Lapsena Mohammad Azizkhani kuunteli isosiskonsa tarinoita elintarviketehtaista, joissa tämä oli vieraillut opiskellessaan elintarvikkeiden laadunvalvontaa.
– Oli helppoa tehdä vaikutus seitsemänvuotiaaseen poikaan ja herättää hänen kiinnostuksensa erilaisiin asioihin. Ja tässä sitä nyt olen tekemässä juuri sitä mistä lapsena innostuin, Azizkhani kertoo.
Azizkhani suoritti kandidaatin tutkintonsa Iranissa. Hänen pääaineenaan oli – aivan kuten siskollakin – elintarvikkeiden laadunvalvonta.
”Tutustuin yliopistoja vertaileviin rankingeihin ja huomio kiinnittyi Helsingin yliopiston tutkimuksen laatuun.”
Kandiopintojensa toisena vuonna Azizkhani kiinnostui tutkimustyöstä, ja loppuvaiheessa hänellä oli jo kolme patentoitua projektia ja kourallinen tutkimusraportteja. Azizkhani tiesi haluavansa jatkossa opiskella ulkomailla.
– Tutustuin yliopistoja vertaileviin rankingeihin ja huomio kiinnittyi Helsingin yliopiston tutkimuksen laatuun. Monet yliopistot tuntuvat panostavan enemmän määrään kuin laatuun, sanoo Azizkhani.
Azizkhanin mukaan monet eivät tutustu etukäteen maahan, johon aikovat lähteä opiskelemaan.
– Kannattaa muistaa, ettei opiskelu ole koko elämä, vaan on tärkeää nauttia elämästä myös opintojen ulkopuolella. Minä luin läksyni etukäteen ja viihdyn hyvin Suomessa ja Helsingissä.
Millaista on ruoantuotanto tulevaisuudessa?
Elintarviketieteiden maisteriohjelmassa elintarviketurvallisuuteen erikoistuva Azizkhani on sitä mieltä, että alalla on loistava tulevaisuus.
– Ruoantuotanto kehittyy entistä kestävämmäksi, jolloin ympäristöä rasitetaan vähemmän ja ruoka on entistä turvallisempaa ihmisille. Tällä hetkellä tutkitaan paljon sitä, kuinka ruoan mikrobiturvallisuutta voitaisiin lisätä käyttämällä luonnollisia säilöntäaineita ja muita luonnonmukaisia keinoja.
"Haaveenani on ruoka, joka säilyy itsekseen ilman kemiallisia lisäaineita."
Azizkhani työstää parhaillaan maisterintutkielmaansa, jonka aiheena ovat luonnolliset säilöntäaineet. Hän eristää symbioottisessa järjestelmässä eläviä bakteereita, jotka tappavat meille haitallisia taudinaiheuttajia
– Eristämisen jälkeen siirrän bakteereja erilaisiin ravintojärjestelmiin ja havainnoin, vähentävätkö ne haitallisten bakteerien kasvua näissä. Haaveenani on ruoka, joka säilyy itsekseen ilman kemiallisia lisäaineita.
Azizkhanin mielestä elintarviketurvallisuuden valvominen on tärkeää niin nyt kuin tulevaisuudessakin.
– Koska ruuan ja varsinkin valmisruuan valmistaminen on massatuotantoa, on entistä tärkeämpää löytää vaihtoehtoisia ja vähemmän haitallisia ruuan säilytyskeinoja.
Jos maailman väkiluku jatkaa kasvuaan, vegaaniudesta tulee Azizkanin ennusteen mukaan nykyistä yleisempää, kun taas liha- ja maitotuotteet muuttuvat ylellisyydeksi. Tämän vuoksi on myös tärkeää löytää uusia proteiinin lähteitä.
– Hyönteisiä on hyödynnetty eri kulttuureissa jo pitkään. Ne saattavat hyvinkin lyödä itsensä läpi tulevaisuudessa, mutta vastaavat ravintoaineet saadaan myös kasvipohjaisista tuotteista.
Suomessa kuin kotonaan
Azizkhani on kiitollinen opintojensa ja tutkimustyönsä aikana saamastaan tuesta ja ohjauksesta.
– Voin muitta mutkitta istua alas professoreiden kanssa keskustelemaan minua askarruttavista asioista. Täällä ollaan kaikissa asioissa niin joustavia: kun esimerkiksi halusin aloittaa tutkielmani kirjoittamisen ennen kuin olin suorittanut kaikki vaadittavat kurssit, siihen suostuttiin oitis.
Azizkhani myös yllättyi iloisesti saamastaan palvelusta hakuprosessin aikana.
– Sähköposteihini reagoitiin nopeasti ja henkilökunta ylitti itsensä vastatessaan kyselyihini opintojen rahoituksesta, asumisesta tai opinnoista yleensä.
Valmistuttuaan Azizkhani haluaisi jäädä Suomeen töihin.
Ennen opintojaan Azizkhani oli lukenut suomalaisten hiljaisuudesta ja syrjäänvetäytyväisyydestä.
– Kokemani perusteella voin sanoa, ettei se pidä paikkaansa. Muut opiskelijat ovat olleet todella auttavaisia ja nähneet paljon vaivaa, jotta tuntisin oloni kotoisaksi. Tämä oli yksi syy siihen, että päätin ryhtyä opiskelijalähettilääksi. Haluan panna hyvän kiertämään ja auttaa muita löytämään paikkansa yliopistoyhteisössämme.
Valmistuttuaan Azizkhani haluaisi jäädä Suomeen töihin.
– Suomessa on hyviä uramahdollisuuksia. Usealla monikansallisella elintarvikeyhtiöllä on toimipaikkoja ja tuotantolaitoksia täällä. Haluaisin oppia alan niksit jossakin suuressa yhtiössä ja ehkä jonakin päivänä perustaa oman yrityksen.