Yhä useampi romani kouluttautuu ammattiin. Heitä ei silti haluta palkata.

Eskon koulun kolmasluokkalaisten pulpeteille on kasattu punaista huopaa, kartonkia ja kiiltävää nauhaa. Opettaja Hanna Nyman antaa ohjeet askartelutehtävää varten ja virittelee oppilaidensa luovuuden muutamalla kysymyksellä.

Hausjärveläinen luokka voisi olla mistä tahansa suomalaisesta kyläkeskuksesta. Oppilaat eivät taida tietää, kuinka poikkeuksellinen tapaus heidän opettajansa on. Hän on romani molempien vanhempiensa puolelta, luokanopettaja ja kasvatustieteen maisteri Helsingin yliopistosta.

Hänen kaltaisiaan korkeakoulutettuja romaneita on suomalaisilla työpaikoilla vain kourallinen.

— Kun opiskelin, koko yliopistossa ei ollut ketään toista. Olin ainoana romanina koko talossa, jossa on muuten koko kulttuurien kirjo läsnä.

VÄHEMMÄN KESKEYTYKSIÄ

Suomen romanien koulutustasossa on tapahtunut suuri harppaus 2000-luvulla. Vuonna 2001 lähes kolmannes romaninuorista jäi ilman peruskoulun päästötodistusta.

Perinteisiin romaniammatteihin tarvittu koulutus oli käytännöllistä, eikä opillisia arvoja pidetty siksi yhteisössä korkealla, kertoo romanien historiaa tutkinut Helsingin yliopiston yliopistonlehtori Panu Pulma.

Vuonna 2010 peruskoulun keskeyttäneiden romanien määrä oli laskenut viidennekseen. Ero on edelleen suuri verrattuna pääväestöön, josta yli 99 prosenttia suorittaa peruskoulun loppuun.

Peruskoulun selvittäneistä romaneista 85 prosenttia jatkaa kuitenkin eteenpäin. Lukion valitsee vain muutama oppilas vuosittain, mutta monet romaninuoret opiskelevat ammatillisissa kouluissa hoitoalan, tekniikan, tietojenkäsittelyn tai kulttuurialan osaajiksi.

IDENTITETTI PYSYY

Romaniperheissä on tiedostettu, että tietoyhteiskunnassa ei pärjää ilman koulutusta. Myös kansallinen romanipolitiikka on edistänyt opiskelua. Romaniperheille on järjestetty 1970-luvulta alkaen asuntoja kaupungeista, ja vähemmistön kielelliset ja kulttuuriset oikeudet on taattu lainsäädännöllä.

Opetushallituksen asiantuntijan Satu Blomeruksen mukaan aikaisemmin romanit ovat pelänneet, että koulussa pitää luopua identiteetistään.

— Kun sulauttamisen paine on poistunut, he ovat voineet opiskella ja olla yhteiskunnassa omana itsenään, Blomerus sanoo.

Mukautumisen painetta on vähentänyt myös Suomen monikulttuuristuminen 1990-luvulta alkaen.

Nyt maahan on kasvanut romaninuorisoa, joka kirii valtaväestöä kiinni koulutuksessa. Nousulla keskiluokkaan on kuitenkin este: romaneille ei tunnu olevan koulutusta vastaavia töitä edes työvoimapulasta kärsivillä aloilla, kuten hoitotyössä.

TYLYÄ SYRJINTÄÄ

Hanna Nymanilla on kaksi nuorta aikuista poikaa, joista vanhempi on koulutukseltaan talonrakentaja ja nuorempi koneistaja. Äiti ohjasi poikia opiskelemaan lähihoitajaksi, mutta he valitsivat koulun jälkeen miehiset alat.

Pojat kasvoivat kodin pihapiirissä valtaväestöön kuuluvien kavereiden kanssa, eikä farkuissa ja Adidaksissa kulkevia nuoria juuri erottanut muusta porukasta ammattikoulussakaan. Ammattikoulun jälkeen he suorittivat kansalaisvelvollisuutensa armeijassa.

Sen jälkeen tie on alkanut nousta pystyyn. Nuorempi poika haki viime keväänä työharjoittelupaikkaa riihimäkeläisestä metallialan perheyrityksestä. Hän oli kysynyt edellisvuonna kesätöitä samasta firmasta. Kun paikka meni ohi, hän tarjoutui yritykseen palkattomaksi harjoittelijaksi.

— Omistaja vastasi, että heidän työpaikkansa moraalinen ilmapiiri kärsii, jos he ottavat hänet töihin. Se oli kova paikka 18-vuotiaalle kaverille, Hanna Nyman kertoo.

Perhe teki tapauksesta rikosilmoituksen työsyrjintänä, mutta sen käsittelystä ei ole kuulunut mitään.

Muutamaa kuukautta myöhemmin pojalla oli toinen samanlainen kokemus. Hän tapasi kesällä raviradalla miehen, jonka kanssa tuli hyvin juttuun. Selvisi, että miehellä oli yritys, johon hän kaipasi kesätyöntekijää. Poika tarjoutui hommiin, ja palkastakin oli jo puhetta. Lopuksi mies kysyi pojan nimeä.

Kuultuaan nimen, Tino Nyman, mies kysyi, onko poika romani. Siihen keskustelu tyssäsi, koska ”minä en ota mustalaisia töihin”.

KULTTUURIN KÄÄNTÖPUOLI

Romanit kokevat syrjintää niin pienestä asti, etteivät välttämättä edes tunnista sitä, sanoo Ihmisoikeusliiton romanihankkeen asiantuntija Rikhard Lumberg. Ravintolaan on vaikea päästä sisälle, kaupan ovat voivat sulkeutua nenän edestä ja asuntoa on vaikea saada yksityisiltä vuokramarkkinoilta.

Ihmisoikeusliitto järjestää romaneille koulutustilaisuuksia perusoikeuksista ja tarjoaa palvelevan puhelimen romanien käyttöön. Apua hakevia tuetaan, jos heidän on syytä ottaa yhteyttä poliisiin, vähemmistövaltuutettuun tai työsuojeluviranomaiseen.

— Muutosta parempaan on ilmassa. Olemme olleet jo usean vuoden kuin vedenjakajalla. Suomen romaniväestö kouluttautuu yhä enemmän ja haluaa mukaan työelämään, Lumberg sanoo.

Myös yksityiset työnantajat ovat aiempaa tietoisempia työnhakijoiden oikeuksista, vaikka ennakkoluulot ovat syvällä.

Kolikon toinen puoli on, että romanikulttuuri rajoittaa ihmisten vapautta etsiä paikkaansa yhteiskunnassa. Yksi yhteisön vaalimista epäterveistä perinteistä on käytäntö, jonka mukaan romanin pitää pyytää lupaa paikkakunnalla jo asuvilta romaneilta, jos haluaa muuttaa sinne.

Jos lupaa ei kysy, on seurauksena usein henkistä tai ruumiillista väkivaltaa.

Lumbergin mukaan taustalla on ajatus, että tulija voi pilata paikkakunnalla jo asuvien hyvän maineen ja vakiintuneet suhteet valtaväestöön. Toisinaan kysymys on vain silkasta vallankäytöstä.

— Käytännössä romanilla ei ole samoja perusoikeuksia, kuten liikkumisvapautta, kuin suomalaisella yleensä. Se hankaloittaa äärettömän paljon opiskelua ja työpaikan hakua.

Lumberg on entinen poliisi ja isän puolelta romani. Hän on elänyt romanikulttuurin keskellä, mutta valitsi vuonna 2007 avoimuuden kirjoittaessaan Helsingin Sanomiin vetoomuksen, että romanit lopettaisivat verikoston vaalimisen.

NUORET TÖIHIN

— Tämä on ensimmäinen työpaikkani, Roni sanoo ylpeyttä äänessään kellarikerrokseen rakennetussa isossa kerhotilassa Myllypuron metroaseman kupeessa.

Roni ei ole hänen oikea nimensä, mutta hän on pohjoishelsinkiläisen lähiön kasvatteja. Vähemmistöistä ja valtaväestöstä koostunut kaveriporukka aloitti huumekokeilut ja varastelun 15-vuotiaina. Nyrkkeilyä harrastanut poika ehti pahoinpidellä monta ihmistä, ennen kuin rauhoittui.

— Olen aina pitänyt väkivallasta, eikä minulla ollut kaikki hyvin. Lopetin tappelemisen vasta, kun vankila oli lähellä, nyt 18-vuotias romani sanoo.

Ronilla on lyhyet muodikkaasti leikatut hiukset ja äärimilleen treenatut, tatuoidut käsivarret. Poliisi ehdotti häntä töihin Kriminaalihuollon tukisäätiön hankkeeseen kokemusasiantuntijaksi, koska häntä kunnioitetaan kadulla. Nyt hänen tehtävänsä on auttaa entisiä kavereitaan ja nuorempia lopettamaan päihteiden käyttö, palaamaan koulun penkille ja etsimään töitä.

— Keskiviikkoisin käyn tokaluokkalaisten kanssa pelaamassa fudista ja sählyä. Hekin ovat alkaneet tehdä jo rikoksia ja tapella, pomppivat autojen päällä ja vastaavaa.

Poliisi ja nuorisotyöntekijät ovat raportoineet muutaman vuoden ajan, että tietyissä Itä- ja Pohjois-Helsingin kaupunginosissa ja Kampin alueella liikkuu etnisiin ryhmiin kuuluvia nuoria, joille on kasautunut ongelmia. Porukoissa norkoilee teini-ikäisiä, joilla on tekemisen puutetta. Energiajuomien kittaamisen ja syljeskelyn ohessa jotkut alkavat varastella ja pahoinpidellä ihmisiä.

Heikoimmin pärjäävistä monet ajautuvat tukiverkkojen läpi. Näitä syrjäytyneitä on vaikea tavoittaa valtakunnallisella romanipolitiikalla. Usein he ovat päätyneet erilleen myös omasta yhteisöstään. Heidät on etsittävä jalkatyönä kaduilta.

ROMANIT PÄRJÄÄVÄT

Suomi on ainoita Euroopan maita, joissa romanien koulutusta on onnistuttu parantamaan. Itä-Euroopassa romanit on sijoitettu lähes poikkeuksetta erillisiin luokkiin tai kouluihin, joissa opetus on tavallista kehnompaa.

Ylitarkastaja Sarita Friman-Korpela katsoo romanien koulutustilastoja valtiovallan edustajana, Romaniasiain neuvottelukunnan pääsihteerinä.

— Meillä on lisätty koulun ja kodin välistä yhteistyötä. Keskustelut opettajien ja vanhempien välillä ovat vahvistaneet romaniperheiden luottamusta kouluun instituutiona. Rehtoreiden mukaan romanioppilaat pärjäävät koulussa yhtä hyvin kuin muutkin.

Siihen nähden on yllättävää, että koulupudokkaiden määrä on romaneista edelleen niinkin suuri, viidennes oppilaista. Mutta yhä useampi pärjää. Esimerkiksi siitä sopii Friman-Korpelan tuttu romanipoika, jonka ylioppilasjuhliin hän on menossa haastattelua seuraavana päivänä. Poika kirjoitti eximian paperit ja suunnittelee luonnontieteiden opintoja.

YHTEISÖN KAHTIAJAKO

Vielä 40 vuotta sitten Suomen romanit olivat keskenään tasa-arvoisempia kuin nykyään. Yliopistonlehtori Panu Pulman mukaan yhteisö on hyvää vauhtia eriytymässä sosiaalisesti ja elämäntavoiltaan koulutettuihin ja syrjäytymisuhan alla oleviin.

Pulman johtama työryhmä voitti syyskuussa tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon teoksella Suomen romanien historia (SKS 2012), joka kertoo vähemmistön vaiheista 500 vuoden ajalta. Teos kokosi yksiin kansiin uusinta tietoa myös romanien kielestä ja kulttuurista, joita opetetaan Helsingin yliopistossa sivuainekokonaisuutena ja tutkitaan useissa oppiaineissa.

Opettaja Hanna Nyman elää kahden kulttuurin rajalla. Koulussa hän pukeutuu kuten muutkin. Isossa hameessa olisi hankala kulkea pulpettien välissä.

Työpäivän jälkeen hän ajaa kotiin Riihimäelle ja pukee päälleen samettihameen ja kirjaillun paidan.

— Toinen ihminen ei tiedä, miltä tuntuu olla jatkuvasti silmätikkuna, kun pukeutuu romaninaisen asuun. Nyt olen yhtenä muiden joukossa, mutta sillä hetkellä kun puen asun päälle, en ole enää Hanna, vaan edustan koko heimoa. Se on joskus raskasta.

Työyhteisössään Nyman kokee saaneensa hyvän vastaanoton. Hän tietää, että uudella työpaikalla romanin on voitettava muiden luottamus tekemällä työnsä aina sataprosenttisen hyvin. Aluksi häneltäkin kyseltiin, miten voi olla romani ja opettaja.

Ehkä siksi useimmat yliopistoissa opiskelleista harvoista romaneista päätyvät tavalla tai toisella työskentelemään romaniasioiden pariin valtiolle, kuntiin tai romanijärjestöihin.

VAIHDA NIMESI!

Valtakulttuurin keskellä elävä romani joutuu tekemään väistämättä paljon myönnytyksiä ja etsimään sinnikkäästi omaa paikkaansa toistuvasta torjunnasta huolimatta. Hanna Nyman arvelee, että hänen poikansa on myönteisen luonteensa ansiosta käsitellyt työnantajien tylyjä vastauksia jopa kypsemmin kuin hän. Äidin tunteet ovat käyneet tilanteissa kuumina.

Nyt molemmat pojat ovat työttömiä työnhakijoita. Nyman on sanonut pojilleen, että heidän pitää vaihtaa etunimensä ja lähteä Helsinkiin, jos aikovat saada töitä. Pääkaupungin monikulttuurisessa ympäristössä nimeä ja etnistä taustaa tuijotetaan vähemmän.

Moni romaninuori valitsee sulautumisen sijasta toisin. He alkavat korostaa romanikulttuurin tapoja ja vetäytyvät omiin porukoihinsa. Pojat pukeutuvat koodin mukaisiin lakerikenkiin, suoriin housuihin ja kauluspaitaan. Tytöt valitsevat romanihameen jopa vastoin vanhempiensa suosituksia. Romaniasu voi olla este työllistymiselle, mutta siihen pukeutuminen voi olla myös tapa lyödä hanskat tiskiin.

— Joskus pojat ovat sanoneet, että mitä hyötyä siitä on ollut, että olette kasvattaneet meidät täyspainoisiksi yhteiskunnan jäseniksi ja elämme sen normien ja sääntöjen mukaan.

Kuitenkin mustalainen on aina vain mustalainen ja saa sen mukaisen kohtelun.

Juttua varten on haastateltu myös Kriminaalihuollon tukisäätiön projektipäällikköä Timo Heikkosta.

Lue lisää aiheesta: Opetus ja opiskelu