Miten opiskelijat organisoivat aikaa ja tilaa teknologiavälitteisessä yhteistoiminnallisessa oppimisessa

Italialaislähtöisen Giuseppe Ritellan tuoreen väitöksen mukaan elämme aikaa, jossa oppimisen suhde tilaan ja aikaan muuttuu. Muutoksen aiheuttaa uusien virtuaalisten tilojen ja pedagogisten lähestymistapojen käyttöönotto.

Giuseppe Ritellan väitöskirjan näkökulma on sosiokulttuurinen: Ritella tarkastelee kognitiota ja oppimista ympäristöön hajaantuneina ilmiöinä, ja lisäksi hän tarkastelee tilaa ja aikaa toisistaan riippuvina sosiaalisina konstruktioina. Väitöskirjassa eritellään oppimisen fyysisiä, sosiaalisia, virtuaalisia tiloja ja analysoidaan kuinka osanottajat (opiskelijat tai opettajat) itse hahmottavat tilaa ja aikaa teknologian välittämissä oppimiskäytännöissään.

Väitöstutkimuksen tulosten perusteella ajan ja tilan organisoinnin tutkiminen näyttää tuottavan erittäin tärkeitä oivalluksia teknologiavälitteisestä yhteistoiminnallisesta oppimisesta.

– Sen ymmärtäminen, miten osallistujat sijoittavat itsensä ja toisensa tilassa ja ajassa, auttaa suunnittelemaan oppimisympäristöjä, jotka edistävät osallistujien keskinäistä koordinaatiota ja yhteistoiminnallisia prosesseja. Opiskelijoita voidaan tukea tilan organisoimisessa ja ajan hallitsemisessa tavalla, joka tukee syvällistä oppimista ja auttaa saavuttamaan opettajan pedagogisia tavoitteita, Ritella sanoo.

Kasvatustieteellisessä tiedekunnassa 13.1. väittelevän Ritellan tausta on viestintä- ja työpsykologiassa. Pro gradunsa hän teki Barin yliopistossa Italiassa kasvatuspsykologiasta, ja sen jälkeen hän kiinnostui tietokoneavusteisesta yhteistoiminnallisesta oppimisesta. Hänet hyväksyttiin vuonna 2010 Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan CRADLEn tohtorikoulutukseen.

Ritella on kokenut opettajien kouluttaja tietokonepohjaisessa opetuksessa ja teknologiapainotteisessa oppimisessa. Hän toimii myös yrityskonsulttina ja on mukana useissa kansallisissa ja kansainvälisissä tutkimushankkeissa sekä Suomessa että Italiassa.

Giuseppe Ritella väittelee 13.1.2018 klo 12 aiheesta Chronotope: an investigation of the spatial and temporal organization in technology-mediated collaborative learning. Väitöstilaisuus järjestetään Helsingin yliopiston päärakennuksen luentosalissa 6, Fabianinkatu 33.  Väitöskirja on luettavissa e-thesiksessä

Väittelijän yhteystiedot, yhteydenotot englanniksi:

Guiseppe Ritella, puh. 03 935 221 336, s-posti gritella@gmail.com  

Lue lisää aiheesta: Opetus ja opiskelu