Ilmastonmuutoksen kansainvälinen kesäkurssi Hyytiälän metsäasemalla

Maailman suurin ilmastonmuutoksen kesäkurssi ”Climate Journey” tutustui tänä kesänä viiden päivän ajan ilmastotutkimukseen Hyytiälän metsäasemalla. Ensi vuonna myös Helsingin yliopiston opiskelijat voivat osallistua neliviikkoiseen kurssiin, joka matkustaa Euroopan eri maissa etsimässä ratkaisuja ilmastonmuutokseen.

Neljän viikon mittaisella kurssilla opiskelijat ympäri Eurooppaa opiskelevat yhteensä kolmessa eri maassa. Samana kesänä Euroopassa järjestetään kaikkiaan kymmenen vastaavaa kurssimatkaa, joille osallistuu yhteensä 400 opiskelijaa. Kussakin kohteessa opiskelijat ideoivat ratkaisuja ilmastonmuutokseen yhdessä asiantuntijoiden kanssa. 

Helsingin yliopiston opiskelijoilla on mahdollisuus hakea mukaan ensi kerralla. Haku aukeaa todennäköisesti tammikuussa 2020. Kurssin koordinoi EU:n rahoittama yhteisö EIT Climate-KIC, joka pyrkii nopeuttamaan siirtymistä hiilidioksidipäästöttömään talouteen. EIT Climate-KIC kattaa opiskelijoiden matkat, majoituksen ja ison osan ruoista kurssimatkan aikana. Opiskelijoille tulee kuluja vain saapumisesta kurssin lähtöpaikkaan ja kotiinpaluusta päätöspaikasta.

Tämänkesäinen pohjoiseen Eurooppaan matkansa tehnyt kurssi opiskeli ensin Hyytiälässä viisi päivää ja sen jälkeen kolme päivää Otaniemessä Aallon kampuksella. Suomen jälkeen joukko jatkoi Trondheimiin ja sieltä Budapestiin, jonne kaikki eri paikoista aloittaneet kurssit kokoontuivat lopuksi yhteiseen loppuseminaariin esittelemään kuukauden aikana työstämänsä ideat.

Ilmakehätieteiden ytimessä

Journey-kesäkurssin ensimmäisen viikon aikana opiskelijat tarkastelivat Suomen luonnon huomassa ilmastonmuutoksen vaikutusta erilaisiin ekosysteemeihin ja kaupunkeihin.

Euroopan pohjoisosiin suuntautuneen kurssin ensimmäisenä etappina toimi Hyytiälän metsäasema, joka sijaitsee 220 kilometriä Helsingistä luoteeseen ja 60 kilometriä Tampereesta koilliseen. Tällä keskellä havumetsää sijaitsevalla ja Helsingin yliopiston ylläpitämällä tutkimusasemalla kohtaavat viimeisin huippututkimus ja pitkät perinteet.

Asemalla aktiivisten kansainvälisten ja monitieteisten tutkimusalojen kirjo ulottuu metsätieteistä ja suoekologiasta ilmakehän ominaisuuksiin, joita tutkitaan SMEAR II -asemalla.

– Helsingin yliopisto toimii ensi kertaa Journey-kesäkurssin isäntänä, ja toimme osallistujat tänne Hyytiälään ilmakehätieteiden ytimeen, kertoi tutkijatohtori Laura Riuttanen, joka johtaa Journey 2019 -hanketta Helsingin yliopistossa.

– Asemalla tehtävät monitieteiset mittaukset kertovat ilmakehätieteiden monimuotoisuudesta. Toivonkin, että vierailu auttaa osallistujia ymmärtämään yhteistyön merkityksen ilmastonmuutoksen aiheuttamien ongelmien hallitsemisessa, Riuttanen lisäsi.

Huomaamattomia muutoksia

Kesäkurssin osallistujat olivat niin kansallisuuden kuin taustansakin puolesta kirjavaa joukkoa; mukana oli niin talous- ja kauppatieteiden kuin ilmasto- ja insinööritieteidenkin edustajia, joilla kaikilla oli yksi ja sama tavoite – ilmastonmuutoksen torjuminen.

Ensimmäisten päivien aikana osallistujat saivat kuulla ilmastonmuutoksen perusteista ja tarkastelivat ilmiön vaikutusta erinäisiin ekosysteemeihin. Jaksoon kuuluivat vierailut SMEAR II -asemalle, jossa tutkitaan tauotta maaekosysteemien ja ilmakehän välistä vuorovaikutusta, ja Siikanevan suoalueelle, jossa tutkijoiden huomio kohdistuu suoekosysteemeihin.

Yli 70 % Suomen maapinta-alasta on metsää. Järviä maassa on lähes 200 000, joka on ällistyttävä luku. Vaikka Hyytiälä sijaitsee kuvankauniin luonnon helmassa yhdessä maapallon puhtaimmista ilmanaloista, sielläkin tapahtuu muutoksia, joita paljaalla silmällä ei yleensä huomaa.

– Ei sitä huomaa, mutta tutkimuslaitteiden ja niiden 25 vuoden ajan tulkitseman tiedon avulla erot paljastuvat. On erittäin tärkeää tietää, että muutoksia voi tapahtua myös ihmisten niitä huomaamatta, totesi Portugalista kesäkurssille saapunut Miguel.

Tämän vuoden Journey-kesäkursseilla uutta on ollut systeemiajattelun entistä voimakkaampi painotus. Ilmastonmuutoksen torjumisen edellyttämiä nopeita ja mullistavia muutoksia ei saada aikaan yksittäisiä ongelmia ratkaisemalla. Sen sijaan on keskityttävä järjestelmätason syvälliseen muutokseen ja entistä laajempaan yhteistyöhön.

Lisätietoja

Maailman suurimmasta ilmastonmuutoksen kesäkurssista Climate Journeysta EIT Climate-KIC:n sivuilta

Tutkijatohtori Laura Riuttanen, Helsingin yliopisto, +358 50 4154 746, @LRiuttanen