Mikä on erityislapsen paikka koulussa?

Erityistukea koulunkäyntiinsä kaipaava lapsi saa oppia monenkirjavissa oloissa: erityisluokissa, tavallisissa luokissa, sairaalaopetuksessa tai kotona. Entä miten erityisnuoren käy, kun oppivelvollisuus loppuu?

Opettajankoulutuslaitoksen yliopistonlehtori, dosentti Elina Kontu on hyvin selvillä erityislasten opetukseen liittyvistä huolista. Erityistä tukea koulunkäyntiinsä kaipaavien lasten tilannetta hahmotellaan Suomessa usein lääketieteestä käsin: esimerkiksi Down-diagnoosi vie lähes aina erityisopetusryhmään, vaikka päätökset pitäisi tehdä tapauksen mukaan.

– Saatetaan myös pitää itsestään selvänä, ettei puhumattoman lapsen tarvitse oppia lukemaan, Kontu kertoo.

Keskity vahvuuksiin

Kontu on kuitenkin iloinen siitä edistyksestä, jota erityistä tukea tarvitsevien lasten ymmärtämisessä on tapahtunut. Esimerkiksi puheen tukemiseen on luotu apukeinoja viittomista digilaitteisiin.

– Ajatus koko elämänkaaren mittaisesta oppimisesta on vahvistunut.

Erityisopettajat ovat pitkään painottaneet, että kannattaa keskittyä lapsen vahvuuksiin, ei puutteisiin. Sitä kohti mennään.  

– Käyn koko ajan kouluissa seuraamassa opetusta ja tiedän, että opettajissa on oikeita helmiä.

On kyse tasa-arvosta

Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen yhteisessä VETURI–hankkeessa vaikeasti sairaiden ja vammaisten lasten opetuksen vaativan erityisen tuen opetukseksi.

Nämä nuoret eivät aina saa ääntään kuuluviin yhteiskunnassa, joka suosii ripeyttä ja tuottavuutta, erityispedagogiikan tutkija Henri Pesonen toteaa.

– Tasa-arvon tulisi koskea kaikkia. Tunnen suurta huolta lasten asemasta eriarvoistuvassa yhteiskunnassa, VETURI-hankkeeseen osallistunut, Helsingin yliopistossa juuri väitellyt Pesonen toteaa.

– Toivoisin, että myös oppilaita, joilla on erityistarpeita, kohdeltaisiin koulussa yksilöinä: jollekulle pienryhmä on sopivan rauhallinen paikka oppia, toiselle iso luokka voi olla juuri oikea askel.

Liian nuori eläkkeelle

Peruskoulun jälkeen voi tulla pudotus tyhjän päälle – ja varhainen eläkepäätös. Tukitoimissa on isoja kuntakohtaisia eroja.

– Jo 1990-luvun tutkimuksissa on todettu, ettei meillä tueta riittävästi nuorten siirtymää aikuisuuteen. Yhdysvalloissa seurantajärjestelmä tukee työelämässä aina 21 vuoden ikään asti, Pesonen kertoo. 

Tutkija toivoo, että yritykset lähtisivät ennakkoluulottomasti luomaan uusia työkokeiluja julkisen sektorin kanssa.

– Moni nuori pärjää ja hoitaa työnsä hyvin, kunhan joku sen hänelle ensin opettaa.

Aikuinen jännittää enemmän

Jos työelämään siirtyminen sakkaa, myös kouluissa voi olla omat asenneongelmansa. Mitä erityislapselta voi vaatia?

– Joka opettajalla on oma tunteensa siitä, pitääkö ja kannattaako näille lapsille opettaa myös akateemisia sisältöjä ihan tosissaan. Vai pitäisikö tyytyä siihen, että lapset oppivat olemaan luokkatilanteessa, Kontu luonnehtii.

Moni ajattelee, että oireilevien lasten on parempi pysyä omassa joukossaan. Sekin voi olla virhe, ainakin osa oppilaista kaipaa osaksi isompaa porukkaa.

– Erityistä tukea tarvitsevien lasten kannalta on sääli, jos kontakteja muihin ikätovereihin ei ole. Heiltä lapset oppivat eniten. Kohtaamiset tuntuvat jännittävän aikuisia paljon enemmän kuin lapsia, Kontu miettii.

Erityisopetuksesta kerrotaan lisää Yliopisto-lehdessä 2/2016.

Lue lisää aiheesta: Opetus ja opiskelu