Helsingin yliopisto ja Saudi-Arabia sopimukseen opettajien täydennyskoulutuksesta

Helsingin yliopisto ja Saudi-Arabia solmivat sopimuksen saudiarabialaisten opettajien täydennyskoulutuksesta. Sopimus allekirjoitettiin Berliinissä 15.3.

Sopimus opettajien täydennyskoulutuksesta on ensimmäinen lajissaan Helsingin yliopiston koulutusviennissä.  Koulutus alkaa touko-kesäkuussa.

Saudiarabialainen opettajaryhmä on Suomessa vuoden 2017 loppuun. Opettajat saavat maksullista englannin kielen opetusta ja pedagogista koulutusta.  He perehtyvät lisäksi mentoreiden avulla käytännön koulutyöhön Espoon kouluissa. Saudi-opettajien lapsille tarjotaan samaan aikaan Helsingin normaalilyseossa suomalaista kouluopetusta sekä englanniksi että arabiaksi.

Koulutusohjelma toteutetaan yhdessä Omnia Education Partnerships Oy:n kanssa, joka järjestää kouluharjoittelun Espoossa.

Suomeen tulevassa ryhmässä on100 opettajaa. Helsingin yliopistoon heistä tulee opiskelemaan 50 opettajaa, loput jakaantuvat Finland University Oy:n kautta Turun, Tampereen ja Itä-Suomen yliopistoihin. Perheenjäsenet mukaan lukien Suomeen saapuu nelisensataa saudia, joista lasten lisäksi myös aikuiset osallistuvat erilaisiin maksullisiin koulutusohjelmiin, joissa he opiskelevat muun muassa Suomen kulttuuria ja englannin kieltä.

– Tämä on merkittävä avaus koulutusviennissämme. Seuraavasta Suomeen tulevasta 300 opettajan ryhmästä on aloitettu jo neuvottelut, toteaa Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut HY+ Oy:n toimitusjohtaja Marjaana Suutarinen

Vaikka maiden kulttuurierot ovat isot, Saudi-Arabiassa on suuri kiinnostus suomalaista koulua ja opetussuunnitelmaa kohtaan.

– Englannin kielen lisäopinnoilla ylitetään kielimuuria, jotta pedagogiset opinnot ja koulujen arki avautuisivat paremmin, kertoo koulutusviennin päällikkö Kirsi Kettula.

Kettula tapasi Suomeen tulevia opettajia helmikuussa Riadissa ja kertoo heidän olevan varsin tietoisia suomalaisen koulun hyvästä maineesta. He olivat hyvin kiinnostuneita oppimaan ja viemään uudenlaista pedagogista ajattelua omiin kouluihinsa kotiin palatessaan.

Koulutuksen tilaaja on Saudi-Arabian opetusministeriö. 

Lisätietoja:

Marjaana Suutarinen

puh. +358 50 448 8788, s-posti marjaana.suutarinen@helsinki.fi

http://hyplusglobal.fi/