Helsinki Think Company kokosi Kirahviklubin yrittäjyyden äärelle

Kiinnostunut joukko Kirahviklubilaisia tutustui Helsingin yliopiston uuteen yrittäjyyspajaan Helsinki Think Companyyn 20.5.2013. Yliopistolainen yrittäjyys herätti vilkasta keskustelua esiintyjien ja kuulijoiden kesken.

Helsinki Think Company, ThinkCo, on yliopiston ja Helsingin kaupungin yhteinen tila, jonka tavoite on lisätä yrittäjämäistä ajattelutapaa yliopistolaisten keskuudessa.  Taustalla on ajatus hyvinvoinnin lisääntymisestä ja esimerkiksi pääkaupunkiseudun kilpailukyvyn parantumisesta yrittäjävoimin.

– Haluamme tuoda yhteen yrittäjiä ja yrittäjyydestä innostuneita sekä Helsingin yliopistosta että sen ulkopuolelta. Erilaisten ajatusten ristiinpölytyksellä voidaan luoda kiinnostavaa uutta toimintaa, kertoo projektipäällikkö Ira Leväaho.

ThinkCon:n lisäksi tilaisuudessa kuultiin opiskelijoita yrittäjyyteen kannustaneen Tieteestä toimintaa -hankkeen tuloksia.

– Maailman ongelmien ratkaiseminen sitoo opiskelijoita ja yrittäjyyttä yhteen, yrittäjyyden konteksti opettaa ajattelemaan uudella tavalla ja jatkuva, keskeneräisistäkin ideoista kertominen tekee niistä totta. Parempaa kannustajaa, kuin innostunut vertaisyhteisö, ei ole, Demos Helsingin tutkija Outi Kuittinen tiivistää hankkeen opetuksia.

– Näkökulmana yrittäjyys avaa opiskelijoille sitä, miten maailmassa voi tehdä omilla taidoillaan töitä ja pitää samalla ovat arvonsa. Myös oma pystyvyysuskomus lisääntyy, kun maailman haasteita alkaa ratkaista oman yrityksen kautta, jatkaa Kuittinen.

Tieteestä toimintaa -hankkeessa mukana olleet Antti Tarvainen Avanto Helsingistä sekä Maria Ruuska ja Liisa Mayow Kaskas Mediasta toteavat yrittäjyyden olleen jo nyt erinomainen koulu siitä, mitä kaikkea yliopisto-opinnoilla voi tehdä ja miten omaa osaamista alkaa tunnistaa uudella tavalla.

– Aluksi työn hinnoittelu oli hankalaa ja priorisoinnin vaikeus tuotti monta 12-tuntista työpäivää. On kuitenkin ollut hienoa huomata, miten omista ideoista voi saada asiakkaita ja tilauksia, kun on valmistautunut hyvin, toteaa Tarvainen.

– Yrityksessämme on useita aktiivisia tekijöitä.  Aluksi suunnittelimme ja toteutimme projektejamme Facebookissa, mutta toiminnan kasvaessa olemme ottaneet käyttöön myös projektihallintaohjelman, muistelee Tarvainen Avanton kehityskaarta kuluneen vuoden aikana.

Avanto Helsinki on yhteiskuntavastuuseen keskittynyt osuuskunta, joka tarjoaa yrityksille kannattavia ja kestäviä työkaluja yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen.  Kaskas Media on puolestaan journalistinen tuotantoyhtiö, joka ydinosaamista on tiedon vetävä muotoilu.

Yliopistolaisen yrittäjyyden ytimenä on monelle kiinnostuneelle maailman parantaminen ja sen yhdistäminen liiketoimintaan, omiin arvoihin ja toisaalta akateemisiin klassikoihin. Yliopistolaiset yritykset eivät usein tarvitsekaan suuria tuotekehitysrahoja vaan asiakkaita ja vaikkapa osaavia ja kokeneita mentoreita.

ThinkCo:n avajaiset Kirahviklubille oli eläkkeelle siirtyvän kansleri Ilkka Niiniluodon viimeinen tilaisuus Kirahviklubin isäntänä. Rehtori Thomas Wilhelmsson siirtyi yliopiston kansleriksi 1.6. ja rehtoriksi on valittu Jukka Kola 1.8.2013 alkaen.

Lue lisää Helsinki Think Company -tilasta >>