Kansainväliset opiskelijat huipputyytyväisiä opetukseen

Helsingin yliopiston opiskelijat ovat erittäin tyytyväisiä opetukseen, mutta uraohjauksessa on kehitettävää ja suomalaisopiskelijat jäävät etäisiksi. Opiskelijatyytyväisyyttä selvitti kansainvälinen barometri.

– Yleisesti hyvin suuri osa kansainvälisistä opiskelijoista on tyytyväisiä Helsingin yliopistoon. Etenkin oppimista ja opetusta kiittelee valtaosa, osa-alueittain ja tiedekunnittain jopa yli 90 prosenttia. Kipukohdat löytyvät työllistymisestä ja uraohjauksesta, kertoo Nannette Ripmeester i-graduatesta.

Tulosten takana on i-graduate-tutkimuslaitoksen kansainvälinen opiskelijabarometri. Edellisen kerran Helsingin yliopisto osallistui tutkimukseen vuonna 2010.

– Vuodesta 2010 on tapahtunut parannusta, mutta vielä riittää tekemistä, Ripmeester sanoo.

Kansainväliset opiskelijat kehuvat kielitukea, ryhmäkokoja ja ainevalintoja. Opetuksen eri osa-alueet arvioidaan erinomaisiksi. Kärkeen nousevat luentojen ja luennoitsijoiden hyvä taso sekä englanti opetuskielenä.

Opiskelijoiden mielestä oppimisympäristöt – kirjastot, elektroniset tietopalvelut ja laboratoriot – ovat ensiluokkaisia. Myös opiskelijapalvelut, terveydenhuolto sekä IT-palvelut saavat hyvää palautetta.

Opiskelijat myös kokevat olevansa osa opiskelijayhteisöä: esimerkiksi heidän palautteensa vaikuttaa opetukseen.

Toiveena uraohjausta opettajilta

Opiskelijoiden toivelistan kärki on selkeä:

– Opiskelijat kaipaavat etenkin opettajilta lisää työelämän ohjausta, Ripmeester korostaa.

Kyselyssä käytettiin englanninkielistä termiä “employability”, joka ei tarkoita pelkästään työllistymiskelpoisuutta.

– Käsitteeseen liittyy myös tunne siitä, että on oppinut jotain, jota voi hyödyntää työelämässä ja että on jonkinlainen käsitys siitä, millaista työskentely on ja miten tietoja ja taitoja voi soveltaa, Ripmeester selittää.

Uraohjauksen puutteet tulivat esille jo vuoden 2010 barometrissä. Sittemmin ongelmaan on herätty ja tulokset ovat parantuneet.

– Edellisen kyselyn jälkeen työelämäkursseja on tarjottu etenkin maisterivaiheen opiskelijoille. Käytämme myös mentorointia, kertoo urapalveluiden palvelupäällikkö Laura Teinilä.

– Silti työelämän kontakteja pitää lisätä sekä urapalveluissa että opetuksessa. Jokaiseen kansainväliseen maisteriohjelmaan olisi saatava harjoittelujakso tai projektikurssi.

Eniten kiinalaisia

Tällä hetkellä Helsingin yliopistossa sekä maisteritutkintoa että tohtoritutkintoa suorittaa 900 ulkomaista opiskelijaa. Vaihto-opiskelijoiden luvut ovat viime vuodelta: heitä oli 998 tavoitteen ollessa 1200.

Eniten – eli 14 prosenttia – ulkomaisista opiskelijoista on kiinalaisia. Seuraavaksi eniten on saksalaisia ja venäläisiä. Kaikkiaan opiskelijoita tuli 70 maasta.

Yliopiston omat tilastot näyttävät, että noin joka kolmas ulkomaisista opiskelijoista ei ota paikkaa vastaan. Heistä 65 prosenttia oli vastaanottanut muun opiskelupaikan joko Suomesta tai ulkomailta.

Maine ja tutkimuksen taso valintojen taustalla

Kyselyn mukaan opiskelijoista Helsingin yliopistoa suosittelisi muille oma-aloitteisesti 42 prosenttia, 45 prosenttia suosittelisi sitä erikseen pyydettäessä. Suositteluhalukkuus on tutkimukseen osallistuneiden eurooppalaisten yliopistojen keskitasoa.

Opiskelupaikan valintaan vaikuttavat eniten instituution maine, tutkimuksen taso ja opintojen hinta. Kyselyn mukaan haastavinta Helsingin yliopistoon hakemisessa on hyväksymysprosessi – se yksinkertaisesti kestää liian kauan.

Kansainvälisten opiskelijoiden silmissä Helsingin houkuttelevuutta vähentävät korkeat asumis- ja elinkustannukset sekä kansainvälisten opiskelijoiden vähäiset yhteydet paikallisiin opiskelijoihin. Liikenneyhteydet taas toimivat paremmin kuin missään muualla. Suomen ykkösvaltteja ovat turvallisuus ja elämänlaatu.

Lue lisää aiheesta: Opetus ja opiskelu