa paljon puhuttuja maailmankieliä.
–Meillä ei siis vielä kyetä näkemään kaikkia kieliä voimavarana eikä meillä ole vielä riittävästi jaettua ymmärrystä monikielisyydestä. Kieltenopetuksesta puhuttaessa saatetaan edelleen unohtaa myös kokonaan äidinkielten opetus ikään kuin äidinkieli ei olisi kieli lainkaan, vaikka äidinkielen vahva osaaminen on myös kaiken muun oppimisen perusta.
Kielikeskuksella on tärkeä tehtävä yliopiston kieliaineiden kanssa edistää kulttuurista moninaisuutta ja kielitietoisuutta
Kielellä on suuri rooli oppimisessa, ja jokaisella tieteenalalla on myös oma kielensä, kielenkäyttötapansa ja terminologiansa. Oman tieteenalan kieli on siis jokaiselle opiskelijalle tietyllä tapaa vieras kieli ennen opintojen alkua. Siitä syystä myös jokainen yliopisto-opettaja on oman tieteenalansa ”kielen” opettaja.
–Kielikeskuksen kehittämispäivässä pohdimmekin, miten yliopistoista voisi tehdä entistä kielitietoisempia: korostaa kielen merkitystä oppimisessa ja samalla kannustaa hyödyntämään opetuksessa opiskelijoiden koko kielivarantoa ja myös heidän vapaa-ajallaan käyttämiä kieliä.
Helsingin yliopiston Kielikeskus on Suomen suurin kielikouluttaja. Opiskelijoita Kielikeskuksen kursseilla käy vuosittain n. 13 000.